-

Uusikuu ravun merkissä

Pohdintoja ajasta

Maanantaina 17.7. kello 21:32 on Uusikuu ravun merkissä. Ennen sitä käymme Vanhankuun vaiheen päätökseen. Uranuksen sekstiili tuo raikkaan tuulahduksen tunnepainotteiseen aikaan. Perääntyvän Neptunuksen kolmion kautta saamme herkkyyttä, kun taas Perääntyvä Pluto pitää huolen, että muodonmuutos ei pääse jäämään puolitiehen.

”Jos ihmisellä on koti, se on kai siellä missä hän ymmärtää ympäristönsä.” -Eeva-Liisa Manner

 

 

Ajallisesti voisi ajatella, että Uusikuu ravun merkissä on alkumeri, joka synnyttää uutta elämää. Se on elämän lähde ja kaiken perusta aivan, kun synnyttävä kohtu tai maa, joka ottaa suojiinsa. Kun löydämme itsessämme olevan alkukantaisen elämänvoiman, se ravitsee ja kannattelee vakaasti. Meidän kaikkien on sopeuduttava elämän lakien edessä. Parhaimmillaan tämänkertainen Uusikuu on aika, jolloin voimme tasapainottaa ja vakauttaa energioitamme, mutta myös vapautua niistä tekijöistä, jotka eivät palvele enää.

 

 

Mars ja Pallas Athene ovat siirtyneet neitsyen merkkiin. Venus on leijonan merkissä 9.10. saakka 23.7. alkavan perääntyvän vaiheen vuoksi. Venuksen ja Pluton välinen kvinkunssi on kuin terävä kivi kengässä. Sitä ei voi olla tuntematta, koska sen tuntee jokaisella askeleella. Venuksen ja Neptunuksen välinen kvinkunssi voi olla vaikeampi hahmottaa. Kiven löytäminen ei ole niin yksinkertaista, kun voisi kuvitella. Kvinkunssi on luonteeltaan hyvin usein alitajuinen ja vaativa. Sen kohtaamalla voimme vapautua liiallisista vaatimuksista tai odotuksista. Edellä mainituista tekijöistä muodostuu jod eli jumalan sormi niminen suurkuvio.

Ennen Venuksen perääntyvää jaksoa on hyvä ottaa aikaa pohtiakseen omaan arvomaailmaan ja rakkauteen liittyviä tekijöitä. Venus symboloi niitä asioita, joita arvostamme ja joista nautimme. Ne voivat liittyä rahaan, talouteen, materiaan ja fyysiseen hyvänolon tunteeseen, yhtä lailla kuin sisäiseen harmonian, hyvään oloon (erilaiset aistinautinnot myös luontoon tai vaikkapa ruokaan liittyen) sekä estetiikkaan ja kauneuteen. Luonnollisesti rakkauteen liittyvät teemat ovat sidoksissa ihmissuhteisiin, mutta myös siihen, kuinka suhtaudumme itseemme.

Siinä missä Mars ja Pallas Athene voivat löytää toisistaan maltillista ja viisasta toimintavoimaa oppositio perääntyvälle Saturnukselle voi tuntua työläältä. Realistisimmatkaan suunnitelmat eivät aina toteudu, joten joudumme mukautumaan muuttuviin tilanteisiin ja asioihin. On tärkeä tarkistaa mihin energiansa kohdistaa. Hyvätkin asiat kuluttavat, joten on hyvä yksinkertaistaa sekä selkeyttää suuntaviivoja.

”Syvällä sielussa, tuskan ja sekasorron alla, avautuu ääretön, suuri hiljaisuus - rannaton ja tyyni meri, jota mikään ei voi häiritä. Luonnon määrätön rauha, kaikkea ymmärrystä ylempi. Sitä me kaipaamme ja etsimme idästä ja lännestä, ylhäältä ja alhaalta, mutta löydämme sen lopulta sisältämme.” -R.M. Bucke

Kuunnoususolmun siirtyminen oinaan ja Kuunlaskusolmun vaa`an merkkiin pistää meidät etsimään omaa paikkaa suhteessa ympäristöön. Itsenäisyys ja riippumattomuus etsivät oikeanlaista tasapainoa sitoutumisen ja ihmissuhteiden välillä. Pluton neliöt Kuunsolmuille lisäävät synnytyspainetta. Venuksen, Pallas Athenen ja Marsin kolmiot Kuunnoususolmulle ja sekstiilit Kuunlaskusolmulle auttavat näkemään elämäntehtävän menneisyyden sekä tulevaisuuden suuntaviivoja uudessa valossa.

Merkurius on leijonan merkissä neliössä Jupiteriin.  Liian suuret lupaukset tai yltiöpäinen innostuminen voivat kostautua, jos emme osaa tunnistaa voimavarojamme. Merkuriuksen ja Khironin välinen kolmio sitä vastoin tukee luovaa kirjoittamista tai muita eheyttäviä taidemuotoja. Nyt ei kannata tähdätä onnistumiseen, vaan pikemminkin tekemiseen, josta nauttii. Merkuriuksen ja Vestan välisen sekstiilin kautta voimme löytää asioita, jotka ruokkivat sekä sydäntä että mieltä. Huumoria ja ei pidä myöskään unohtaa.

”Jokainen kissa, jolta hiiri pääsee karkuun, teeskentelee tavoitelleensa vain lakastunutta lehteä.” - Charlotte Gray

Rentouttavaa viikonloppua ja tulevaa Uudenkuun aikaa! <3 Johanna

 


Teoskuva; Inka Hannula