Viikonlopun tunnelmista kohti kalojen Täysikuuta ja osittaista Kuunpimennystä
Auringon ja perääntyvän Khironin välinen kvinkunssi on haasteellinen aspekti, jossa menneitä kipupisteitä voi nousta uudelleen käsiteltäväksi. Aurinko edustaa tietoista identiteettiä, elinvoimaa, tahtoa ja itseilmaisua, kun taas perääntyvä Khiron liittyy parantamiseen ja menneisyyden käsittelemiseen sekä erityisesti emotionaalisiin ja henkisiin haavoihin. Perääntymisvaiheessa Khiron korostaa sisäänpäin suuntautunutta itsetutkiskelua ja menneiden haavojen käsittelyä. Aurinko haluaa loistaa ja olla varma itsestään, kun taas perääntyvä Khiron saattaa tuoda esiin epävarmuuksia ja kivuliaita muistoja. Kvinkunssin jännitteet eivät ole aina suoraan ilmeisiä, vaan ne saattavat tulla esiin epämukavuuden tunteina tai tarpeena käsitellä syviä asioita, joita henkilö ei heti yhdistä omaan identiteettiinsä tai päivittäisiin toimintoihinsa. Parhaimmillaan Aurinko voi valaista ne alueet, joita Khiron haluaa parantaa. Tämä on oiva aika itsetutkiskelulle ja henkilökohtaiselle kasvulle.
”Jos napsautat huoneeseen valon päälle, ei ole väliä sillä, kuinka kauan huoneessa on ollut pimeää. Valo valaisee joka tapauksessa.” — Vernon Howard
Merkuriuksen kvinkunssi Kuunnoususolmulle on ristiriitainen aspekti, jonka tarkoitus on avata uudenlaisia kasvu mahdollisuuksia. Kuunnoususolmu symboloi kehityssuuntaa ja elämän tarkoitusta, kun taas Merkurius hallitsee ajattelua, viestintää, oppimista ja rationaalista mieltä. Merkurius voi olla linjassa lyhyen aikavälin ajattelun ja päivittäisten tehtävien kanssa, kun taas Kuunnoususolmu vaatii pitkän aikavälin näkökulmaa ja kasvua. Tämä voi ilmentyä vaikeuksina ymmärtää, miten päivittäiset päätökset, keskustelut ja ajatukset voivat vaikuttaa elämän suurempaan suuntaan. Voimme hyötyä uusien ajattelutapojen tai tiedon omaksumisesta, mikä auttaa kasvamaan kohti Kuunnoususolmun viitoittamaa polkua.
Merkuriuksen ja Vestan konjunktio neitsyen merkissä on teräväkatseinen ja keskittynyt kuvio, jonka avulla voimme tunnistaa niitä tekijöitä, jotka tuovat meille pyhyyttä. Merkuriuksen ja Marsin välinen sekstiili voimaannuttaa ja auttaa tuomaan syntyneet ideat konkretiaan, kun taas Merkuriuksen ja Cereksen välinen kolmio ravitsee ja vahvistaa uusia ideoita ja syntyneitä ratkaisuja. Mars on ravun merkissä ja oppositiossa Cerekseen, joten tarvitsemme tilaa tunnustella mitkä asiat ruokkivat jaksamistamme ja kuinka saamme lisää energiaa tekemiseemme.
”Kun tulet umpikujaan, muutu - muuttuneena pääset läpi.” — I. Ching
Keskiviikkona 18.9. kello 5:34 on Täysikuu kalojen merkissä ja osittainen Kuunpimennys. Kyseessä on Superkuu eli Kuu on radallaan lähimpänä maata. Syyskuun Täysikuulla on monta nimeä, kuten esimerkiksi sadonkorjuukuu, viiniköynnöskuu, maissikuu sekä ohrakuu. Täysikuu itsessään tuo esiin huipentumisen ja täyttymyksen teemoja, mutta kun siihen liittyy Kuunpimennys, tämä energia voimistuu ja tuo mukanaan syvällisiä muutoksia ja irti päästöjä. Täysikuu voi nostaa esiin syviä tunteita, varsinkin sellaisia, joita on pitkään tukahdutettu tai piilotettu. Tämä voi olla aikaa, jolloin herkkyys ja empatia ovat voimakkaasti läsnä, ja tunnepurkaukset voivat olla yleisiä.
