-

Täysikuu oinaan merkissä

Pohdintoja ajasta

Tiistaina 7.10. kello 6:47 on Täysikuu Auringon ollessa vaa`an ja Kuun oinaan merkissä. Lokakuun Täysikuuta kutsutaan nimillä metsästäjän kuu, murattikuu, putoavien lehtien kuu, verikuu, viiniköynnös kuu, sadonkorjuu kuu ja matkustus kuu. Perääntyvän Cereksen ja Kuun konjunktio nostaa esiin teemoja, jotka liittyvät ravitsemukseen – niin konkreettiseen kuin henkiseenkin. Tämä voi tarkoittaa kysymyksiä siitä, miten pidämme huolta omasta voimastamme ja resursseistamme, mutta myös sitä, millä tavoin huolehdimme toisista. Kun Ceres on perääntyvä, huomio kääntyy sisäänpäin: ravinnon, hoivan ja turvallisuuden teemat pyytävät uudelleenarviointia ja vanhojen mallien purkamista. Oinaan Kuu tuo tilanteeseen suoraa energiaa ja tarvetta itsenäisyyteen, kun taas vaa’an Aurinko muistuttaa ihmissuhteiden peilistä ja kompromissien taidosta. Täysikuun huippuhetki voi siten näyttäytyä jännitteinä omien tarpeiden ja toisten odotusten välillä.

"Sinun ei tarvitse nähdä koko portaikkoa – astu vain ensimmäinen askel." —  Martin Luther King Jr.

 

 

Viikonlopun aikana on Merkuriuksen ja perääntyvän Khironin välinen oppositio, ennen kuin Khiron siirtyy maanantaina 6.10. skorpionin merkkiin. Täydenkuun aikaan Merkurius on Jod-suurkuvion kärkenä. Merkuriuksen kvinkunssit perääntyville Uranukselle sekä Neptunukselle virittävät herkkää ja haastavaa sävyä kommunikointiin ja ajatteluun. Tämä kokoonpano voi nostaa esiin ristiriitoja, joissa logiikka ja rationaalinen mieli joutuvat venymään yllättävien oivallusten ja hämärien vaikutteiden paineessa. Jod-kuvion kärjessä oleva Merkurius toimii kuin kanava, jonka kautta Uranuksen äkilliset välähdykset ja Neptunuksen sumuiset visiot etsivät muotoa. Tämä voi tuntua samanaikaisesti sekä inspiroivalta että hämmentävältä: sanat eivät ehkä tahdo löytää oikeaa paikkaa, tai viesti, jonka haluaisimme välittää, muotoutuu oudolla tavalla. Toisaalta, jos pystymme olemaan avoimia ja kuuntelemaan hienovaraisia sävyjä, voi esiin nousta uusia näkökulmia, jotka avaavat sisäistä ymmärrystä syvemmälle tasolle. Oppositio Khironille muistuttaa, että sanat voivat sekä haavoittaa että parantaa. Viikonlopun ja täydenkuun energiat kutsuvat tarkastelemaan, millaisia uskomuksia ja ajatustapoja olemme kantaneet mukanamme menneisyydestä – ja voisiko niitä nyt kirjoittaa uudelleen.

”Ajatellaksemme luovasti meidän pitää pystyä katsomaan uusin silmin sitä, mitä pidämme itsestäänselvyytenä.” — George Kneller

