-

Apollonin soihtu

Pohdintoja ajasta

Aurinko on ravun merkissä ja neliössä oinaan merkissä olevaan Khironiin. Aspektina neliö on herättävä ja aktiivinen eli sen tarkoitus on näyttää jännitteet, joita käsitellä ja katsoa mitä voimme tehdä niiden eteen.

Mytologiassa yksi Khironin opettajista oli Auringonjumala Apollon. Khiron oli kokenut monenlaisia haasteita ja vaikeuksia, jonka vuoksi hänestä tuli haavoittunut parantaja sekä tietäjä, jolla oli ymmärryksen lahja. Jokainen meistä on varmasti joutunut kokemaan elämässään kipuja sekä vaikeuksia, joihin emme ole voineet vaikuttaa. Ne voivat herättää monenlaisia tunteita, joiden on hyvä antaa nousta terveellä tavalla pintaan. Kun käsittelemme niitä viisaudella sekä lempeydellä, ne eivät jää piilovaikuttamaan tai aiheuttamaan mahdollisia kierteitä. Khiron symboloi myös sitä, kuinka kohtaamme tai elämme kivun kanssa, jota ei voi parantaa. Kyse voi olla yhtä lailla fyysisestä tai psyykkisestä kivusta.

Jungin varjotyöskentelyssä on tarkoitus kohdata omia varjoja rakentavalla tavalla. Tällöin voi selkeämmin havaita itsessä tai toiminnassaan olevia asioita, joita ei välttämättä haluaisi nähdä. On vastuullista katsoa näitä asioita mahdollisimman neutraalisti. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Hyvin usein saatamme tuntea vahvaa vihaa tai pettymystä itseämme tai muita ihmisiä kohtaan. Tällöin voimme huomaamatta heijastaa pahan olon asioihin, jotka vahvistuessaan muodostuvat kierteiksi.

”Näkösi tulee selväksi vasta, kun voit katsoa omaan sydämeesi. Kuka katsoo ulos, näkee unia; joka katsoo sisälle, herää.” - Carl Jung

Aurinko valaisee sen mihin osuu.  Samoin kuin sydän pumppaa verta, Aurinko saa meidät heräämään henkiin. Aurinko on luonteeltaan vaistonvarainen elämänvoima, mikä saa meidät toimimaan, vaikkemme edes ajattelisi sitä. Auringonjumala Apollon toi aamuisin päivänvalon maailmaan. Hän kulki katsomassa mitä maailmalla tapahtui, ja öisin kertoi näkemänsä muille jumalille. Hänen kaksoissisarensa Artemis oli Kuunjumalatar, joka toi illan tullen pimeyden. Apollon edusti taiteellista inspiraatiota, laulua, soittoa, musiikkia sekä runoutta.

Uranus sekä Kuunnoususolmu ovat konjunktiossa härän merkissä. Oppositiossa on Kuunlaskusolmu skorpionin merkissä. Auringon sekstiili Uranukselle sekä Kuunnoususolmulle ja kolmio Kuunlaskusolmulle auttaa viitoittamaan elämänsuuntaviivoja.

Kun Apollon valaisee luovuuden soihdulla kumpaankin suuntaan, on tärkeä katsoa mistä asioista olemme saaneet elämänvoimaa ja innostusta sekä voimmeko hyödyntää niitä jollain tavoin tämänhetkisessä elämässä. Valon avulla voimme löytää myös uusia asioita, joilla saamme sydämen sykkimään ruokkivalla tavalla.

Kuunsolmut toimivat kuin kompassi. Ne auttavat meitä navigoimaan oikean suunnan, mitä kohti meidän tulisi mennä. Me kaikki tulemme jostain ja menemme jonnekin. Kuunlaskusolmu on menneisyydenpiste. Sen voi ajatella toimivan työkalupakkina elämän varrella. Kuunnoususolmu on tulevaisuuden kasvusuunta, joka magneetin tavoin vetää meitä kohti. Se voi tuntua houkuttelevalta, mutta myös pelottavalta. Vaikka oppiminen voi olla mukavaa, joskus se on kaikkea muuta. Vaikeuksien kautta voimme kasvaa enemmän kuin niiden keskellä uskommekaan.

”Taivas on myös jalkojemme alla niin kuin päämme päälläkin.” - Henry David Thoreau

Myös Venuksen ja Khironin välille muodostuu rakentava silta. Venus on kaksosten merkissä ja sekstiilissä Khironiin. Tämän avulla voimme löytää asioita, jotka lisäävät harmoniaa sekä elämästä nauttimista.

Merkurius ja Lilith ovat konjunktiossa ravun merkissä ja neliössä Jupiteriin. Sanatkin ovat energiaa. Se kuinka ajattelemme tai puhumme vaikuttaa kaikkeen. Siksi on tärkeää tunnistaa minkälaisista ajatuksista mielemme rakentuu. Pahaa oloa ei tule piilottaa tai koteloida minnekään. Jos vaikeita tunteita on paljon, on hyvä miettiä mikä olisi paras tapa kohdata niitä, jotta ne saavat viestinsä kuuluviin, mutta eivät upota liian syviin vesiin. Merkuriuksen ja Lilithin kolmio perääntyvälle Vestalle auttaa löytämään yhteyden sisäiseen papittareen. Nuotion äärellä on hyvä rauhoittua miettimään elämän suurimpia kysymyksiä.

"Mikä on elämän tarkoitus? Se oli kaikki - yksinkertainen kysymys; sellainen, joka taipui sulkeutuvan yhden vuoden aikana. Suuri ilmoitus ei ollut koskaan tullut. Suuri ilmoitus ei ehkä koskaan tullut. Sen sijaan oli vähän päivittäisiä ihmeitä, valaistumisia, otteluita, jotka löysivät odottamatta pimeässä; tässä oli yksi. "- Virginia Woolf, Majakka

Lempeää ja eheyttävää viikonloppua! <3 Johanna

 


Teoskuva; Tiina Poutanen