Pohdintoja ajasta

Blogimerkintöjä ja ajatuksia

-
Pohdintoja ajasta
Ilmassa väreilee toivon kipinä

Perjantaina 22.5. klo 20:38 on Uusikuu kaksosten ilmamerkissä.  Samaisessa merkissä on myös Merkuriuksen, perääntyvän Venuksen ja Vestan yhtymä sekä hieman etäämmällä oleva Kuunnoususolmu. Energiat muuntuvat kevyemmiksi vaikka perääntyvien...

Pohdintoja ajasta
Uudenlainen yhteys

Ajassa oleva perääntyvien planeettojen määrä on sen verran suuri, että se pistää meidät kuulemaan sisäistä ääntämme kahta vahvemmin. Yhtenä pakettina ovat Pluto, Jupiter sekä Saturnus ja nämä kaikki perääntyvät. Mukana kokonaisuudessa on Pallas,...

Pohdintoja ajasta
Äitimaan syntymä

Torstaina 7.5. on ollut Täysikuu skorpionin vesimerkissä. Aurinko sekä Merkurius ovat yhtymässä härän maamerkissä. Neptunuksen herkät ja positiiviset kulmat tukevat kaikkia edellä mainittuja tekijöitä. Toukokuun Täydenkuun aikana on myös Vesak eli...

Pohdintoja ajasta
Vapun ajan Kuun kierto

Torstaina 30.4. klo 23:38 alkaa Kuun ensimmäisen neljänneksen vaihe. Kuu käy vapun aikana aktivoimassa ison planeetta ja asteroidi kertymän. Energiat pääsevät purkautumaan. Keskiviikkoillan ja torstaiaamun aikana alitajuntamme työstää isoa...

Pohdintoja ajasta
Taivaan ja maan välillä

Torstaina 23.4. klo 5:25 on ollut Uusikuu härän maamerkissä. Härkä edustaa hedelmällistä ja vakauttavaa voimaa. Uranos on kreikkalaisessa mytologiassa taivaan jumala ja Gaian eli maaäidin puoliso sekä poika. Näiden välinen suhde edustaa taivaan ja...