Kalojen energia rohkaisee yhteyttä korkeampaan tietoisuuteen, intuitioon ja henkisiin kysymyksiin. Täysikuu voi auttaa löytämään syvempiä oivalluksia itsestä ja maailmasta. Kalojen merkki liittyy antautumiseen universaalille virralle. Tämä on hyvä aika päästää irti asioista, jotka eivät enää palvele henkistä kasvua tai tunne-elämän hyvinvointia. Kuunpimennys symboloi jonkin loppua tai merkittävää muutosta. Pimennykset nähdään usein karmallisina hetkinä, jolloin kohtalo voi tehdä omia liikkeitään, ja meitä rohkaistaan tekemään suuria, joskus yllättäviäkin päätöksiä.
Pimennys yhdistettynä Täysikuuhun tuo intensiivisyyttä ja korostaa loppuunsaattamisen ja siirtymien teemoja. Kuunpimennys voi tuoda esiin elämänalueita, joilla tarvitaan muutoksia tai joissa tapahtuu suuria siirtymiä. Tämä voi olla aikaa, jolloin jotkin asiat päättyvät, jotta uusia voi syntyä. Pimennykset voivat tuoda pinnalle piilossa olleita tunteita, pelkoja tai alitajuisia kaavoja. Tämä on oivallinen aika reflektoida näitä ja tehdä tarvittavia muutoksia elämässä.
Kuun toisella puolella on perääntyvä Saturnus ja toisella puolella perääntyvä Neptunus. Neptunus on luonnostaan kalojen hallitseva planeetta, joten sitä kautta kalojen energia tuplaantuu. Siinä missä Neptunus herkistää entisestään, Saturnus toimii ankkurina, jotta asiat pääsevät konkretisoitumaan. Perääntyvän Pluton ja perääntyvän Uranuksen kolmiot Auringolle, muodostavat maaelementtien Suurkolmion, jonka Täysikuu täydentää Leijaksi.
”Katso ylös tähtiin, älä jalkoihisi. Yritä ymmärtää näkemäsi ja ihmettele mikä saa universumin olemaan olemassa. Ole utelias.” — Stephen Hawking
Jupiterin neliöt Auringolle ja Kuulle voi aiheuttaa levottomuutta, joten on hyvä purkaa energiaa johonkin mielekkääseen tekemiseen. Tämä Täysikuu ja pimennys tarjoavat mahdollisuuden syvään tunnepuhdistukseen ja henkiseen kasvuun. Vaikka energia voi olla intensiivistä, se tarjoaa myös tilaisuuden päästä irti vanhoista painolasteista ja valmistautua uuteen vaiheeseen elämässä. Tunteet voivat olla tavallista voimakkaampia täydenkuun aikaan, joten on tärkeää olla lempeä itselleen ja muille. Tämä on aika, jolloin herkkyys voi avata uusia näköaloja, kunhan sen antaa virrata vapaasti. Tämä on hyvä aika meditoida, unelmoida ja kytkeytyä intuitioosi. Veden elementti, joka liittyy Kalojen merkkiin, kutsuu meitä yhteyteen tunteidemme ja sisäisen maailmamme kanssa.
Venuksen ja Kuun välinen kvinkunssi nostaa ihmissuhteet ja arvomaailman suurennuslasin alle. Haavat voivat aktivoitua myös Venuksen ja Khiron välisestä oppositiosta. Venuksen ja Pluton välinen neliö tuo raskaan lisänsä pimennykseen. Puolustusmekanismit voivat aktivoitua huomaamatta ja saatamme kokea uupumusta asioissa, joita olemme kannatelleet liian kauan. Venuksen ja Jupiterin kolmio helpottaa hieman painolastia, mutta on myös hyvä ottaa tämänkertainen Täysikuu levon kannalta.
