-

Täysikuu kauriin merkissä

Pohdintoja ajasta

Maanantaina 3.7. kello 14:38 on Täysikuu kauriin merkissä. Heinäkuun Täysikuuta kutsutaan nimillä ukkoskuu, niittykuu, siunattu kuu sekä pukki kuu. Siinä missä Kuu on kauriin maamerkissä, Aurinko on ravun vesimerkissä konjunktiossa Merkuriukseen sekä Junoon. Jupiterin kolmio Kuulle ja sekstiili Auringolle tuo oman nautinnollisen ja laajentavan lisänsä, kun taas perääntyvän Saturnuksen sekstiili Auringolle ja kolmio Kuulle vakauttaa sekä tukee rakenteita. Edellä mainituista tekijöistä muodostuu mystinen suorakaide kuvio.

"Uneksija ja hänen unelmansa ovat samat... unessa henkilöityvät voimat ovat niitä, jotka liikuttavat maailmaa." - Joseph Campbell

 

 

Auringon ja Merkuriuksen valovoimainen ja herkkä konjunktio auttaa muodostamaan syvemmän yhteyden alitajuntaan. Tämä on myös tunneälyn kannalta hyvä kuvio. Junon majesteetillinen lisä tukee ihmissuhteissa tapahtuvaa kommunikointia sekä oivalluksia. Koska Aurinko valaisee sen mihin osuu, se voi olla joissain ihmissuhteissa myös haasteellinen tekijä. Vaikka osaisimme olla omassa ilmaisussa ja mielipiteissä selkeitä, emme välttämättä osaa kuunnella toisen ihmisen näkemyksiä samoista asioista. Pahimmillaan on kaksi ihmistä, jotka ovat kummatkin omasta mielestään oikeassa, toisen ollessa väärässä.

"Tunteita voisi verrata tuleen. Ilman tulen tietoista käyttöä nykyajan yhteiskunta olisi mahdoton, ja jokainen tietää mitä tapahtuu, jos tuli palaa ilman minkäänlaista kontrollia. Tiedostetut tunteet toimivat meidän puolestamme ja tiedostamattomat meitä vastaan." - Antti Heikkilä

 

 

Lilith, Venus, Mars ja Pallas Athene ovat konjunktiossa leijonan merkissä. Venus on varjoalueella ennen 23.7. alkavaa perääntyvää vaihetta. Venuksen energia on tämän vuoksi hautuvaa ja intensiivistä. Uranuksen neliöt kaikille edellä mainituille tekijöille tuo tullessaan yllättävän tuulahduksen. Uranus on kartan arvaamaton villihevonen. Parhaimmillaan se avaa uusia mahdollisuuksia ja oivalluksia. Kaikessa hallitsemattomuudessaan se voi jopa toimia selkeyttävänä tekijänä. Uranuksen haasteisiin liittyy ylivirittyneisyys, levottomuus ja liiallinen kapinallisuus.

Lilith, Venus, Mars ja Pallas Athene ovat konjunktiossa leijonan merkissä. Venus on varjoalueella ennen 23.7. alkavaa perääntyvää vaihetta. Venuksen energia on tämän vuoksi hautuvaa ja intensiivistä. Uranuksen neliöt kaikille edellä mainituille tekijöille tuo tullessaan yllättävän tuulahduksen. Uranus on kartan arvaamaton villihevonen. Parhaimmillaan se avaa uusia mahdollisuuksia ja oivalluksia. Kaikessa hallitsemattomuudessaan se voi jopa toimia selkeyttävänä tekijänä. Uranuksen haasteisiin liittyy ylivirittyneisyys, levottomuus ja liiallinen kapinallisuus.

Perääntyvän Neptunuksen kvinkunssi Marsille ja Pallas Athenelle voi aktivoida puolustusmekanismit, ennen kuin huomaammekaan. Sitä vastoin Khironin kolmio Lilithille ja Venukselle toimii parantavana tekijänä, kun vain osaamme antautua sen viisaudelle. Ajassa on paljon mahdollisuuksia, mutta on hyvä kyseenalaistaa omat mahdollisesti pinttyneetkin näkemykset niin itsestä, muista ihmisistä kuin elämästäkin. Saatamme löytää uudenlaisen yhteyden ja voiman, joka kannattelee ja ravitsee.

