Pohdintoja ajasta

Blogimerkintöjä ja ajatuksia

-
Pohdintoja ajasta
Kaikki hyvä on jo lähellä

Merkuriuksen perääntyvä vaihe päättyy perjantaina 3.6. vaikka se on varjoalueella aina 19.6. saakka. Merkurius on 26 astetta härän merkissä, Kuunnoususolmun ollessa 22 astetta samaista merkkiä. Siinä missä Merkurius alkaa vapautua, on Saturnuksen...

Pohdintoja ajasta
Siivillä ja ilman

Maanantaina 30.5. kello 14:30 on Uusikuu kaksosten ilmamerkissä. Uusikuu on nimensä mukaisesti uudistuvaa aikaa, mutta kaksosten merkissä siihen tulee mukaan raikas ja keventävä tuulahdus. ”Sitä mitä toukka kutsuu kaiken lopuksi, muu maailma...

Pohdintoja ajasta
Valaistu tie

Lauantaina 21.5. Aurinko siirtyy kaksosten merkkiin. Auringon positiiviset kulmat Neptunuksen, Marsin ja Jupiterin ryhmittymälle lisää vauhtia viikonloppuun. Jupiter on siirtynyt oinaan merkkiin, mutta Mars ja Neptunus ovat vielä kalojen puolella....

Pohdintoja ajasta
Täydenkuun tunnelmissa

Jupiter on siirtynyt oinaan merkkiin. Oinas edustaa alkukantaista voimaa. Venuksen ja Khironin konjunktio on myös oinaan merkissä. Khironia on kutsuttu koko Kreikan viisauden isäksi. Mytologiassa Khiron oli haavoittunut parantaja sekä viisas ja...

Pohdintoja ajasta
Ennen päivänlaskua voi

Lauantaina 30.4. kello 23:30 on Uusikuu härän maamerkissä sekä osittainen auringonpimennys. Auringon ja Kuun vieressä on Uranus, joka tuo aikaan arvaamattomuutta. Uranuksen parhaisiin puoliin liittyy uudistuksellisuus. Suurin osa mytologisista...