-

Vanhan Kuun vaihe

Pohdintoja ajasta

Lauantaina 30.10. Mars siirtyy skorpionin merkkiin. Marsin kvinkunssi kaksosten merkissä olevalle Kuunnoususolmulle herättää tulevaisuuden magneetit täyteen tehoon. Kvinkunssi on alitajuinen haastekulma, jossa odotukset tai vaatimukset voivat yli korostua. Saatamme kokea synnytyspainetta. Raskauden loppuvaihe voi olla tukala, joten ymmärrettävästi aina ei ole helppoa ottaa rennosti.

 

”Perhonen voi syntyä vain koteloitumisvaiheen kautta. Koteloitumisvaihe on väistämätön, sen yli ei voi hypätä, sillä kaikki avautuu ja paljastuu hitaasti, vaihe vaiheelta, omalla ajallaan, eikä sitä voi pakottaa.”-Ram Dass

 

Aurinko on skorpionin merkissä. Auringon ja perääntyvän Khironin välinen kvinkunssi nostaa elämänhalun tarpeet pintaan. Se ei välttämättä tarkoita mutkatonta tai selkeää tilaa, vaan voi pikemminkin tuntua terävältä pakotteelta ja tunteelta, että olisi oltava enemmän elämässä kiinni. Kun aika on ollut pitkään intensiivistä ja raskasta, puolustusmekanismit saattavat nousta pintaan. Toisilla se voi nostaa väsymyksen tai luovuttamisen tunteita, kun taas toisilla se voi liittyä esimerkiksi aggressiivisuuden tunteisiin. Puolustusmekanismeja on paljon ja ne ovat hyvin erilaisia. Siksi on hyvä tunnistaa reaktioiden ja tunteiden taustalla olevat syyt. Näin haasteelliset tunteet voivat purkautua eri tavoin. Voimme ehkä ymmärtää itseä ja toisia ihmisiä uudella tavalla.

 

Merkuriuksen kvinkunssi perääntyvälle Neptunukselle saattaa turhauttaa, koska ajatuksista ei ole helppo saada kiinni. Juuri kun koemme olevamme linjassa itsemme kanssa, punainen lanka saattaa kadota. Merkurius on vaa`an merkissä. Merkurius kulkee moneen eri suuntaan ja yhdistää erilaisia tekijöitä yhteen. Posteljoonin tavoin se kulkee siltaa edestakaisin. Onko se rakentava sillanrakentaja vai hajottava voima, riippuu monesta tekijästä.

 

 

 

Oheiseen sunnuntain karttaan on merkitty ajalliset kvinkunssit.

 

 

"Laajemmassa mielessä kotinamme voi toimia kaikki se, mihin olemme hengen tai tunteen tasolla ehdollistuneet, mikä saa meidät tuntemaan olomme mukavaksi. Tätä psykologista kotiympäristöä kuljetamme mukana, olemme sitten missä tahansa maan pinnalla. Kutsumme sitä alitajunnaksi ja ratkaisee alitajuiset reaktiotapamme ja tunnetyyppimme." - Frances Sakoian & Louis S. Acker

 

Merkuriuksen sekstiili Venukselle ja Junolle keventää tunnelmaa. Venus on jousimiehen merkissä ja konjunktiossa Junon kanssa. Venuksen ja Junon sekstiili Jupiterille avaa uusia mahdollisuuksia. Kun mukaan otetaan Merkuriuksen ja Jupiterin välinen kolmio, täydentyy pikkukolmio kuvio. Merkuriuksen ja Pluton välinen neliö voi olla hyvä muistutus, kuinka tärkeää on välillä ottaa tilaa ja miettiä mitä ja miten kommunikoimme. Usein näemme muissa olevia haasteita, mutta emme omiamme. Tämä ei tarkoita, että tulisi etsiä syyllisiä tai syyttömiä, vaan pikemminkin käydä itsensä kanssa sisäinen keskustelu, jossa tunnistamme tämänhetkisen tilanteemme. Silloin kun emme ole puolustuskannalla, voimme nähdä asiat eri valossa. Siksi aika on otollinen vetäytymiselle ja oman itsen sekä elämäntilanteen jäsentämiselle.

 

 

Tähän karttaan on merkitty ajallinen pikkukolmio sekä Kuun kulku tulevaan Uudenkuun aikaan. Auringon voi ajatella olevan tuolloin 12 astetta skorpionin merkissä.

 

 

Vaikka on paljon asioita, mihin emme voi vaikuttaa, on myös niitä mihin voimme. Torstaina 4.11. klo 23:14 on Uusikuu skorpionin merkissä. Tällöin Aurinko ja Kuu ovat 12 astetta skorpionin merkissä. Vastapäätä oppositiossa on perääntyvä Uranus samoissa asteissa. Tuleva Uusikuu on vahvasti uusiutuvaa aikaa. Myös Plejadit ovat Uudenkuun kartalla vahvasti korostuneina. Mytologisesti he valaisivat esimerkiksi merenkulkijoiden matkaa, ohjaten ja suojaten heitä. Nyt ajallisesti Plejadit ohjaavat meitä löytämään omaa tulevaisuuden suuntaviivaa.

 

”Hiljaisuus on tila, jossa ihminen voi kuljeskella omassa syvyydessään. Voin olla yksin oman itseni kanssa ja tuntea, kuka olen. Olenko tyytyväinen siihen, mitä olen juuri nyt? Onko jotain sellaista, mitä minun täytyy tehdä voidakseni olla se, joka haluan olla? Sitä on hiljaisuus: olla yksin oman itsensä kanssa ja ajatella, mitä haluaa olla ja tehdä.” -Anne Fried

 

Ajallisesti käymme läpi vähenevän eli laskevan Kuun aikaa. Viimeistelemme ja saatamme loppuun keskeneräisiä teemoja ennen tulevaa Uudenkuun aikaa. Tunnelma voi olla uupunut ja mahdollisesti raskasmielinenkin. Kuu kulkee leijonan merkistä neitsyeen ja ohittaa vaa`an merkissä olevan Merkuriuksen sekä skorpionin merkissä olevan Marsin. On enemmän kuin sallittavaa ottaa aikaa lepäämiselle. Usein vaadimme itseltämme liikoja, ilman että huomaamme sitä. Kaikella on aikansa. Vanhan Kuun aikaan on toivottavaa suhtautua lempeästi ja ymmärtäen mahdollisesti vaihteleviin tunteisiin sekä voimavaroihin. Kohta alkaa taas uusi kierros.

 

”Kukat kukkivat, koska tietyt olosuhteet johtavat niiden kukintaan. Lehdet putoavat, koska tietyt olosuhteet johtavat niiden putoamiseen. Kukat eivät kuki yksistään, eivätkä lehdet putoa itsestään, väärään vuodenaikaan. Kaikella on aika ilmetä ja aika kadota”. – Buddha

Oheisen linkin kautta voit ostaa Uudenkuun työkirjan 10 € hinnalla. Työkirjassa tämän kertaisen Uudenkuun tunnelmia, mytologiaa, tietoa Plejadeista sekä harjoituksia, joilla vapauttaa luovuus ja energiat luonnolliseen voimaansa.

 

Kaunista viikonloppua <3 Johanna

 


Teoskuva; Tiina Poutanen, Stenkullan pöllö