Avataan vielä tämän kertaisen Täydenkuun mytologista taustaa. Kreikkalaisessa mytologiassa kauriin merkkiä symboloi metsän, karjan ja hedelmällisyyden jumala Pan. Paetessaan Typhon nimistä jättiläistä Pan hyppäsi jokeen, jolloin hänen alaosansa muuttui kalan pyrstöksi, mutta yläosa jäi veden päällä ja pysyi vuohena. Näin Panista tuli merivuohi.

Toisessa tarinassa kerrotaan merivuohirodun isästä Pricuksesta. Pricus ja Kronos (Saturnus) olivat monin tavoin samankaltaisia. Joidenkin kertomusten mukaan Kronos loi Pricuksen, jakaakseen ajan herruuden tämän kanssa. Merivuohilla oli tapana elää meressä, mutta he myös nauttivat rannalla oleilusta auringon paistaessa. Jos he olivat pitkään rannalla, he alkoivat muuntua tavallisten vuohien kaltaisiksi. Koska Pricus kykeni hallitsemaan aikaa, hän yritti käyttää sitä pakottaakseen merivuohia palaamaan takaisin mereen. Kaikki merivuohet jäivät rannalle. Pricus tajusi, ettei hän voi hallita lastensa kohtaloa. Hän vetäytyi yksinäisyyteen, eikä manipuloinut enää aikaa tai koettanut vaikuttaa lastensa kohtaloon. Kronoksen tavoin Pricus oli kuolematon. Lopulta Pricus pyysi isältään, että tämä antaisi hänen kuolla, koska ei kestänyt olla ainoa jäljelle jäänyt merivuohi. Kronos antaa hänelle kuolemattomuuden nostamalla Pricuksen kauriin tähdistöksi, josta hän voi tarkkailla lapsiaan.

Tämän kertainen Täydenkuun aika on rakenteiden selkeyttämisen sekä vastuun ja irti päästämisen kulta-aikaa. Emme voi hallita aikaa, joten joudumme opettelemaan kärsivällisyyttä sekä luottamusta niitäkin elämänlakeja kohtaan, jotka tuntuvat välillä järjettömiltä. Kyseessä̈ ovat luonnonlait, joiden juuret ovat syvällä, emmekä voi aina ymmärtää niiden merkitystä kyseisessä hetkessä̈ tai elämän tilanteessa. On paljon asioita, jotka eivät aina ole meidän käsissämme. Siinä missä kauris muistuttaa meitä rajallisuudesta, rapu ohjaa kohtaamaan tunteet, jotta ne eivät jäisi painolasteiksi.

Kukaan meistä ei voi tehdä määräänsä enempää. On tärkeä tunnistaa niin muilta ihmisiltä kuin myös itseltä tulevat vaatimukset sekä mahdollinen avuttomuus ja suru, kun joudumme kohtaamaan pettymyksiä tai riittämättömyyden tunteita. Elämä on aina sopivan keskeneräistä̈, joten täydellisyyteen ei tarvitse kurkotella. Alitajunta tuo pintaan ja tietoiseen mieleen olennaisimmat asiat, joten luota siihen ja uskaltaudu ajoittain päästämään irti arjen tehtävä listasta ja vaatimuksista. Tarkista myös rajasi, koska ne toimivat runkona, joka kannattelee.

Täysikuu on erittäin vaistonvaraista, ravitsevaa täyttymyksen aikaa. Liiallinen ympäristön ja muiden ihmisten tunteiden aistiminen on kuluttavaa. Tasapainon kannalta on olennaista löytää oikeanlainen tapa ilmentää herkkyyttä sekä tunteita. Välillä saatamme tarvita hieman enemmän omaa tilaa ja aikaa, jotta voimme ladata akkumme.

"Perhonen voi syntyä vain koteloitumisvaiheen kautta. Koteloitumisvaihe on väistämätön, sen yli ei voi hypätä, sillä kaikki avautuu ja paljastuu hitaasti, vaihe vaiheelta, omalla ajallaan, eikä sitä voi pakottaa." - Ram Dass

Ravitsevaa Täydenkuun aikaa! <3 Johanna

 

Teoskuva; Tiina Poutanen