Merkuriuksen ja perääntyvän Pluton välinen neliö voi nostaa esiin intensiivisiä ajatuksia ja keskusteluja, joissa piilee syvällinen muutosvoima. Tämä aspekti saattaa tuoda tietoisuuteen asioita, joita on aiemmin vältelty, vaiettu tai painettu alitajuntaan. Sanat voivat olla latautuneita, ja keskustelut voivat paljastaa pinnan alta jotain, mikä on kaivannut ilmaisua jo pitkään. Neliö asettaa haasteen, mutta samalla se tarjoaa mahdollisuuden mielen transformaatioon. Vanhoista ajatusmalleista irti päästäminen voi olla vaikeaa, mutta juuri se avaa tien uudelle näkemykselle ja syvemmälle totuudelle. Tämä energia voi näyttäytyä arjessa esimerkiksi pakottavana tarpeena selvittää väärinymmärryksiä, intensiivisenä tutkimisen ja analysoinnin haluna tai syvällisinä keskusteluina, jotka muuttavat ajattelun suuntaa. On hyvä olla tietoinen sanavalinnoista, sillä sekä parantava että haavoittava voima on nyt erityisen vahvasti läsnä.

Venus on neitsyen merkissä ja sekstiilissä Jupiteriin, mikä tuo elämään lämpöä, avarakatseisuutta ja harmoniaa arkisten asioiden tasolle. Tämä yhdistelmä antaa tilaa nähdä kauneutta myös pienissä yksityiskohdissa. Sekstiili Jupiteriin laajentaa mahdollisuuksia rakkaudessa, ihmissuhteissa ja taloudessa – nyt on helppo löytää iloa ja kiitollisuutta pienistä teoista, mutta myös saada käytännön asioihin suotuisia ratkaisuja. Ajan laatu tukee erityisesti sosiaalisia suhteita, verkostoitumista ja sellaisten kontaktien luomista, jotka voivat avata pidemmän aikavälin mahdollisuuksia. Työ- ja opintoasioissa voi löytyä uusia näkökulmia, ja yhteistyö muiden kanssa sujuu normaalia mutkattomammin. Venus neitsyessä kannustaa huolehtimaan hyvinvoinnista ja rutiineista, kun taas Jupiter antaa voimaa luottaa siihen, että pienilläkin parannuksilla on kauaskantoisia seurauksia.

Venuksen sijainti Kuunlaskusolmulla viittaa siihen, että menneisyydestä kumpuavat teemat – erityisesti rakkauden, ihmissuhteiden ja arvomaailman kautta – nousevat nyt käsittelyyn. Tämä voi tuoda esiin vanhoja kaavoja, joita toistat ihmissuhteissa, tai tilanteita, joissa huomaat joutuvasi uudelleen samanlaisten valintojen eteen kuin aikaisemmin. Koska laskusolmu symboloi sitä, mistä olemme tulossa ja mitä olemme jo oppineet, Venuksen siihen liittyminen voi korostaa tarvetta tarkastella millaisia ihmissuhdemalleja olet toistanut ja missä olet ehkä jäänyt kiinni menneisiin tunnesidoksiin Tämä sijainti voi tuntua välillä nostalgiselta ja tuoda takaisin menneitä ihmisiä tai muistoja. Usein kyse on kuitenkin siitä, että jokin vanha tarina haluaa tulla päätökseen. Venus kannustaa näkemään, mitä kauneutta ja lahjoja olet saanut menneiden kokemusten kautta – ja samalla ymmärtämään, mitä on aika jättää taakse. Käytännössä tämä voi tarkoittaa arvojen uudelleenarviointia: mikä on oikeasti tärkeää sinulle? Tämä antaa myös mahdollisuuden vapautua karmallisista ihmissuhdesidoksista.

”Katso tarkkaan nykyisyyttä, jota rakennat. Sen pitäisi muistuttaa tulevaisuutta, josta unelmoit.” — Alice Walker

 

 

