Kun rohkeus kohtaa sisäisen viisauden
Viikonloppu alkaa Marsin ollessa leijonan merkissä ja kolmiossa perääntyviin Saturnukseen sekä Pallas Atheneen. Tämä yhdistelmä kutsuu yhdistämään rohkeuden, tahdonvoiman, viisauden ja pitkäjänteisyyden. Mars leijonassa sytyttää sisäisen tulen ja rohkaisee ilmaisemaan itseämme sekä seisomaan omien arvojemme, valintojemme ja luovan voimamme takana. Perääntyvä Saturnus tuo tähän energiaan vakavuutta ja ohjaa tarkastelemaan suhdettamme vastuuseen, auktoriteettiin ja sisäiseen kurinalaisuuteen. Marsin ja Saturnuksen välinen kolmio auttaa kokoamaan voimavarat ja suuntaamaan ne tavoitteisiin, jotka kestävät aikaa. Aiemmin pelkäksi ajatukseksi tai haaveeksi jäänyt asia voi nyt alkaa saada konkreettista muotoa. Kyse on määrätietoisesta etenemisestä ja luottamuksesta siihen, että jokainen tietoinen askel rakentaa perustaa tulevalle. Pallas Athene tuo kokonaisuuteen strategista viisautta, tarkkanäköisyyttä ja kykyä nähdä yksittäisiä tapahtumia laajempia kokonaisuuksia. Viisauden ja strategian jumalattarena hän muistuttaa, ettei menestys synny pelkästä voimasta, vaan myös harkinnasta, oikeasta ajoituksesta ja kyvystä valita tarkoituksenmukaiset toimintatavat. Marsin ja Pallas Athenen välinen kolmio voi symbolisesti kuvata hetkeä, jolloin vaisto ja järki löytävät yhteisen suunnan. Rohkeus saa rinnalleen harkintakyvyn, ja luovat ideat voivat muuttua tietoiseksi toiminnaksi. Koska Saturnus ja Pallas Athene ovat perääntyvässä vaiheessa, viikonloppu tarjoaa mahdollisuuden arvioida uudelleen aiempia päätöksiä, suunnitelmia ja toimintamalleja. Voimme huomata, mitkä rakenteet edelleen tukevat kasvuamme ja missä tarvitsemme uudenlaista lähestymistapaa. Kaikkea ei tarvitse aloittaa alusta – joskus riittää, että opimme kokemuksistamme ja muutamme niiden pohjalta suuntaamme.
Mars antaa rohkeuden tarttua toimeen, Saturnus auttaa sitoutumaan olennaiseen ja Pallas Athene näyttää, kuinka voima voidaan suunnata viisaasti. Tämä voi olla otollinen hetki selkeyttää tavoitteita, palata keskeneräiseen hankkeeseen tai löytää ratkaisu pitkään pohdinnassa olleeseen kysymykseen. Viikonlopun keskeinen kysymys onkin: kuinka yhdistämme sydämemme rohkeuden, mielen viisauden ja vastuun omista valinnoistamme? Leijonan sydämellisyys, Saturnuksen kypsyys ja Pallas Athenen strateginen viisaus muistuttavat, että todellinen voima syntyy tahdon, harkinnan ja vastuun tasapainosta. Meidän ei tarvitse todistaa arvoamme jatkuvalla suorittamisella, vaan voimme luottaa omaan voimaamme ja suunnata sen kohti merkityksellisiä päämääriä. Kaikki, mikä syttyy sydämessä, ei ole tarkoitettu palamaan nopeasti loppuun. Osa tulista on sytytetty valaisemaan pitkää tietä – ja viisaus auttaa meitä näkemään, mihin suuntaan kulkea.
”Se, mitä teemme jatkuvasti, muovaa meitä.” — Aristoteles

Viikonlopun kynnyksellä perääntyvä Venus on Jod-kuvion kärkenä perääntyvän Uranuksen ja Neptunuksen kvinkunssien myötä. Jod on suurkuvio, jossa kaksi kvinkunssia suuntautuu kohti yhtä fokuspistettä. Se voi symboloida tilannetta, jossa jokin sisäinen asia vaatii hienovaraista mutta väistämätöntä suunnanmuutosta – kuin elämä yrittäisi ohjata meitä kohti jotakin, jota emme vielä täysin pysty näkemään. Venuksen ollessa perääntyvässä vaiheessa huomio kääntyy erityisesti ihmissuhteisiin, arvoihin, rakkauteen ja siihen, mikä todella tuntuu meille merkitykselliseltä. Uranuksen ja Neptunuksen yhteys tuo tähän kuitenkin arvaamattomuutta ja herkkyyttä. Uranus voi rikkoa vanhoja odotuksia ja vapauttaa totutusta, kun taas Neptunus voi avata yhteyden tiedostamattomaan, uniin ja siihen, mitä olemme ehkä aavistaneet jo pitkään, mutta emme ole vielä osanneet pukea sanoiksi. Jod voi kuvata psyyken kohtaa, jossa vanha tapa olla ei enää täysin sovi yhteen sisäisen muutoksen kanssa. Tällöin ulkoista ratkaisua ei välttämättä löydy heti. Sen sijaan on kuunneltava sitä hienovaraista tunnetta, joka kertoo, että jokin on muuttumassa. Ehkä emme vielä tiedä, mihin olemme menossa, mutta tiedämme, ettemme voi enää palata aivan entiseen. Venuksen, Uranuksen ja Neptunuksen muodostama Jod voi siksi nostaa esiin kysymyksen: Mitä sydämeni tietää jo ennen kuin mieleni on valmis hyväksymään sen?