Täydenkuun kartalla on myös Marsin neliöt Kuunsolmuille ja Kuunlaskusolmulla olevalle Lilithille. Karmalliset ihmissuhteet voivat leimahtaa ja muistuttaa olemassaolostaan. Nyt ei ole paras mahdollinen aika lähteä käsittelemään ongelmia toisten ihmisten kanssa, vaan pikemminkin käyttää aika sisäiseen reflektointiin. Merkuriuksen ja Saturnuksen välinen oppositio muistuttaa myös kommunikoinnin rajallisuudesta ja mahdollisista väärinkäsityksistä. Välillä tarvitaan rajoja, jotta voimme vahvistua omassa voimassamme.
”Tunteita voisi verrata tuleen. Ilman tulen tietoista käyttöä nykyajan yhteiskunta olisi mahdoton, ja jokainen tietää mitä tapahtuu, jos tuli palaa ilman minkäänlaista kontrollia. Tiedostetut tunteet toimivat meidän puolestamme ja tiedostamattomat meitä vastaan.” —Antti Heikkilä
Kalojen tarot kortti on Kuu. Kortin yläosassa näkyvä Kuu symboloi illuusiota, tunteita ja alitajuisia voimia, jotka eivät ole täysin näkyvissä tai ymmärrettävissä. Kortin alaosassa on susi ja koira, jotka molemmat ulvovat kuuta kohti. Nämä eläimet edustavat kahta puolta ihmisen luonteesta: susi symboloi villiä, hallitsematonta puolta, joka on luonnon armoilla ja edustaa ihmisen vaistonvaraisuutta. Koira symboloi kesytettyä puolta, joka edustaa yhteiskunnan sääntöjä ja kontrollia. Nämä kaksi vastakkaista voimaa kuvaavat ihmisen sisäistä ristiriitaa ja tasapainoilua vaistojen ja rationaalisuuden välillä. Veden pinnasta nouseva rapu symboloi alitajuntaa ja niitä syvälle haudattuja tunteita tai vaistoja, jotka nousevat esiin. Tämä symboloi alitajuisten pelkojen ja mysteerien kohtaamista, matkaa syvälle omaan psyykeen. Kortin alareunassa näkyy vesistö, joka virtaa etualalta taaksepäin. Tämä symboloi alitajuntaa ja tunteiden virtaa, joka ohjaa meitä läpi elämän. Vedestä nouseva tie johtaa kuun valoon, ja tämä polku kuvaa matkaa alitajunnan kerrostumien läpi kohti ymmärrystä ja henkistä heräämistä. Kortin taustalla on kaksi tornia, jotka seisovat polun varrella. Tornit edustavat tietoisuuden portteja tai rajaa tunnetun ja tuntemattoman välillä. Ne voivat myös symboloida suojaa tai varoittaa, että matka alitajuntaan voi vaatia varovaisuutta.
Kuu liittyy läheisesti alitajunnan voimiin, uniin ja piilotettuihin tunteisiin. Tämä kortti kehottaa tutkimaan omia alitajuisia pelkojamme, intuitiotamme ja tuntemattomia puolia itsessämme. Kuu voi nostaa esiin sisäisiä pelkoja ja epävarmuuksia, jotka ovat piilossa tietoisuutemme pinnan alla. Näiden pelkojen ja epävarmuuksien käsittely voi olla haastavaa, mutta ne on kohdattava, jotta voimme kasvaa ja kehittyä. Kuu on myös intuitiivisuuden ja henkisen kehityksen symboli. Se kannustaa kuuntelemaan omaa sisäistä ääntä ja intuitiota, vaikka totuutta ei olisi heti helppo nähdä tai ymmärtää. Kuu voi symboloida syvää intuitiivista oivallusta, henkistä kasvua ja alitajunnan tutkimista. Se kehottaa luottamaan sisäiseen viisauteen ja kuuntelemaan intuitiota. Kortti varoittaa myös illuusioista, harhakuvista ja vääristä johtopäätöksistä, jotka voivat johtua väärinymmärretyistä tunteista tai pelkojen projisoinnista.
