-

Vanhankuun vaiheesta kohti Uudenkuun uusiutuvaa energiaa

Pohdintoja ajasta

Perjantaina 3.5. alkaa Pluton perääntyvä vaihe, joka jatkuu aina lokakuulle saakka. Pluto on nyt vesimiehen merkissä, mutta 2.9. pakittaa vielä kerran kauriin merkkiin, palatakseen 19.11. takaisin vesimiehen merkkiin.  Käymme tänä aikana kollektiivisesti sekä yksilötasolla kertausharjoituksen, jotta näemme, kuinka valmiita olemme hyppäämään vesimiehen aikaan. Vanhat rakenteet tulevat vielä suurennuslasin alaisiksi, jotta voimme sitten vapautua uuteen aikakauteen kunnolla.

”Jokaisella pisaralla, jolla on elävä yhteys mereen, on osallisuus myös meren voimaan.” - Mahatma Gandhi

Pluto osoittaa alueita, joilla koemme intensiivistä muutosta, transformaatiota ja kasvua. Se voi myös viitata kohtiin, jotka vaativat syvää sisäistä työtä ja voivat johtaa henkilökohtaiseen uudelleensyntymiseen tai eheytymiseen. Pluton energiat voivat olla voimakkaita ja joskus hämmentäviä, mutta niiden ymmärtäminen ja integroiminen johtaa syvälliseen henkiseen kasvuun ja voimaantumiseen. Plutolla on iso rooli varjotyöskentelyssä, jossa tarkoitus on kohdata niitä asioita, joita vältämme kohtaamasta. Pluto opettaa kuinka varjot voivat olla tärkeitä opettajia ja kuinka voimme kohdata sokeita pisteitämme ja ottaa itsestämme terve sekä vastuullinen niskalenkki.

Mytologiassa Pluto eli Hades oli manalan hallitsija ja hänet kuvattiin yleensä synkkänä ja pelottavana hahmona. Häntä pelättiin ja kunnioitettiin samanaikaisesti, sillä hän hallitsi niitä voimia, jotka olivat salattuja ja tuntemattomia elävien maailmalle.  Pluto voi symboloida myös niitä osia itsestämme tai elämämme osa-alueita, jotka ovat syvällä ja piilossa, ja joihin voi liittyä kipua, pelkoa tai käsittelemättömiä asioita. Pluto voi auttaa ymmärtämään näitä piileviä voimia ja auttamaan niiden hyväksymisessä ja parantamisessa. Pluto on syvällisen muutoksen, transformaation ja uudelleensyntymisen symboli. Pluto edustaa myös valtaa ja hallintaa, sekä niiden käyttämistä tai kokemista.

 

 

Perääntyvän Pluton sekstiili perääntyvälle Pallakselle sekä Neptunuksen ja Marsin konjunktiolle saa aikaan pikkukolmio aspektikuvion, joka lataa Marsin energian täyteen potentiaaliin. Vaikka Mars on oinaan alkukantaisessa tulimerkissä, Neptunus herkistää sen luonnetta ja auttaa löytämään oikeanlaisen herkkyyden tekemiseen.

”Pilvi on vapaa vain kulkiessaan tuulen myötä. Sade on vapaa vain pudotessaan alas. Vesi on vapaa vain kerääntyessään yhteen, juostessaan alas, noustessaan ilmaan. Laissa on mielenrauha, jos rakastaa lakia, jos hyväksyy sen laulaen, kuin vesi laskeutuessaan.” -Wendell Berry

 

 

Keskiviikkona 8.5. kello 6:22 on Uusikuu 18 astetta härän merkissä. Toisella puolella konjunktiossa on Venus, joka on 10 astetta samaista merkkiä ja toisella puolella on Uranus 22 astetta sekä Jupiter 25 astetta. Saturnuksen sekstiili lujittaa Uudenkuun rakenteita, kun taas Cereksen kolmio vahvistaa ajan hedelmällistä luonnetta. Tässä on toinen ajallinen pikkukolmio. Kuu on luonteeltaan alitajuinen sekä vaistonvarainen. Uudenkuun aikaan kannattaa hyödyntää Kuun uusiutuvaa voimaa. Parhaimmillaan se puhdistaa ja lataa akkumme uudella energiallaan. Härän merkki on aistillinen, nautinnonhaluinen ja periksiantamaton. Tämän Uudenkuun aikana kylvämme siemeniä, joista voi myöhemmin saada satoa.

”Kaikkien huomisten kaikki kukat ovat tämän päivän siemenissä. ” -Intialainen sanonta

Ennen Uudenkuun vaihetta on Vanhankuun aika viimeistellä ja saattaa päätökseen keskeneräisä asioita. Vaikka ajassa oleva tunnelma voi olla paikoin raskasta, se ei jätä tyhjän päälle. Viikonlopun aikana Kuu ohittaa Saturnuksen, Neptunuksen, Marsin, Kuunnoususolmun, Khironin, Merkuriuksen sekä Venuksen, jolloin tunnereaktiot voivat olla sen mukaisia. Saatamme kokea laajan tunteiden kirjon, jota kautta voimme työstää niitä ja parhaimmillaan päästää irti pitkäänkin jatkuneista kierteistä.

Uudenkuun kartalla on Merkuriuksen ja Khironin tarkka konjunktio ja näiden tarkka neliö Cerekseen. Merkurius on Jumalten sanansaattaja ja viestintuoja. Mytologiassa Merkuriusta edustaa Hermes, jolla oli lupa kulkea manalan ja maailman välillä sekä viedä viestejä jumalten kesken. Merkurius on nopea kuin elohopea ja siitä on vaikea saada otetta. Merkuriuksen mentaalinen puoli liitetään ajattelun jäsentämiseen sekä nopeisiin oivalluksiin. Sen käytännöllisempi puoli liittyy taas käsitöihin ja tekniseen toteutukseen.

Merkurius on kuin maagikko, joka muuttaa näkymättömän näkyväksi. Ajattelumme määrittää elämäämme enemmän kuin uskommekaan. Joskus oivallukset voivat muuttaa elämän suuntaa nopeammin kuin huomaammekaan. Merkurius on linkki alitajuisen ja päivätietoisuuden välillä. Sen avulla voimme oppia maailmankaikkeudellisia lakeja. Missä ongelma, siellä on myös ratkaisu.

Eihän perhonen
edes tiedä siivistään,
sehän lentää vain:
kukista ja tuulesta
juopunut keväänlehti.
- Arto Lappi, Ei perhonen siivistään tiedä

Kaunista viikonloppua! Johanna

 


Teoskuva; Tiina Poutanen