Oinaan tarot-kortti on Hallitsija, mikä resonoi vahvasti oinaan arkkityyppien kanssa. Hallitsija edustaa järjestystä, rakennetta, määrätietoisuutta ja johtajuutta. Hän on voimakas hahmo, joka nojaa vakaaseen perustaan ja luo ympärilleen järjestelmällisyyttä. Tämä kortti heijastaa oinaan energiaa: aloitteellisuutta, rohkeutta ja kykyä ottaa ohjat käsiinsä. Hallitsija symboloi voimaa ja päättäväisyyttä: rohkeutta tehdä ratkaisuja ja kulkea omaa tietä. Hallitsija muistuttaa, että nyt on aika toimia päättäväisesti, ottaa oma voima käyttöön ja luottaa siihen, että pystyt luomaan järjestystä kaaoksen keskelle. Hallitsijan valtaistuin ja kivet symboloivat vakautta, rakenteita ja pysyvyyttä, jotka antavat turvallisen pohjan. Kruunu ja valtikka kuvastavat auktoriteettia ja kykyä hallita sekä johtaa. Ne viittaavat egoon ja tietoiseen hallintaan: kykyyn ottaa ohjat elämässä. Punainen viitta edustaa elinvoimaa, intohimoa ja voiman liekkiä, joka resonoi oinaan tulienergian kanssa. Vuoret taustalla ovat järkkymätön voima, mutta myös tunne-etäisyys; päätökset tehdään järjellä. Haarniska on suojan ja itsekurin symboli, kyky kestää vastoinkäymisiä. Se kertoo psykologisesta suojasta – puolustusmekanismeista, joita tarvitsemme selviytyäksemme, mutta jotka voivat myös eristää tunteista. Hallitsija on järjestyksen luoja ja vakauden vartija. Hän edustaa maallista auktoriteettia ja kurinalaisuutta – kykyä luoda puitteet, joissa luovuus ja elämä voivat kukoistaa. Hallitsija on varjoisimmillaan jäykkä tyranni, mutta integroituna hän antaa voiman ja itseluottamuksen.

 

 

Vaa’an kortti on Oikeudenmukaisuus, mikä sopii täydellisesti tämän merkin luonteeseen. Vaaka etsii tasapainoa, harmoniaa ja reiluutta kaikessa, ja Oikeudenmukaisuuden kortti ilmentää juuri näitä teemoja. Kortin keskeiset symbolit – vaaka ja miekka – kuvaavat kykyä punnita asioita puolueettomasti sekä rohkeutta tehdä päätöksiä totuuden ja rehellisyyden pohjalta. Oikeudenmukaisuus muistuttaa siitä, että jokaisella teolla on seurauksensa ja että valintojen on oltava linjassa sisäisen arvomaailman kanssa. Vaa’an energian tavoin kortti kutsuu näkemään asiat useammasta näkökulmasta, etsimään tasapainoa ja löytämään kompromisseja, jotka luovat pysyvää rauhaa ja harmoniaa. Se edustaa myös vastuuta: elämä peilaa meille takaisin sen, mitä annamme ulospäin. Tämä kortti kutsuu sinua tarkastelemaan, oletko rehellinen itsellesi ja muille. Oletko valmis kantamaan vastuun valinnoistasi ja seisomaan niiden takana? Oikeudenmukaisuus tuo esiin Vaa’an kyvyn yhdistää sydämen ja järjen ääni niin, että syntyy tasapainoinen ratkaisu, joka palvelee sekä itseä että toisia. Oikeudenmukaisuuden kortissa vaaka symboloi tasapainoa, puolueettomuutta ja kykyä nähdä asiat molemmista näkökulmista. Miekka edustaa totuutta, selkeyttä ja rohkeutta sekä oikeuden voimaa tehdä ratkaisuja, jotka perustuvat oikeaan tietoon eikä mielipiteisiin. Miekka edustaa myös lävistävää totuutta – kykyä nähdä illuusioiden taakse. Suora katse symboloi rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä; ei voi piiloutua omilta teoiltansa. Suora katse on myös tietoisuuden kirkas valo, joka ei väistä varjoa, vaan kohtaa sen. Vaaka symboloi vastakohtien sovittamista: tiedostettu ja tiedostamaton, valo ja varjo, minä ja toinen. Pylväät merkitsevät vakautta ja järjestystä, viittaus ikuisiin periaatteisiin. Pylväät viittaavat vakauteen ja järjestykseen, aivan kuten Hallitsijan valtaistuin, mutta tässä painotus on oikeuden periaatteessa, ei vallassa itsessään. Oikeudenmukaisuus edustaa psyykessä Sisäistä Tuomaria, joka punnitsee ja etsii harmoniaa vastakkaisten voimien välillä. Oikeudenmukaisuus on kuin psyyken sisäinen peili: se näyttää, missä olet epätasapainossa ja muistuttaa, että todellinen eheys saavutetaan vain varjon kohtaamisen kautta. Sen varjopuoli on armottomuus ja perfektionismi, mutta integroituna se antaa kyvyn elää sopusoinnussa sekä itsen että maailman kanssa.

