-

Pimeä maa

Pohdintoja ajasta

Takana on torstaina skorpionin merkissä ollut Uusikuu. Uusikuu on nimensä mukaisesti uusiutuvaa aikaa. Juicen sanoin elämä on kuolemista. Joskus ne ovat saman kolikon eri puolet. Auringon ja perääntyvän Uranuksen oppositio on arvaamaton. Siinä missä skorpioni on vesimerkki, Uranus on alkuvoima. Suuri osa mytologisista arkkityypeistä on Uranuksen ja Gaian eli äitimaan jälkeläisiä. Uranus symboloi myös ilmaa, jota jumalat hengittivät.

 

Syksy saapuu kuin vanhus, se hymyilee,
Vaikka liepeitään liekit jo nuolee
Se on viisas: se mitään ei turhaan tee
Elää vain kunnes aurinko kuolee

 

Lauantaina 6.11. Merkurius siirtyy Marsin kylkeen skorpionin merkkiin. Merkuriuksen ja Marsin kvinkunssi kaksosten merkissä olevalle Kuunnoususolmulle on kaksiteräinen miekka. Siinä missä Merkurius edustaa kommunikointia sekä ajattelua, Marsiin liittyy toiminta ja aloitteellisuus. Roomalaisessa mytologiassa Mars oli rakentavampi, kuin kreikkalaisten aggressiivinen ja hallitsematon Ares. Jos Merkurius on neuvonantaja tai sanansaattaja, Mars on toimintasankari.

 

Kuunnoususolmu on tulevaisuuden suuntaviiva ja magneetti joka vetää meitä puoleensa. Se saa meidät kasvamaan täyteen mittaamme. Merkuriuksen ja Marsin neliö Saturnukselle saattaa tuntua rajoitteelta, josta koetamme riuhtoa itsemme irti. Saturnus symboloi aikaa. Emme voi hidastaa emmekä nopeuttaa sitä. Se on auktoriteetti, jota vastaan ei auta taistella.

 

Kuule istuta vielä se omenapuu
Vaikka tuli jo tukkaasi nuolee
Vaikka huomenna saaste jo laskeutuu
Vaikka huomenna aurinko kuolee

 

Perjantaina 5.11. Venus siirtyy kauriin merkkiin. Merkuriuksen ja Marsin sekstiili Venukselle tukee tasapainoa. Ehkä Merkurius voi kulkea posteljoonin tavoin Marsin ja Venuksen välistä siltaa, yhdistäen ja rakentaen uusia reittejä. Merkuriuksen ja Marsin tavoin, myös Venuksen ja Kuunnoususolmun välillä on kvinkunssi. Näistä muodostuu Jod eli jumalan sormi suurkuvio.

 

 

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Kuu ohittaa Junon sekä Venuksen ja aktivoi Jod kuvion. Tunteiden sekä reaktioiden suhteen tämä voi olla ylivirittynyttä aikaa.

 

Ole siinä, on helpompi olla niin
Ole siinä, kun liekit mua nuolee
Ole siinä ja tuskasi taivaisiin
Huuda vasta kun aurinko kuolee
Siinä voit minun vierellä vilkuttaa
Kun maailma hautaansa nilkuttaa

 

Mitä on olla ihminen? Olemme niin erilaisia ja niin samanlaisia. Olemme toistemme puolella ja toisiamme vastaan. Olemmeko oppineet mitään? Oikeanlainen nöyryys ei ole alistumista. Se on omien rajojen tunnistamista, mutta myös omista virheistä oppimista. Se ei etsi syyllisiä, eikä rimpuile mahdotonta vastaan. Näemme usein syy-yhteydet jälkikäteen. Vastakkainasettelun riskeihin kuuluu se, että haluamme muiden ymmärtävän meidän kantamme, mutta emme välttämättä halua tai osaa ymmärtää heidän kantaa. Tällä en ota kantaa mihinkään yksittäiseen asiaan, vaan ihmisen tapaan nähdä asioita omasta näkökannasta. Uskaltaisin sanoa, että meistä jokainen sortuu siihen enemmän tai vähemmän, ennemmin tai myöhemmin. Vaikka olisimme eri mieltä, vaikka totuuksia olisi yhtä monta kuin ihmisiäkin on, meidän tulee kunnioittaa toisiamme, koska yhdessäkään sodassa ei ole voittajia.

 

Onko Saturnus kurinalainen opettaja, vai vakaa viisas tietäjä, joka ei anna mennä sivuraiteille? Ehkä se on molempia. Elämän viisaus on syvempää ja kantavampaa kuin mitä yhdenkään ihmisen mieli voi olla. Se on ikiaikainen tasapainon laki, jonka edessä me ihmiset olemme maan tomuhiukkasia. Sen vuoksi uskon, että elämä kantaa.


Minä rakastan

- Juice Leskinen, Myrkytyksen oireet

 

Lempeää viikonloppua kaikille <3 Johanna

 

Karma-astrologian avaimet kirjan ennakkotilaus.

Kirjojen ennakkotilaus on jo tehty, mutta ostin jonkin verran ylimääräisiä kappaleita.  Linkki kirjan esittelyyn

Hinta 22€ (sis alv 10%).

Jos tilaat kirjan postitse, hintaan tulee 4€ lisämaksu.

Alustava julkaisu päivämäärä 15.11.

Heti kun saan kirjat alan postittamaan niitä. Kun tarkka aikataulu selviää, ilmoitan ajat jolloin kirjoja voi noutaa Tampereen toimistolta.

Ilmoita tilaukset Katja Kestille sähköpostiin info@johannavilen.fi

Postittaessa  ilmoita nimen ja osoitteen lisäksi puhelinnumero pakettia varten. Tiedot eivät mene muualle, joten markkinointipuheluja ei  tule.

Jos haluat kirjaan omistuskirjoituksen, mainitse siitä tilauksen yhteydessä.

Saat kirjasta laskun sähköpostiin. Jos tilaat sen yritykselle, anna myös y-tunnus laskutusta varten.

 

Teoskuva; Helka Rissanen