Toinen Jod-suurkuvio muodostuu Venuksen, Uranuksen ja Lilithin välille. Perjantain ja lauantain välisenä yönä myös Kuu liittyy hetkellisesti kuvioon ja voimistaa sen tunnepitoista symboliikkaa. Venuksen myötä huomio kohdistuu rakkauteen, ihmissuhteisiin, omanarvontuntoon ja henkilökohtaisiin arvoihin. Uranus ja Lilith tuovat mukaan tarpeen vapautua odotuksista ja rooleista, jotka eivät enää vastaa sisäistä totuuttamme. Uranus symboloi heräämistä, irtiottoa ja äkillisiä oivalluksia. Se voi paljastaa, missä olemme mukautuneet liikaa muiden odotuksiin tai rajoittaneet omaa yksilöllisyyttämme. Lilith puolestaan johdattaa psyyken varjoon jääneiden puolien, torjuttujen halujen ja piilotetun voiman äärelle. Joskus torjutuksi tulemisen kokemukset saavat meidät torjumaan myös itseämme: vaientamaan tarpeemme tai kätkemään osia itsestämme saadaksemme hyväksyntää ja rakkautta. Perääntyvän Venuksen aikana vanhat kiintymyssuhteet ja sivuutetut tunteet voivat nousta uudelleen tietoisuuteen. Voimme joutua kysymään, suojaavatko tutut toimintamallit meitä vai estävätkö ne elämästä omannäköistämme elämää. Vapautuminen ei välttämättä tarkoita luopumista, vaan uudenlaista rehellisyyttä, omien rajojen tunnistamista ja rohkeutta näyttää itsestämme myös ne puolet, jotka olemme aiemmin pitäneet piilossa. Kuun liittyminen kuvioon tuo mukaan tunteet, muistot ja tiedostamattomat reaktiot. Pienikin kohtaaminen tai toisen ihmisen sana voi koskettaa syvältä ja nostaa pintaan vanhan kaipauksen tai pelon. Olennaista ei ole reagoida heti, vaan pysähtyä kuuntelemaan, mitä tunne kertoo. Voimakkaat tunteet voivat auttaa tunnistamaan, missä kaipaamme lisää vapautta, rehellisyyttä ja hyväksyntää. Kun annamme tunteille tilaa tekemättä niistä välittömästi toimintamme ohjaajia, voimme löytää uudenlaisen yhteyden itseemme ja toisiin ihmisiin. Todellinen vapautuminen alkaa, kun uskallamme kohdata itsessämme myös sen, minkä olemme oppineet kätkemään tullaksemme hyväksytyiksi.
Kahden Jod-kuvion samanaikainen symboliikka korostaa näin Venuksen perääntyvän vaiheen keskeistä teemaa: sisäistä muutosta, joka haastaa tarkastelemaan rakkautta ja omaa arvoamme totuttua syvemmältä. Ensimmäinen Jod, jossa mukana ovat Uranus ja Neptunus, johdattaa kuuntelemaan intuitiota, tiedostamatonta ja niitä sisäisiä aavistuksia, joille emme vielä löydä sanoja. Toinen Jod, jossa Lilith tuo esiin torjuttuja puolia ja vapauden kaipuuta, kysyy, uskallammeko tunnustaa itsellemme sen, mitä todella tunnemme ja tarvitsemme. Näiden kahden kuvion väliin jää Venuksen symboloima sydän – paikka, jossa kaipaus, arvot, kiintymys ja itsenäisyys kohtaavat. Ehkä emme voi vielä nähdä, mihin suuntaan muutos meitä vie. Voimme kuitenkin alkaa tunnistaa, mikä meissä kaipaa vapautumista ja mikä puolestaan ansaitsee tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi. Joskus sydämen tärkein tehtävä ei ole valita rakkauden ja vapauden välillä, vaan löytää sellainen rakkaus, jossa kumpikaan ei joudu katoamaan.