Neitsyen tarot kortti on Erakko. Kortti symboloi yksinäisyyttä, sisäistä etsintää, viisautta ja henkistä opastusta. Tämä kortti liittyy usein syvälliseen itsetutkiskeluun, hiljentymiseen ja elämän merkityksen pohtimiseen. Kortissa kuvattu vanha mies on yksin vuoren huipulla, kantaen lyhtyä kädessään. Hän symboloi viisasta, kokenutta hahmoa, joka on vetäytynyt yksinäisyyteen löytääkseen totuuden ja elämän syvimmän merkityksen. Erakko edustaa itsetutkiskelua, henkistä opastusta ja kärsivällisyyttä. Erakon kädessä oleva lyhty on merkittävä symboli. Sen sisällä on kuusisakarainen tähti, joka tunnetaan nimellä Salomonin tähti. Tämä tähti symboloi valaistumista, henkistä tietoa ja viisautta. Vaikka erakko on yksin, hänen kantamansa valo edustaa hänen sisäistä valaistumistaan ja henkistä suuntaa. Lyhty valaisee vain pienen alueen kerrallaan, mikä symboloi sitä, että henkinen polku paljastuu vähitellen ja tarvitsee kärsivällisyyttä ja aikaa. Erakko seisoo korkealla vuoren huipulla, mikä symboloi saavutuksia ja hengellistä korkeutta. Vuori on metafora vaikeasta, mutta palkitsevasta matkasta henkiselle huipulle. Se kertoo siitä, että erakko on kulkenut pitkän ja vaativan tien päästäkseen tähän pisteeseen. Vuori edustaa myös etäisyyttä ja irtautumista arkielämän hälinästä, mikä on usein välttämätöntä syvällisen viisauden löytämiseksi. Erakon viitta symboloi varautuneisuutta ja vetäytymistä ulkomaailmasta. Viitan väri on harmaa, mikä edustaa neutraaliutta, seesteisyyttä ja tasapainoa. Harmaa väri viittaa myös siihen, että erakko ei ole kiintynyt maallisiin nautintoihin tai pinnallisiin asioihin, vaan hän on keskittynyt henkiseen matkaansa. Keppi, jota erakko kantaa, symboloi tukea ja opastusta – se auttaa häntä navigoimaan vaikeissa paikoissa ja symboloi samalla sisäistä vahvuutta ja luottamusta omiin kykyihin. Erakko edustaa itsetutkiskelua, viisautta ja henkistä valaistumista. Kortti kehottaa vetäytymään ulkoisista häiriöistä ja keskittymään sisäiseen kasvuun ja pohdintaan. Se symboloi sitä, että vastaukset löytyvät usein sisältämme, kun annamme itsellemme aikaa ja tilaa löytää ne.
Erakko edustaa vetäytymistä ulkomaailmasta ja keskittymistä sisäiseen maailmaan. Kortti kehottaa hiljentymään ja etsimään vastauksia sisältä päin, jolloin ulkoiset häiriötekijät eivät pääse estämään syvempää ymmärrystä. Erakko symboloi viisautta, joka on saavutettavissa vain sisäisen pohdiskelun ja hiljentymisen kautta. Hän edustaa myös henkistä opasta tai mestaria, joka johtaa muita heidän omalla henkisellä polullaan. Tällöin erakko voi viitata joko omaan sisäiseen viisauteen tai ulkoiseen opettajaan, joka auttaa näyttämään oikean suunnan. Erakon lyhty symboloi henkistä valaistumista ja polkua kohti totuutta. Tämä kortti edustaa syvällistä pohdiskelua ja pyrkimystä ymmärtää elämän perimmäisiä kysymyksiä. Polku kohti totuutta ei ole helppo, ja valaistuminen tapahtuu vähitellen. Erakko kehottaa kärsivällisyyteen. Sisäinen kasvu ja ymmärrys eivät synny hetkessä, vaan ne vaativat aikaa ja sitoutumista. Kortti muistuttaa, että joskus on tarpeen vetäytyä ja antaa itselle aikaa ennen kuin voi edetä henkisellä polullaan. Kortti voi viitata siihen, että on aika vetäytyä ulkoisista häiriötekijöistä ja keskittyä henkiseen kasvuun ja itsetuntemukseen. Se voi myös edustaa jonkun viisaan hahmon tai opettajan läsnäoloa, joka auttaa löytämään oikean suunnan. Erakko kehottaa ottamaan aikaa pohdiskeluun ja etsimään vastauksia omasta sisimmästäsi. Kortti voi myös viitata liialliseen vetäytymiseen tai eristäytymiseen, jolloin henkilö saattaa tuntea itsensä yksinäiseksi tai eristyneeksi ulkomaailmasta. Se voi myös kertoa siitä, että henkilö on niin syventynyt omaan henkiseen etsintäänsä, että hän on menettänyt yhteyden ympäröivään maailmaan.
