Uusikuu ja osittainen Auringonpimennys sekä Syyspäiväntasaus

Sunnuntaina 21.9. kello 22:54 on Uusikuu ja osittainen Auringonpimennys neitsyen merkissä. Auringon ja Kuun kolmiot perääntyville Plutolle sekä Uranukselle saa aikaan Kultaisen suurkolmion perääntyvien Neptunuksen ja Saturnuksen täydentäessä sen opposition myötä Leija suurkuvioksi. Aurinko ja Kuu liittoutuvat, ja niiden kolmiot Plutolle ja Uranukselle avaa syvän alkemiallisen uunin, jossa vanha minuus hiiltyy ja uutta syntyy. Tämä on sisäisen kuoleman ja jälleensyntymän rituaali, jossa pimennys toimii porttina psyyken varjoon: se kutsuu kohtaamaan sen, minkä olemme tähän asti torjuneet. Kun Neptunus ja Saturnus täydentävät kuvion Leijaksi, siinä näkyy arkkityyppinen vastakkainasettelu: rajattomuuden ja järjestyksen, unelman ja rakenteen välinen jännite. Jungilaisittain tämä voidaan ymmärtää psyyken sisäisenä pyrkimyksenä synnyttää kolmas, laajempi näkökulma vastakohtien ykseydestä. Tämä hetki on mahdollisuus kohdata oma varjo, mutta myös löytää sen kätkemä elämänvoima.

“Kun kohtaat varjosi lempeästi, löydät valon, joka ei koskaan katoa.” —  C. G. Jung

Maanantaina 22.9. Mars siirtyy skorpionin merkkiin. Marsin kvinkunssit Uranukselle, Neptunukselle sekä Saturnukselle saavat aikaan Jod suurkuvion. Skorpionin merkissä Mars on psyyken syvyyksiin sukeltava voima, joka etsii totuutta varjon ja piilotetun intohimon kautta. Marsin energia skorpionissa on sisäisen muuntumisen tuli. Jod kuvio on kuin kohtalon osoitus: Mars kärkenä näyttää, minne energia purkautuu, mutta samalla se kutsuu meitä kohtaamaan sisäisen ristiriidan ja jännitteen. Uranus herättää äkillisiä oivalluksia ja vapautumisen tarpeita, Neptunus sekoittaa todellisuuden ja illuusion rajat, ja Saturnus muistuttaa rajoista, velvollisuuksista ja rakenteista. Jungilaisesta näkökulmasta Jod on kuin psyyken arkkityyppinen koetus: kolme eri perusvoimaa vetävät yksilöä eri suuntiin, ja kärki — tässä Mars skorpionissa — on paikka, jossa ratkaisu, mutta myös kipu, konkretisoituu. Tämä on hetki, jolloin tiedostamaton materiaali saattaa purkautua esiin intensiivisinä tunteina, projisointeina tai äkillisinä impulsseina. Jod toimii kuin alkemistinen symboli. Se, mikä ei enää palvele individuaatiota, on jätettävä taakse. Mars skorpionissa ei epäröi kohdata varjoa, ja juuri tämä kohtaaminen voi avata oven syvempään eheytymiseen. Tässä hetkessä psyyke kysyy: mihin suuntaan ohjaat voiman, joka on sinulle annettu? Onko se destruktiivinen vai luova tuli? Jodin osoittama Mars on sekä haaste että mahdollisuus — sisäisen tahdon kirkastuminen kohtalon poluksi.