Alkuviikosta alkaen Venus on neliössä Plutoon. Venus liittyy rakkauteen, kiintymykseen, arvoihin ja siihen, mitä pidämme elämässämme tärkeänä, kun taas Pluto vie meidät pinnan alle – tiedostamattomiin motiiveihin ja niihin tunnesidoksiin, joista emme ehkä ole vielä täysin tietoisia. Venus–Pluto voi toimia voimakkaana peilinä varjolle. Ihmissuhteissa voi tulla näkyväksi jotain sellaista, minkä olemme mieluummin pitäneet tiedostamattomana. Varjo sisältää niitä puolia itsestämme, joita emme ole kyenneet tai halunneet ottaa osaksi tietoista minäkuvaamme. Siksi myös voimakkaat tunteet voivat toimia tiedon lähteenä. Se, mikä toisessa ihmisessä herättää meissä suhteettoman voimakkaan reaktion, voi joskus kertoa enemmän omasta sisäisestä maailmastamme kuin toisesta ihmisestä. Venuksen perääntyessä tämä prosessi korostuu entisestään. Katse kääntyy ulkoisesta suhteesta sisäiseen suhteeseen: miten minä suhtaudun rakkauteen, läheisyyteen, omaan arvooni ja tarvitsevuuteeni? Saatamme huomata, että jokin ulkoinen ihmissuhdetilanne toimii vain laukaisijana paljon syvemmälle sisäiselle prosessille. Silloin toinen ihminen voi muuttua eräänlaiseksi peiliksi. Hän ei välttämättä aiheuta kaikkea sitä, mitä meissä tapahtuu, vaan aktivoi jotakin, joka on ollut meissä jo ennestään. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö suhteiden todelliset ongelmat olisi todellisia. Päinvastoin. Venus–Pluto voi tehdä hyvin näkyväksi myös sellaiset kysymykset, joita ei enää voi ohittaa. Mutta samalla se kutsuu kysymään, mikä tilanteessa kuuluu toiselle ja mikä minulle. Tässä mielessä Venus–Pluto voi olla myös eräänlainen erottelun prosessi. Venuksen perääntyvä vaihe voi tuoda tietoisuuteen vanhoja suhdekuvioita, jotka toistuvat eri ihmisissä ja erilaisissa elämäntilanteissa. Tällöin kyse on siitä, että jokin psyykkinen teema pyytää vihdoin tietoista kohtaamista. Pluto voi tässä toimia alkemistisenä voimana. Pluto voi riisua pois sen, mikä ei enää kanna, jotta jäljelle jäisi jotain aidompaa. Siksi tämä aspekti ei välttämättä kerro rakkauden menettämisestä, vaan rakkauden muodon muuttumisesta. Tässä kohtaamisessa rakkaus ei näyttäydy vain miellyttävänä tai harmonisena kokemuksena, vaan voimana, joka voi muuttaa meitä syvältä.
“Saat olla yhtä aikaa mestariteos ja keskeneräinen. “— Morgan Harper Nichols
Viikon loppupuolella Aurinko on oppositiossa perääntyvään Khironiin. Tämä asetelma nostaa esiin kysymyksen omasta identiteetistä, riittävyydestä ja oikeudesta olla oma itsensä. Khiron voi koskettaa vanhoja kokemuksia torjutuksi tulemisesta, ulkopuolisuudesta tai tunteesta, ettei ole riittävä sellaisena kuin on. Syvimmillään kyse on kysymyksestä: saanko olla olemassa omana itsenäni ilman, että minun täytyy todistaa arvoni? Auringon ollessa vaa’assa teema korostuu ihmissuhteissa. Saatamme peilata omaa arvoamme toisten reaktioihin ja kokea hyväksynnän vahvistavan identiteettiämme. Perääntyvä Khiron ohjaa kuitenkin katsomaan ulkoisten tapahtumien taakse: miksi jokin tilanne koskettaa meitä niin syvästi, ja kantaako se mukanaan vanhoja, vielä käsittelemättömiä kokemuksia? Tämä voi olla tärkeä käännekohta, jossa huomio siirtyy muiden katseesta omaan sisäiseen kokemukseen. Kun opimme näkemään itsemme hyväksyvästi, herkkyys voi muuttua voimavaraksi ja auttaa tunnistamaan omat rajamme, tarpeemme ja aidon suuntamme. Ehkä paraneminen ei tarkoita haavan poistamista, vaan sitä, ettemme enää hylkää itseämme siksi, että olemme joskus tulleet hylätyiksi. Haava voi muuttua viisaudeksi, kun opimme hyväksymään myös ne osat itsestämme, joita olemme aiemmin pitäneet vääränlaisina.
Vanha cherokee-intiaani kertoi eräänä iltana lapsenlapselleen ihmisten sisällä tapahtuvasta taistelusta. Hän sanoi: ”Poikani, meidän kaikkien sisällä taistelee kaksi sutta. Toinen on paha. Se on kiukku, kateus, mustasukkaisuus, suru, katumus, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, inho, alemmuudentunne, valheet, väärä ylpeys, ylemmyydentunne ja ego. Toinen on hyvä. Se on ilo, rauha, toivo, tyyneys, nöyryys, lempeys, hyvänsuopuus, empatia, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.” Lapsenlapsi ajatteli asiaa hetken ja kysyi sitten isoisältään: ”Kumpi susi voittaa?” Vanha cherokee vastasi yksinkertaisesti: ”Se, jota ruokit.” — Christopher K. Germer; Myötätunnon tie
Lempeää viikonloppua!
Johanna
