-

Syyspäiväntasaus toimii siltana uudenlaiseen aikaan

Pohdintoja ajasta

Perjantaina 23.9. kello 04:04 Aurinko siirtyy vaa`an merkkiin ja on syyspäiväntasauksen aika. Alamme keskittyä enemmissä määrin sisäisen Auringon äärelle. Siinä missä kesä on ollut kasvun aikaa, syksy liittyy sadonkorjuuseen. Syksy näyttää syvimmät ja kauneimmat värinsä. Ilma viilenee, valon määrä̈ vähenee ja alamme pikkuhiljaa siirtyä̈ lepotilaan. Nyt on aika nauttia kesän aikana kertyneestä sadosta. Voimme hiljentyä kynttilän äärelle ja miettiä asioita, joista olemme kiitollisia sekä asioita, joita haluamme saattaa päätökseen. Syyspäiväntasauksesta alkaa astronominen syksy, joka jatkuu talvipäivänseisaukseen saakka.

Syyskuun loppupuolella on perinteisesti vietetty suomalaista syysjuhlaa Kekriä̈. Juhlaa saatettiin viettää̈ loppukesästä̈, kun kesän työt oli tehty, aina pitkälle syksyyn saakka. Juhlan aikana syötiin runsaita aterioita, nautittiin sadosta ja valmistauduttiin talvea varten.

Kreikkalaisessa mytologiassa Demeterin tytär Persephone palasi miehensä Hadeksen luokse manalaan syyspäiväntasauksen aikaan. Kun Persephone oli manalassa maa ei kantanut satoa ja köyhtyi. Kun Persephone palasi takaisin maan päälle, Demeter teki taas maasta viljelykelpoisen ja maa alkoi elpymään.

 

 

Perjantaina Merkurius perääntyy vaa`an merkistä neitsyen merkkiin. Tällöin Auringon ja Merkuriuksen konjunktio on tarkimmillaan. Aurinkoa ja Merkuriusta vastapäätä on perääntyvä Jupiter. Tämä oppositio aspekti muistuttaa meitä maltillisuudesta. Aikataulut ja suunnitelmat voivat mennä uusiksi. On hyvä tunnistaa sisältä tulevia tuntemuksia, jotta voi toteuttaa oikeanlaista rytmiä parhaalla mahdollisella tavalla. Auringon ja Merkuriuksen kolmio perääntyvälle Plutolle on luonteeltaan voimakas ja intensiivinen. Vaikka kyseessä on positiivinen aspekti, on syytä olla varovainen. Saatamme voimantunnossa unohtaa, että hyvätkin asiat kuluttavat ja tarvitsevat panoksensa. Kun siirrymme syksyn sykliin, on aika hiljentää tahtia ja tarkistaa, että jokaisessa päivässä on mukana tarpeeksi lepohetkiä.

Venus on neitsyen merkissä ja oppositiossa perääntyvään Neptunukseen. Siinä missä neitsyen merkki kaipaa selkeyttä ja rauhaa, Neptunuksen oppositio voi tuntua hämmentävältä ja rauhattomalta. Venuksen ja perääntyvän Vestan välinen kvinkunssi voi aiheuttaa alitajuisia vaatimuksia ja paineita. Venuksen ja Pluton välinen kolmio tuntuu jo, vaikka ei olekaan vielä tarkimmillaan.

Mars on kolmiossa perääntyvään Saturnukseen. Parhaimmillaan Saturnus lisää periksiantamattomuutta ja toimii hyvänä ankkurina kaksosten merkissä olevalle Marsille.

Perääntyvä Uranus on Kuunnoususolmulla härän merkissä. Perääntyvän Khironin kvinkunssi skorpionin merkissä olevalle Kuunlaskusolmulle voi nostaa muistoja pintaan. Olemme siirtymävaiheessa, joten on hyvä valmistautua uuteen aikaan rauhoittuen ja leväten. Voimme samaan aikaan viimeistellä keskeneräisiä asioita, kunhan vain annamme alitajunnalle tilaa työstää kaikkea sitä, mitä emme päivätietoisuudessa välttämättä edes tiedosta. Voimme tarkistaa onko asioita, joista olemme valmiita luopumaan? Mihin haluamme keskittää energiaa? Mitkä̈ asiat ravitsevat ja vahvistavat sinua? Missä asioissa kaipaat hoivaa ja turvaa?

 

 

Maanantaina 26.9. kello 00:54 Uusikuu vaa’an merkissä. Tämä vahvistaa syyspäiväntasauksesta alkanutta uutta sykliä. Vaa`an merkkiin liittyy monia erilaisia kertomuksia. Alla on niistä joitain.

Themis oli oikeudenmukaisuuden, jumalallisen lain ja järjestyksen jumalatar. Hän opetti ihmiskunnalle oikeudenmukaisuuden ja moraalin lait sekä piti yllä vuodenaikojen tasapainoa. Themis oli myös Astraean äiti. Themis muistuttaa kuinka tärkeää on olla tasapainossa itsensä sekä luonnollisten rytmien kanssa.

Themiksellä oli paljon lapsia. Hän synnytti muun muassa kolme horaa, jotka suojelivat ihmisiä. Eunomian vastuulla oli järjestys, Diken maallinen oikeus ja Eirenen rauha sekä vauraus. Themiksen lapsia olivat myös kolme moiraa eli kohtalotarta. Klotho määräsi ihmisen syntymähetken ja toimi kehrääjänä. Lakhesis oli vastuussa ihmisen elämän aikaisista tapahtumista. Atropos päätti, milloin elämänlanka katkeaa.

Roomalaisessa mytologiassa vaaka edustaa tasapainon ja oikeudenmukaisuuden jumalattaren Astraen kädessä olevaa vaakaa.

Alkujaan vaa'an tähdistöä pidettiin joissain kulttuureissa skorpionin tähdistön osana ja sitä kutsuttiin skorpionin kynsiksi. Näin se etsii tasapainoa neitsyen merkin ja skorpionin merkin välillä.

Mihin sinä kaipaat tasapainoa? Minkälaiset asiat tasapainottavat elämässäsi olevia eriparisia tekijöitä?


Kaunista syyspäiväntasausta ja maanantain Uudenkuun aikaa! <3 Johanna

 

Teoskuva; Nouseva kuu laskeva aurinko, Johanna Vilén