Marsin ja Pluton välinen neliö lisää aikaan intensiivisyyttä kuin syvä kosminen jännite, joka vetää esiin psyyken varjoisimmat kerrokset. Mars edustaa toiminnan liekkiä ja tahdon terää, kun taas Pluto tuo mukanaan pakottavan muodonmuutoksen ja uudestisyntymisen voiman. Neliönä nämä kaksi planeettaa eivät salli puolivillaisia ratkaisuja: energia puristuu kokoon ja etsii ulospääsyä tavalla, joka voi olla yhtä lailla tuhoavaa kuin vapauttavaa. Jungilaisittain Mars–Pluto -neliö toimii kuin kohtaaminen arkkityyppisen Thanatoksen ja Eroksen tanssissa: elämäntahto törmää kuoleman ja transformaation voimaan. Tämä voi näkyä ulkoisina valtakamppailuina, sisäisinä pakottavina tunteina tai tiedostamattoman äkillisenä pintaan nousuna. Se, mikä on pitkään ollut tukahdutettuna, vaatii nyt tulta ja huomiota. Mars sytyttää prosessin, Pluto vie sen loppuun: jokin vanha rakenne, toimintamalli tai psyykkinen muuri joutuu antautumaan. Samalla avautuu mahdollisuus uuteen voimaan — autenttiseen tahtoon, joka ei enää perustu torjuntaan tai pelkoon. Tämä intensiteetti ei siis ole vain kriisi, vaan kutsu syvempään individuaatioon. Kysymys kuuluu: uskallatko katsoa omaa voimaasi ja varjoasi ilman naamioita? Jos vastaat kyllä, Marsin ja Pluton liitto voi toimia sisäisenä seppänä, joka takoo tahdon kirkkaammaksi kuin koskaan.

"Sankaruus ei ole pelon puuttumista, vaan kykyä kulkea sen läpi." —   Joseph Campbell

Venus on siirtynyt neitsyen merkkiin ja myös se on Jodin kärkenä Saturnuksen, Neptunuksen ja Pluton kvinkunssien myötä. Tämä kuvio nostaa esiin sydämen ja ihmissuhteiden laboratorion, jossa Venus ei enää viihdy kevytmielisessä leikkisyydessä, vaan joutuu kohtaamaan vaatimuksen: mikä on todellista rakkautta, mikä on pelkkää idealisointia tai vallan peliä? Neitsyt arkkityyppinä puhdistaa ja erottaa, se haluaa nähdä totuuden verhon takana. Uranuksen kvinkunssi ravistelee Venusta äkillisillä oivalluksilla, joita voi ilmetä suhteissa ja arvoissa kokemisessa. Pluto puolestaan tuo mukanaan syvyyden ja pakottavan voiman: jokin kätketty totuus paljastuu, tai jokin, mikä on ollut tukahdutettuna, vaatii tulla tunnustetuksi. Tässä syntyy mahdollisuus sisäiseen puhdistumiseen ja kypsymiseen suhteessa siihen, mitä todella arvostamme ja rakastamme. Venus neitsyessä kysyy, kuinka voimme rakastaa puhtaasti, rehellisesti ja tinkimättä totuudesta. Tämän hetken energia voi tuntua ristiriitaiselta — rakkauden kaipuu kohtaa vaatimuksen kasvaa, luopua ja muuttaa muotoaan.

Kolmas Jod-kuvio syntyy Venuksen ja Marsin tehdessä kvinkunsseja Saturnukselle ja Neptunukselle. Venuksen ja Marsin välille syntyy sekstiili aspekti, joka antaa pehmeän, luovan jännitteen feminiinisen ja maskuliinisen energian välille. Saturnus vaatii konkretiaa, vastuuta ja selkeyttä rakkaudessa ja haluissa, kun taas Neptunus vetää kohti rajattomuutta, unelmia ja idealisointia. Venuksen ja Marsin tehtävä on löytää harmonia näiden kahden väliltä — oppia, miten rakkaus ja intohimo voivat pysyä juurtuneina todellisuuteen, kuitenkaan kadottamatta inspiraatiota ja mystistä yhteyttä. Tämä on hetki, jossa yksilö joutuu tutkimaan, mitkä sisäiset kuvat rakkaudesta ja halusta ovat pelkkiä projisointeja, ja mitkä voivat kasvaa todelliseksi, kypsäksi yhteydeksi niin itsen sisällä kuin suhteissa muihin. Tämä synteesi ei ole hetken huuma, vaan sielullinen voima, joka voi toimia sisäisenä oppaana individuaatiopolulla.

