Sähköä ilmassa
Torstaina ollut Täysikuu vaikuttaa vielä viikonlopun ajan. Täydenkuun aikaan Kuu joutui aikamoisen paineen alaiseksi. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä on tarkka Kuun ja Lilithin konjunktio neitsyen merkissä. On voimaantumisen aika.
Lilithin alkuvoimaista synnytystä ei voi estää. Kolmen Kuun jumalattarena se symboloi syntymää, kuolemaa ja jälleensyntymää. Tämä tarkoittaa, että voimme kesken elämän syntyä uudenlaiseen voimaan ja nähdä asioita laajemmasta perspektiivistä käsin. Lilithin, Kuun ja perääntyvän Junon konjunktio on kolmiossa Uranukseen sekä Marsin ja Merkuriuksen konjunktioon. Tästä muodostuu maamerkkien suurkolmio. Uranuksen perääntyvä vaihe päättyy lauantaina, joten se on erityisen voimakas. Uranus pääsee lataamaan suurkolmion sähköisellä energiallaan.
"Pane kaikki mitä olet, pienimpäänkin mitä teet. Älä itsessäsi mitään liioittele, älä mitään sulje pois. Kuu mahtuu lampeen, koska se paistaa niin korkealta." -Fernando Pessoa
Merkuriuksen ja Marsin voimakaksikko on kauriin merkissä. Siinä missä Mars on dynaaminen ja kestävä, Merkurius on luonteeltaan utelias ja hieman Marsia kevyempi. Parhaimmillaan voimme yhdistää konkreettisen tekemisen ja leikkimielisemmän energian sopivaksi cocktailiksi, jossa kummankin parhaat puolet pääsevät esiin.
Lilithin ja Kuun sekä Khironin välinen kvinkunssi voi aktivoida puolustusmekanismit aivan huomaamatta. Junon ja Kuunnoususolmun välinen kvinkunssi heijastuu taas ihmissuhteisiin. Jotta pystymme syntymään uudenlaiseen voimaamme, meidän tulee päästää irti niistä asioista, jotka eivät palvele meitä enää.
Uranuksen kvinkunssi Kuunlaskusolmulle toimii kuin taskulamppu, joka näyttää millaisia valmiuksia meillä on ja olemmeko valmiita käyttämään niitä. Merkuriuksen ja Marsin neliöt Khironille ja Kuunsolmuille ovat kaksiteräinen miekka. Parhaimmillaan ne saavat meidät toimimaan ja etsimään tulevaisuuden kannalta rakentavia suuntaviivoja. Haasteena voi olla Marsin aggressiivinen luonne ja Merkuriuksen huolettomuus. Jos emme tietoisesti kohdista tätä energiaa johonkin, saatamme purkaa turhautumia vähemmän rakentavalla tavalla.
Vanha cherokee-intiaani kertoi eräänä iltana lapsenlapselleen ihmisten sisällä tapahtuvasta taistelusta. Hän sanoi: ”Poikani, meidän kaikkien sisällä taistelee kaksi sutta. Toinen on paha. Se on kiukku, kateus, mustasukkaisuus, suru, katumus, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, inho, alemmuudentunne, valheet, väärä ylpeys, ylemmyydentunne ja ego. Toinen on hyvä. Se on ilo, rauha, toivo, tyyneys, nöyryys, lempeys, hyvänsuopuus, empatia, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.”
Lapsenlapsi ajatteli asiaa hetken ja kysyi sitten isoisältään: ”Kumpi susi voittaa?”
Vanha cherokee vastasi yksinkertaisesti: ”Se, jota ruokit.”
Christopher K. Germer; Myötätunnon tie
Ajan sähköistä luonnetta vahvistaa entisestään Pluton siirtymin vesimiehen merkkiin. Vaikka Auringon ja Pluton konjunktio ei ole enää vahvimmillaan, se tuntuu yhä. Jupiterin laajentava luonne on kuin Zeuksen salama, kun se on neliössä Auringon ja Pluton konjunktioon.
Venuksen sekstiili Saturnukseen ja kolmio Jupiteriin on erittäin toiveikas kuvio. Siinä missä Saturnus luo tahdonlujuutta, Jupiter nostattaa mielialaa ja antaa lupauksia paremmasta tulevaisuudesta. Vaikka Venus liitetään ihmissuhteisiin, se symboloi paljon muutakin. Venuksen alaisuuteen kuuluu myös esimerkiksi arvomaailma ja nautinnot. On hyvä tarkistaa, että olemme linjassa itsemme kanssa. Saturnus auttaa selkeyttämään, kun taas Jupiter tukee laajentumista.
"Milloin me todellakin opimme, että olemme kaikki sukulaisia toisillemme, että olemme kaikki yhden ruumiin jäseniä? Kunnes rakkauden henki lähimmäisiämme kohtaan, rodusta, väristä tai uskonnosta riippumatta, täyttää maailman tehden elämästämme ja teoistamme todellista inhimillisen veljeyden ja sisaruuden, kunnes suuri joukko ihmisiä on täynnä vastuuntuntoa toistensa hyvinvoinnista, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ei voida koskaan saavuttaa." -- Helen Keller
Kaunista viikonloppua! Johanna
Teoskuva; Emmi Vuorinen, Lentoon