-

Maailmaan palaa järjestys

Pohdintoja ajasta

Torstaina 6.4. ollut Täysikuu avasi viikonlopun täyteläisellä valovoimallaan. Siinä missä Aurinko valaisee, Kuu heijastaa. Khironin, Auringon ja Jupiterin konjunktio oinaan merkissä on hyvin elinvoimainen ja parantava kuvio. Apollon eli Aurinko oli Khironin oppi-isä. Jupiter oli Khironin velipuoli, vaikka veljekset olivat hyvin eriarvoisessa asemassa.

Khiron ja Jupiter syntyivät samassa luolassa. Siinä missä Jupiter sai luolan valoisan puolen, Khironille jäi pimeä puoli. Khiron oli kentauri eli osittain ihminen ja osittain eläin, joka omasi eläimellisten sekä inhimillisten puolien välisen tasapainon. Hän oli Saturnuksen avioton lapsi. Koska Khironin äiti oli nymfi, hän ei kuulunut täysveristen jumalten perheeseen. Kun Khiron sai myrkkynuolen jalkaansa, hän ei kyennytkään parantamaan itseään.

Khironia ei syyttä kutsuta Kreikan viisauden isäksi. Khiron opettaa ymmärtämään monenlaisia kipuja sekä haavoja. Haavat voivat olla yhtä lailla sisäisiä traumaattisia kokemuksia, kuin fyysisiä sairauksia tai vaurioita. Khironin symboliikkaan liittyy myös häpeä, epäoikeudenmukaisuus ja kokemukset siitä, ettei kuulu joukkoon tai on hyljeksitty.

Khironilla on kyky parantaa kehoa, mieltä, tunteita että sielua. Parantavaa energiaan liittyy ymmärrys siitä, että jos sairautta ei voi parantaa, kuinka elää sen kanssa parhaalla mahdollisella tavalla. Ilman näitä kokemuksia, emme voi ymmärtää kivun syvempää luonnetta. Khiron opettaa hyväksyntää, kuinka kohdata omia heikkouksia.

”Jokaisella pisaralla, jolla on elävä yhteys mereen, on osallisuus myös meren voimaan.” - Mahatma Gandhi

 

 

Merkuriuksen ja Kuunnoususolmun konjunktio härän merkissä on kuin vakaa majakka, jonka valossa voimme ohjautua rannalle. Kuunlaskusolmu on skorpionin merkissä ja kolmiossa ravun merkissä olevaan Marsiin sekä kalojen merkissä olevaan Saturnukseen. Tästä muodostuu kultainen vesikolmio. Saturnuksen ja Marsin sekstiilit Kuunnoususolmulle ja Merkuriukselle täydentää siitä leija suurkuvion.

Sitä vastoin Pluto neliö kummatkin Kuunsolmut ja Merkuriuksen. Ajassa on paljon mahdollisuuksia, jotta leijan voi saada lentoon. Neliöiden aiheuttaman kitkan ei tule antaa häiritä liikaa, vaan pikemminkin ajatella ne herättävinä ärsykkeinä, jotka saavat muutoksen aikaan. Kun alamme kohdistamaan energiaa rakentavasti, paine alkaa helpottua.

"Uneksija ja hänen unelmansa ovat samat... unessa henkilöityvät voimat ovat niitä, jotka liikuttavat maailmaa." -Joseph Campbell

 

Ensi viikon tiistaina Venus siirtyy härän merkistä kaksosiin. Venuksen kolmio Plutoon sekä Cerekseen muodostaa kultaisen kolmion. Kun mukaan otetaan Venuksen ja Pluton sekstiilit Neptunukseen, tästä muodostuu toinen ajallinen leija kuvio.

"Miksi minun pitäisi tuntea itseni yksinäiseksi? Eikö planeettamme muka ole Linnunradalla? "-Henry David Thoreau

Täydenkuun aika on luonteeltaan tasapainohakuista. Täydenkuun ollessa vaa`an merkissä yksi olennainen pääteema on, kuinka löytää oma paikka suhteessa muihin ihmisiin ja maailmaan, sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen tasapainon löytäminen sekä oman arvomaailman päivittäminen. Vaikka Täysikuu on ohi, sen vaikutus tuntuu vielä pääsiäisen ajan.

"Kaikki ihmiset tahtoisivat muuttaa ihmiskunnan, mutta kukaan ei halua muuttaa itseään. " - Leo Tolstoi

On paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Onneksi on myös niitä, mihin voimme. Khironin mytologinen tarina muistuttaa, kuinka voimme kasvaa parhaaksi versioksi itsestämme. Leo Tolstoin mietelauseesta huolimatta, uskon että me haluamme muuttaa itseämme. Omia varjoja kohtaamalla voimme muuttaa maailmaa enemmän kuin uskommekaan. Kun kivut ja haavat aktivoituva, on hyvä muistaa, että myös puolustusmekanismit voivat yllättää. Siksi on hyvä ottaa niiden käsittelylle tarpeeksi aikaa, tilaa, lempeyttä ja ymmärrystä. Pallas Athenen neliöt Auringolle sekä Täysikuulle voivat aiheuttaa hetkellistä ylivirittyneisyyttä. Ajassa on paljon kauneutta ja pyhyyttä, joten otetaan valo vastaan.

"Taivas on myös jalkojemme alla niin kuin päämme päälläkin. " -Henry David Thoreau

Kaunista ja uusiutuvaa pääsiäisen aikaa! <3 Johanna

 

Teoskuva; Tiina Poutanen