-

Mystinen sydän

Pohdintoja ajasta

Torstaina olleen Täydenkuun tunnelmat vaikuttavat vielä viikonlopun ajan. Aurinko on neitsyen merkissä ja Täydenkuun sekä perääntyvän Saturnuksen konjunktio kalojen merkissä. Kalojen symboliikkaan liittyy mystisyys, herkkyys, luovuus sekä alitajunta. Saturnus symboloi rakenteiden ja rajojen lisäksi aikaa. Sen luonne on konkreettinen ja realistinen.

Kalojen Täysikuu muistuttaa kohtuudesta, harkinnasta ja tasapainosta eri elämänalueiden suhteen. Kyseessä voi olla rajat ja rajattomuus, hengelliset asiat sekä elämän vaatimukset ja velvoitteet tai vaikkapa luovuus ja rutiinit. Kyseisten asioiden ei tarvitse poissulkea toisiaan, vaan parhaimmillaan voimme niiden avulla rakentaa uudenlaisia kokonaisuuksia. Esimerkiksi luostareissa yhdistyy hengellisyys ja hiljentyminen säännönmukaiseen toimintaan. Harvoin luovuuskaan toimii ilman arkipäiväistä tekemistä ja rutiineja. Toki poikkeuksia löytyy, mutta pääosin tarvitsemme asioita, jotka tukevat kokonaisuutta monin eri tavoin.

"Virta ei yleensä synny suurista lähteistä, vaan siihen yhtyneistä monista puroista. " Ovidius

Maanantaina 4.9. alkaa Jupiterin perääntyvä vaihe ja samaan aikaan Venuksen perääntyvä vaihe päättyy. Venuksen ja Junon konjunktio leijonan merkissä on neliössä Jupiteriin, joten ihmissuhteet, arvomaailma ja elämän mielekkyys nousevat tapetille.

 

 

Keskiviikkona 6.9. perääntyvän Merkuriuksen ja Auringon konjunktio on tarkimmillaan. Tämä aloittaa Merkuriuksen uuden vaiheen. Jupiterin kolmio aspektin myötä sanansaattaja saa tukea perääntyvästä vaiheesta huolimatta.

Venuksen ja Junon sekstiili Marsille vahvistuu viikon edetessä. Yksi tunnetuimmista rakkauden muodoista liittyy Venuksen ja Marsin mytologiseen taustaan. Rakkauden muotoja on paljon, mutta Platon jakoi ne kolmeen päätyyppiin. Nämä päätyypit ovat Eros, Filia ja Agape.

Eros on intohimoinen ja eroottinen rakkaus. Eros on kreikkalaisten rakkauden ja hedelmällisyyden jumala, jota vastaa roomalaisessa mytologiassa Amor. Tämä rakkaus on luonteeltaan primitiivinen, seksuaalinen ja fyysinen. Vahvimmillaan Eros on kontrolloimatonta halua, joka kuluttaa ja pitää sisällään sekä nautinnon että kärsimyksen. Kiihkeydessään se keskittyy itseensä ja toimii hyvin vaistonvaraisesti. Mytologiassa Eros oli Venuksen poika. Yleisimmin hänen isänään pidetään Marsia, jonka kanssa Venuksella oli suhde, vaikka hän oli naimisissa tulenjumala Vulcanuksen kanssa (kreikkalaisittain Hefaistos).

Rakkauden hallitsemattomuudesta kertoo myös tarina Amorista ja Psykhestä. Venus oli kateellinen Psykhelle tämän kauneudesta. Niinpä hän pyysi poikaansa Amoria ampumaan rakkaudennuolilla tätä jumalallista naista, jotta hän rakastuisi ensimmäiseen näkemäänsä mieheen, eikä uhkaisi Venuksen jumalattaren asemaa. Amorin nuoli osuikin häneen itseensä ja näin Amorin ja Psykhen suhde sai alkunsa. Venus ei hyväksynyt poikansa ja Psykhen suhdetta ja yritti kaikin tavoin estää heidän yhdessä olonsa. Lopulta Jupiter puuttui peliin ja nuorukaiset saivat toisensa.

Filia (Philia) on luonteeltaan lojaali, turvallinen ja tasa-arvoinen rakkaus. Siihen liittyy ystävyys, kiintymys, yhteenkuuluvuus ja jakaminen. Tämä rakkaudenmuoto on lämmin ja muita huomioiva.

Agape on epäitsekäs, hengellinen ja ehdoton rakkaus. Tämä on rakkauden puhtain ja korkein muoto, joka hyväksyy, on myötätuntoinen eikä vaadi tai odota keneltäkään mitään. Se on jumalallinen rakkaus, joka ei tuomitse, vaan on sydämessään pyyteetön ja vapaa ihmismielen odotuksista. Se antaa jokaisen olla sitä mitä kukakin meistä omassa keskeneräisyydessään on.

"Jätä sydämessäsi tilaa käsittämättömälle." — Mary Oliver

Elämä on mysteeri. Emme voi mitenkään ymmärtää kaikkia sen kerroksia. Ehkä kaiken ei aina tule olla niin päämäärätietoista. Jos odotuksemme ovat liian epärealistisia, saatamme jäädä pettymyksen ja suorittamisen kierteeseen kiinni. Tällöin emme välttämättä näe sitä, mikä on meissä itsessämme, edessämme ja kaikkialla. Se on tämä hetki ja elämä täydellisessä keskeneräisyydessään. Saturnus opettaa meitä kohtaamaan henkisen ja materialistisen maailman välisen tasapainon. Se opettaa kuinka voimme keskittyä olennaiseen. Mitä tulee jättää pois ja mihin keskittyä?

"Kun virtaava vesi kohtaa tiellään esteen, joka tukkii sen tien, se pysähtyy. Se kokoaa massaansa ja voimaansa, ja nousee pikkuhiljaa esteen tasolle, ja lopulta ylittää sen. Älä sinäkään käänny ja pakene, koska takaa et löydä mitään arvokasta. Älä myöskään ryntää suin päin kohti vaaraa. Tee niin kuin virtaava vesi. Pysähdy ja kerää voimiasi, kunnes edessä oleva este ei enää tuki tietäsi." — I. Ching

Siinä missä kalojen merkki pitää sisällään kaikkien merkkien ymmärryksen ja viisauden, neitsyen merkki opettaa näkemään sen tavallisissa arkisissa asioissa sekä yksityiskohdissa, jotka niin helposti jätämme huomaamatta.  Se opettaa hiljentymään sydämen äärelle.

"Minä uskon, että ruohonkorsi ei ole vähempää kuin tähtien työtä. " — Walt Whitman 

Kaunista viikonloppua! Johanna

 

Teoskuva; Tiina Poutanen