Erakon ja Kuun kortit liittyvät sisäiseen etsintään, itsetutkiskeluun ja henkiseen kasvuun, mutta niiden lähestymistapa ja symboliikka eroavat toisistaan. Molemmat kortit viittaavat sisäiseen matkaan ja pyrkimykseen löytää vastauksia itsestä ja maailmasta. Erakko tekee tämän tietoisesti ja rationaalisesti, kun taas Kuu pakottaa kohtaamaan syvemmät, usein piilossa olevat tunteet ja alitajuiset pelot. Molemmat kortit liittyvät valaistumiseen ja intuitioon, mutta Erakon tapauksessa kyse on selkeydestä ja tietoisesta oivalluksesta, kun taas Kuun tapauksessa henkinen kasvu ja ymmärrys tulevat intuitiivisten tuntemusten ja alitajunnan kautta. Erakon vetäytyminen on harkittua ja tietoista, kun taas Kuun edustama eristäytyminen liittyy alitajunnan syvyyksiin sukeltamiseen.
Erakon kortti edustaa tarkoituksellista vetäytymistä ja hiljaisuutta, jossa henkilö etsii sisäistä viisautta ja totuutta. Erakko seisoo yksin korkealla vuorella, pohtien elämän syvällisiä kysymyksiä ja luottaen omaan sisäiseen oppaaseensa. Kuun kortti taas edustaa matkaa alitajunnan ja intuition maailmaan. Se on mysteerien kortti, joka vaatii henkilöä kohtaamaan pelkonsa. Kuun matka on syvästi emotionaalinen ja alitajuinen. Erakon lyhty symboloi henkistä valaistumista ja sisäistä viisautta. Hän on jo saavuttanut tietyn tason ymmärrystä ja käyttää tätä valaistunutta tietoa ohjatakseen itseään (ja mahdollisesti muita) kohti suurempaa tietoisuutta. Kuu kehottaa luottamaan intuitioon, vaikka asiat eivät olisikaan täysin selviä, ja se symboloi valaistumista alitajuisen ja intuition kautta. Erakko edustaa rationaalista ja pohdittua lähestymistapaa elämän kysymyksiin. Hän käyttää viisauttaan ja henkistä opastustaan valaisemaan polkuaan. Kuu taas liittyy enemmän vaistoon, intuitioon ja alitajuntaan, missä looginen ajattelu saattaa jäädä vähemmälle ja tunteet ja vaistot voivat ohjata.
Kun nämä kaksi korttia yhdistyvät tarot-tulkinnassa, ne voivat viitata tasapainon etsimiseen sisäisen etsinnän ja intuitiivisen kasvun välillä. Erakon selkeys ja henkinen pohdinta voivat auttaa navigoimaan Kuun tunteikkaissa vesissä, ja toisaalta Kuun intuitiivinen voima voi syventää Erakon rationaalista ja tietoista viisautta. Erakko opettaa, että henkinen kasvu vaatii kärsivällisyyttä, hiljentymistä ja selkeyttä. Kuu puolestaan muistuttaa, että joskus sisäiset pelot, epävarmuudet ja intuitiiviset tunteet voivat viedä syvempään ymmärrykseen. Yhdessä nämä kortit voivat kuvata syvää sisäistä matkaa, jossa sekä selkeys että tunteet ovat tärkeitä matkakumppaneita.
"Syvimmässä merkityksessään varjo on näkymätön saurian häntä, jota ihminen edelleen vetää perässään. Huolellisesti amputoituna siitä tulee mysteerien parantava käärme." — Carl Jung
Kaunista viikonloppua ja Täydenkuun aikaa! Johanna
Teoskuva; Tiina Poutanen