Hallitsija (oinas) ja Oikeudenmukaisuus (vaaka) myös muodostavat polariteettiparin: Oinas edustaa "minä" ja oma tahto – Hallitsija symboloi tämän voiman muuntumista järjestykseksi. Vaaka edustaa "me" ja yhteiset sopimukset – Oikeudenmukaisuus punnitsee, miten tuo voima vaikuttaa toisiin. Hallitsija ja Oikeudenmukaisuus muodostavat yhdessä järjestyksen ja tasapainon akselin. Hallitsija rakentaa ulkoiset rakenteet – lain, järjestyksen, egon puitteet. Oikeudenmukaisuus arvioi sisäisesti, ovatko nämä rakenteet linjassa totuuden ja psyyken syvemmän eheyden kanssa. Hallitsija on järjestyksen luoja ja vakauden vartija. Hän edustaa maallista auktoriteettia ja kurinalaisuutta – kykyä luoda puitteet, joissa luovuus ja elämä voivat kukoistaa. Oikeudenmukaisuus on karmallinen peili: se muistuttaa, että jokaisella teolla on seuraus, ja että tasapaino löytyy vain rehellisyyden kautta. Se on kortti, jossa korostuu tasapaino sydämen ja järjen välillä. Hallitsijan varjo opettaa luopumaan liiallisesta kontrollista ja palauttamaan yhteyden elämän virtaan. Oikeudenmukaisuuden varjo puolestaan kutsuu löytämään armollisuuden – muistuttamaan, että tasapaino ei synny ankaruudesta, vaan kyvystä nähdä myös keskeneräisyyden kauneus.

Lokakuun täysikuu toimii kuin kirkas peili, joka valaisee sekä yksilöllisyytemme rajat että yhteyden muihin. Oinaan kuun rohkea ja välitön energia kutsuu meitä kuuntelemaan omaa sisäistä voimaamme, kun taas vaa’an auringon valo muistuttaa, ettei kukaan meistä elä irrallaan toisista. Cereksen viesti syventää tätä hetkeä: kysymys ei ole vain siitä, mitä otamme vastaan, vaan myös siitä, mitä annamme ja miten rakennamme ravitsevia rakenteita ympärillemme. Tämä Täysikuu voi paljastaa jännitteitä ja ristiriitoja, mutta samalla se tarjoaa mahdollisuuden löytää uuden tasapainon – sellaisen, joka ei perustu uhrautumiseen tai itsensä kieltämiseen, vaan aitoon ja rehelliseen kohtaamiseen. Kun suostumme katsomaan rehellisesti omia tarpeitamme ja samalla tunnustamme toisen ihmisyyden, voimme synnyttää syvemmän luottamuksen ja uudenlaisen yhteyden. Lokakuun Täysikuu muistuttaa: ravinto ei ole vain sitä, mikä pitää meidät hengissä, vaan myös sitä, mikä tekee elämästä merkityksellistä.

”Meidän täytyy olla halukkaita hankkiutumaan eroon suunnittelemastamme elämästä, jotta voimme elää sitä elämää, joka odottaa meitä. ” — Joseph Campbell

Lempeää viikonloppua ja Täydenkuun aikaa!  Johanna