-

Valon ohjaamana

Pohdintoja ajasta

Keskiviikkona ollut Täysikuu oli intensiivinen. Sen vaikutukset tuntuvat vielä viikonlopun ajan. Superkuun ja perääntyvän Pluton konjunktio kauriin merkissä ei jättänyt ketään kylmäksi. Oppositiossa Aurinko, Ceres sekä Merkurius lisäsivät löylyä kiukaalle.

Täysikuu laukaisi liikkeelle ravun merkissä olevien Auringon, Cereksen sekä Merkuriuksen yhteisvaikutuksen. Lauantaina 16.7. Auringon ja Merkuriuksen konjunktio on tarkimmillaan. Auringon valaistessa Merkuriuksen matkaa, voimme tarkistaa mitä sisäisellä neuvonantajalla on sanottavana. Tiistaina 19.7. Merkurius siirtyy leijonan merkkiin.

Viikonlopun tunnelmia on hyvä hyödyntää tietoisesti ja ajatuksen kanssa. Pluton opposition myötä paine voi tuntua normaalia vahvempana. Perjantain ja lauantain välisenä yönä Kuu ohittaa perääntyvän Saturnuksen. Näiden kvinkunssi Merkuriuksen, Auringon sekä Cereksen konjunktiolle voi nostaa alitajuisia menneisyyteen liittyviä tunnepurkauksia pintaan.

Myös helpotusta on tiedossa. Perääntyvä Neptunus ja Juno ovat konjunktiossa kalojen merkissä. Tästä tuleva kolmio Merkuriukselle, Auringolle sekä Cerekselle lisää aikaan herkkyyttä sekä neuvottelutaitoja.

"Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman, sinulta ei puutu mitään. " – Cicero

 

 

Siinä missä Saturnuksen neliöt Kuunsolmuille sekä Uranukselle saattaa tuoda ärsyyntymisen tunteita, ne lisäävät samanaikaisesti periksiantamattomuutta. Merkurius, Aurinko ja Ceres sitä vastoin ovat positiivisissa kulmissa Kuunsolmuihin nähden. Tämä lisää viisautta nähdä menneisyyden asioita uudessa valossa. Ne tukevat myös tulevaisuuden suuntaviivojen hahmottamista.

"Suuri Henki on läsnä kaikkialla, hän on ilmassa, jota hengitämme. Suuri Henki on isämme, mutta Äiti Maa on äitimme. Äiti Maa muistuttaa meitä siitä, että kaiken sen, minkä laitamme maahan, saamme aikanaan takaisin." - Big Thunder, Wabanaki Alonquin

Venus on kaksosten merkissä, kunnes maanantaina 18.7. siirtyy ravun merkkiin. Viikonlopun aikana Pluton ja Venuksen kvinkunssi on varsin ärhäkkäänä. Pikkuhiljaa Neptunuksen ja Venuksen neliö alkaa jäädä taakse, mutta viikonlopun ajan tunnelmat voivat vielä aaltoilla.

Mars on härän merkissä vahvistamassa juuriaan. Niittokauden aikana valmistaudumme kypsyttämään satoa. Perääntyvän Vestan ja Marsin välinen sekstiili lämmittää ja vahvistaa kasvualustaa, jotta sato voi kypsyä omalla painollaan.

"Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen." – Sokrates

Kaunista viikonloppua <3 Johanna

Kuva; Saraeleni Miinin, Hetki minussa