-

Siivillä ja ilman

Pohdintoja ajasta

Maanantaina 30.5. kello 14:30 on Uusikuu kaksosten ilmamerkissä. Uusikuu on nimensä mukaisesti uudistuvaa aikaa, mutta kaksosten merkissä siihen tulee mukaan raikas ja keventävä tuulahdus.

”Sitä mitä toukka kutsuu kaiken lopuksi, muu maailma kutsuu perhoseksi. ” -Laotse

 

 

Mars on siirtynyt oinaan merkkiin eli omaan luonnolliseen merkki sijaintiinsa. Uudenkuun aikaan Mars ja Jupiter puhaltavat yhteen hiileen. Niiden välinen konjunktio tuo tullessaan energisen latauksen, joka on täyttä alkuvoimaa. Marsin ja Jupiterin sekstiili Auringolle ja Kuulle on Uudenkuun aikaan väljä, mutta sitä ei voi olla huomaamatta. Kun tuli ja ilma yhdistyvät, syntyy leimahduspiste, joka on parhaimmillaan toivottava, mutta hallitsemattomana vaarallinen.

Marsin neliöt ravun merkissä oleville Cerekselle sekä Lilithille voi lisätä hikeä pintaan. Oinaan merkissä ollessaan Mars on kuin adrenaliinipiikki, joka menee läpi vaikka harmaan kiven. Cereksen ja Lilithin neliöt laittavat Marsille kampoihin, jotta se löytäisi sopivan tasapainon. Kaiken kiireen keskellä ei ole helppo hiljentyä, mutta se on entistä tärkeämpää, jotta voi kohdistaa toimintavoimansa oikeaan suuntaan.

” Onni on perhonen, jota tavoitteleva ei saa kiinni, mutta joka saattaa laskeutua hiljaa istuvan päälle. ” -Nathaniel Hawthorne

Perääntyvä Merkurius on härän merkissä. Se pakittaa Kuunnoususolmua kohden, aivan kuin kerratakseen onko tarvittavat tiedot ja taidot jääneet muistiin. Kuunnoususolmun toisella puolella Uranus herättelee villihevosen tavoin uusille reviireille. Merkuriuksen ja Saturnuksen välinen neliö saattaa hankaloittaa jo muutenkin kriittistä aikaa. Toisaalta se voi myös rauhoittaa ja maadoittaa, koska Neptunuksen sekstiili Merkuriukselle lisää aikaan hienovaraista herkkyyttä ja Pluton kolmio intensiivistä kiihkeyttä.

Feeniks -lintu oli myyttinen pyhä tulilintu, jonka kyynelten uskottiin parantavan. Feeniks liitetään jälleensyntymään, uusiutumiseen sekä toivoon. Kun lintu huomasi voimiensa ehtyvän, se rakensi kanelipuun ja tammenoksista pesän ja sytytti sen tuleen. Tämän jälkeen se lauloi kauniin laulun ja heittäytyi tuleen. Liekit korvensivat linnun tuhkaksi. Kolmen päivän päästä tuhkasta nousi uusi lintu, joka teki edeltäjänsä tuhkasta munan. Tämän munan se vei Heliopolikseen Auringon Jumala Ran temppelin uhrialttarille. Feeniksiä on kutsuttu myös Hermes-linnuksi. Hermes edustaa Merkuriusta. Siinä missä Feeniks symboloi sielua, Hermes symboloi siirtymäriittejä sekä muuntautumista. Carl Gustav Jung liitti Feeniks-linnun symboliikkaan elämän ja kuoleman lisäksi tuhoamisen sekä luomisen kyvyt. Erilaisten ääripäiden kautta voimme löytää uuden syntymän sekä tasapainon. Tätä viisautta tulisi kunnioittaa ja kuunnella, koska ilman sitä, emme voi syntyä uudenlaiseen voimaan.

Siinä missä oinas energia muistuttaa tulenhallinnan taidoista, härkä energia konkretisoi Feeniks-linnun muodonmuutoksen. Tarvitsemme kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä, jotta voimme päästää irti asioista, jotka eivät kanna enää. Näin voimme nähdä asioita, mitä meissä on jo nyt olemassa sekä mitä tulisi kehittää lisää.

Lauantaina 28.5. Venus siirtyy härän merkkiin, joka on Venuksen oma merkki. Vesta on siirtynyt kalojen merkkiin. Uudenkuun aikaan Venuksen ja Vestan välille muodostuu positiivinen sekstiili aspekti. Venuksen sekstiili myös toisella puolella oleviin Cerekseen sekä Lilithiin pistää feminiiniset energiat huippulukemiin. Myös Venuksen neliö Plutoon väljenee. Venus pääsee lämmittelemään Vestan liekin äärelle sekä nauttimaan niin sielun ruuasta, että oman voiman haltuun otosta Cereksen sekä Lilithin tukemana.

”Ihmisen perimmäinen valinta-sikäli kuin hän haluaa ylittää itsensä- on se, luodako vai tuhota, rakastaako vai vihata.” -Erich Fromm

Uusiutuvaa Uudenkuun aikaa kaikille! ️ <3 Johanna

 


Kuva; Tiina Poutanen