Venuksen neliöt Uranukselle ja Vestalle avaavat kentän, jossa sydämen energia joutuu ristiriitojen ja jännitteiden alttarille. Uranus tuo mukanaan äkilliset käänteet, odottamattomat oivallukset ja vapauden tarpeen, jotka voivat horjuttaa totuttuja arvorakenteita ja suhteiden muotoja. Venus ei neitsyen merkissä etsi suurta draamaa, vaan pyrkii järjestykseen ja selkeyteen, mutta Uranuksen kosketus pakottaa kohtaamaan rakkauden arvaamattomuuden: sydän ei aina tottele suunnitelmia. Vesta taas liittyy sisäiseen tuleen, pyhitettyyn liekkiin, joka edustaa uskollisuutta omalle hengelliselle kutsulle. Venuksen neliö Vestalle nostaa esiin kysymyksen siitä, miten yhdistää henkilökohtainen rakkaus ja omistautuminen johonkin suurempaan. Uranus ja Vesta yhdessä haastavat Venusta kasvamaan yli pelkän henkilökohtaisen kaipuun ja löytämään rakkauden, joka ei tukahduta vapautta eikä sammuta sisäistä liekkiä. Tämä on koettelemus, mutta myös mahdollisuus. Neliöt eivät ole esteitä vaan katalyytteja: ne pakottavat tarkastelemaan, mitä todella arvostamme ja mille sydämemme on pyhitetty.

Merkuriuksen ja perääntyvän Pallas Athenen välisessä kolmiossa syntyy silta mielen ja sisäisen viisauden välille. Kolmio on harmoninen aspekti, ja se auttaa meitä näkemään selkeästi kuvioita, joita emme ehkä ole aiemmin huomanneet. Perääntyvä Pallas vetää huomiomme sisäänpäin: millaisia strategioita ja oivalluksia olemme kantaneet mukanamme, mutta emme ole vielä ottaneet käyttöön? Tämä yhteys voi herättää luovia ratkaisuja, intuitiivisia välähdyksiä ja syvempää ymmärrystä siitä, miten sanoa oikea asia oikeaan aikaan. Samaan aikaan Merkurius on vastakkain perääntyvän Cereksen kanssa. Ceres on hoivan, ravinnon ja kiintymyksen arkkityyppi – äitihahmo, joka antaa ja menettää, kuten Persefone-myytti opettaa. Oppositio tuo jännitteen: järki ja sanat vastaan tunne ja hoiva. Mitä sanoja käytämme, kun haluamme tulla nähdyksi ja hoivatuksi? Miten viestimme tarpeitamme, ja kuulemmeko toisten tarpeet? Miten puhumme itsellemme? Perääntyvänä Ceres kääntää katseemme sisäiseen ravitsemukseen: emme voi aina saada ulkoista hoivaa, vaan meidän on löydettävä se omasta ytimestämme. Nämä aspektit yhdessä kutsuvat tasapainoon: järjen kirkkaus (Merkurius), strateginen viisaus (Pallas) ja ravitseva hoiva (Ceres) ovat kaikki osa kokonaisuutta. Nyt on hetki tarkastella, miten voimme tunnistaa omat sisäiset kaavamme ja samalla hoitaa itseämme sisältä käsin.

"Laskeutumisen tarkoitus sankarimyytin yleismaailmallisena esimerkkinä on osoittaa, että vain vaara-alueelta (sisäinen itsensä kohtaamisen tila) voi löytää vaikeasti saavutettavan aarteen.” —   Joseph Campbell

