-

Täysikuu jousimiehen merkissä

Pohdintoja ajasta

Kesäkuun latinankielinen nimi on junius, joka symboloi avioliiton jumalatarta Junoa. Sunnuntaina 4.6. kello 6:41 on Täysikuu jousimiehen merkissä. Aurinko ja Juno ovat konjunktiossa kaksosten merkissä. Tämänkertaisen Täydenkuun aikaan, Juno ei jää miehensä Jupiterin varjoon.

Kesäkuun Täysikuuta kutsutaan nimillä mansikkakuu, ruusukuu, kukkakuu, istutuskuu, simakuu ja hunajakuu. Se muistuttaa kasvavasta runsaudesta sekä elämästä nauttimisesta. Voimme juhlia sitä mitä meillä on jo nyt, mutta myös asioita, jotka ovat vasta tulollaan. Meidän on hyvä katsoa taaksepäin ja nähdä kuinka olemme selvinneet tähän asti. Voimme juhlistaa vanhan jakson sulkeutumista ja uuden alkamista. Ajassa on lupaus paremmasta.

"Kaikkien huomisten kaikki kukat ovat tämän päivän siemenissä." -Intialainen sanonta

Mars, Pallas Athene ja Lilith ovat konjunktiossa leijonan merkissä ja sekstiilissä Aurinkoon sekä Junoon ja kolmiossa Kuuhun. Kun mukaan otetaan Khironin sekstiilit ja kolmiot, aspekteista täydentyy leija suurkuvio. Saturnuksen neliöt Auringolle sekä Kuulle ja kvinkunssi Marsille voi tuntua turhauttavalta.

 

 

Merkurius, Uranus ja Vesta ovat konjunktiossa härän merkissä. Vesta symboloi omistautunutta liekkiä, siinä missä Uranus voi valottaa asioita aivan uudelta kannalta. Härän merkki on realistinen, joten tämä kolmikko tukee toistensa parhaita puolia. Uudenlaiset ideat ja energian uudelleen kohdistaminen voi avata enemmän kuin mitä osaamme kuvitellakaan.

”Useinkaan ei tiedetä, miten keskeisesti tiedekin perustuu intuitioon ja luovaan mielikuvitukseen. Se yksin ei riitä, koska kriittisellä ajattelulla on pystyttävä testaamaan mielen yllättävät ideat, mutta ilman noita ideoita uusia tieteellisiä löytöjä tehtäisiin vähän. Suuri osa tiedostamme on alitajunnassa ja se usein pulpahtaa tietoisuuteemme tavalla, joita aluksi emme ymmärrä lainkaan.” -Martti Lindqvist

Jupiter on Kuunnoususolmulla härän merkissä ja neliössä Venukseen sekä Marsiin, että toisella puolella olevaan Plutoon. Siinä missä Kuu on jousimiehen merkissä, Jupiter jousimiehen hallitsevana planeettana nostaa samat teemat toista kautta esille.

 

 

Jousimies on luonteeltaan tiedonjanoinen optimisti ja idealistinen seikkailija. Jousimieheen sekä Jupiteriin liitetään laajentuminen, mahdollisuudet, vapaus, levottomuus sekä tarkoituksen että totuuden etsiminen. Jousimiehen tarot kortti on kohtuus. Se opettaa tasapainoa ja kärsivällisyyttä. Kortin enkelillä on toinen jalka maassa ja toinen vedessä. Enkelin siivet ovat vahvat ja suojaavat.  Hän kaataa toisesta maljasta vettä toiseen. Kortti muistuttaa tasapainon hakemisesta sekä siitä, että tunnistamme sen tiellä olevat haasteet. Emme voi toimia ilman puntarointia, koska muuten saatamme tehdä liian nopeita johtopäätöksiä tai ratkaisuja.

“Todellinen anteliaisuus tulevaisuutta kohtaan on kaiken antaminen nykyisyydelle.”-Albert Camus

Saturnuksen positiiviset kulmat Kuunsolmuille rauhoittavat ja vakauttavat Jupiterin vauhdikasta energiaa. Se on tärkeää, koska niiden välisestä tasapainosta syntyy tuloksia. Tarvitaan innostumista ja optimistisuutta, mutta myös konkreettisia tekoja ja työstämistä, jotta asiat tulevat käytäntöön.

 

 

Venus on ravun merkissä ja Täydenkuun aikaan 10 asteen päässä Marsista. Maanantaina 5.6. Venus siirtyy leijonan merkkiin, jolloin konjunktio Marsiin alkaa vahvistua. Venuksen perääntyvän Pluton oppositio muistuttaa, kuinka tärkeää on tarkistaa oma arvomaailma ja päivittää elämää sen mukaisesti. Neliöt Jupiterille ja Kuunsolmuille (sekä 10 asteen orbilla Khironille) saattaa jopa vahvistaa tahtotilaa, koska neliöt ovat luonteeltaan aktiivisia. Venuksen ja Neptunuksen kolmio ohjaa uudenlaisille vesille, siinä missä Cereksen sekstiili ravitsee ja vahvistaa.

Kaikella on aikansa ja kasvuvaiheensa. Nyt kun olemme alkaneen kesän hedelmällisessä kasvuvaiheessa, muistetaan nauttia tästä kaikesta.

"Perhonen voi syntyä vain koteloitumisvaiheen kautta. Koteloitumisvaihe on väistämätön, sen yli ei voi hypätä, sillä kaikki avautuu ja paljastuu hitaasti, vaihe vaiheelta, omalla ajallaan, eikä sitä voi pakottaa." -Ram Dass

Ravitsevaa ja eheyttävää Täydenkuun aikaa! <3 Johanna

 

Teoskuva; Johanna Vilén, Nouseva kuu, laskeva aurinko