Maanantaina 22.9. kello 21:19 Aurinko siirtyy vaa`an merkkiin, on Syyspäiväntasauksen aika. Päivä ja yö ovat täydellisessä tasapainossa, mikä avaa symbolisen portin vaa’an arkkityypin maailmaan: tasapainoon, oikeudenmukaisuuteen ja peilaavaan suhteeseen toisen kanssa. Tämä hetki kutsuu tarkastelemaan, millä tavoin oma elämä peilaa tasapainoa – ihmissuhteissa, työssä ja sisäisessä maailmassa. Aurinko vaa’assa nostaa esiin tarpeen hakea kompromisseja ja nähdä asioiden moninaiset puolet. Tämä voi ilmentyä korostuneena diplomatian tarpeena, mutta myös pelkona tehdä valintoja, jos totuuden puntarit kallistuvat eri suuntiin. Vaaka tuo mukanaan hienovaraisen diplomatian ja halun rakentaa siltoja: sisäisiä ja ulkoisia. Se haastaa pohtimaan, missä olemme ehkä liikaa kallistuneet jompaankumpaan suuntaan – antaneet joko liikaa tai liian vähän, vetäytyneet varjoon tai jääneet kiinni liialliseen näkyvyyteen. Syyspäiväntasauksen kartalla muut planeettakuviot luovat kehystä tälle prosessille: mahdollisesti kiristäviä aspekteja, jotka muistuttavat siitä, että todellinen harmonia ei synny konfliktien välttämisestä, vaan niiden kohtaamisesta ja integroimisesta osaksi kokonaisuutta. Psykologisesta näkökulmasta vaaka liittää tietoisuuden kysymykseen “Minä ja Sinä”. Ihmissuhteet toimivat peilinä, jonka kautta yksilö näkee sekä omat vahvuutensa että tiedostamattomat varjonsa. Syyspäiväntasaus merkitsee siten hetkeä, jolloin sisäisen maailman feminiininen ja maskuliininen puoli voivat astua toistensa rinnalle, ei kilpailijoina vaan kumppaneina. Tämä hetki kutsuu rituaaliseen pysähdykseen: tarkastelemaan, mitä elämässä on nyt kypsynyt ja mitä on aika päästää irti, jotta syksyn ja talven hiljaisempi sykli voi tukea sisäistä kasvua. Vaa’an Aurinko valaisee tien kohti rehellistä peilausta – sekä toisen että oman itsen kanssa – ja muistuttaa, että todellinen tasapaino ei ole staattinen tila, vaan jatkuvaa liikettä ja hienovaraista vuoropuhelua.

Syyspäiväntasaus on hetki, jolloin päivä ja yö ovat tasan, se on nähty porttina vuoden valoisasta puoliskosta pimeään. Ajallisesti alamme kääntyä sisäisen valon äärelle. Kreikkalaisessa mytologiassa Persefone-myytti liittyy vahvasti Syyspäiväntasaukseen. Persefone palaa maan alle Hadeksen luo, ja samalla maa valmistautuu talveen. Tämä sykli kuvastaa luonnon kuolemaa ja uutta syntymää. Syyspäiväntasaus on näin rajan ylitys: elämän ja kuoleman, näkyvän ja näkymättömän maailman välillä. Syyspäiväntasaus on universaalisti hetki, jolloin valo ja pimeys ovat tasavahvat. Mytologisesti se on liminaalitila – rajan hetki, jossa näkyvä ja näkymätön maailma koskettavat toisiaan. Se on yhtä aikaa kiitollisuuden ja sadonkorjuun juhla sekä valmistautuminen hiljaisuuteen ja sisäisiin maisemiin. Tämä on irtipäästämisen ja inventaarion aikaa. Alamme valmistautua sisäisen maailman vahvistumiseen ja siinä lepäämiseen, jotta seuraavassa kasvun ajassa olemme taas täydessä voimassamme.

Syyspäiväntasauksen viesti on, että kumpikin puoli – valo ja pimeys – ovat välttämättömiä kokonaisuudelle. Valo muistuttaa meitä elämän runsaudesta ja kirkkaudesta, pimeys taas suo meille lepoa, suojaa ja tilaa sisäiselle kasvulle. Kun uskallamme kulkea rajan yli, kannamme mukanamme kesän lämmön ja sadon kiitollisuuden, mutta jätämme myös tilaa uudelle hiljaisuudelle. Persefonen lailla laskeudumme symbolisesti syvemmälle itseemme, tietäen, että tämä matka ei ole lopullinen katoaminen vaan jälleensyntymän ja uuden kevään edellytys. Syyspäiväntasauksessa lepää lohdullinen lupaus: että mikään pimeys ei ole pysyvää, ja että jokainen hiljainen hetki on siemen tulevalle valolle. Kun annamme sisäisen valomme kantaa meitä, voimme luottaa siihen, että elämän kierto kuljettaa meidät aina takaisin kohti uutta kasvua.

”Syvällä sielussa, tuskan ja sekasorron alla, avautuu ääretön, suuri hiljaisuus - rannaton ja tyyni meri, jota mikään ei voi häiritä. Luonnon määrätön rauha, kaikkea ymmärrystä ylempi. Sitä me kaipaamme ja etsimme idästä ja lännestä, ylhäältä ja alhaalta, mutta löydämme sen lopulta sisältämme.” — R.M. Bucke

Lempeää muutosten aikaa!  Johanna