-

Juhannuksen taikaa

Pohdintoja ajasta

Kesäpäivänseisauksen ja Täydenkuun tunnelmat ovat läsnä koko juhannuksen. Täysikuu oli torstaina klo 21:39 kauriin merkissä ja Aurinko ravun merkissä. Elementeissä maa ja vesi etsivät tasapainopistettään. Perääntyvän Jupiterin kolmio Auringolle sekä sektiili Kuulle on joko onnenkantamoinen tai haaste. Vaikka Jupiter onnen planeetta, se laajentaa kaiken mihin osuu. Täydenkuun aikaan tunteet saattavat yli korostua, vaikka kyseessä on maamerkin Kuu. 

Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan. -Herakleitos 

Täysikuu osuu 1. huoneeseen, siinä missä Aurinko on 7. huoneessa. Nousevana merkkinä on jousimies. Perääntyvä Juno ja Kuunlaskusolmu on 12. huoneen puolella konjunktiossa nousumerkkiin. Vastapäätä oppositiossa on laskeva merkki, Kuunlaskusolmu sekä Merkurius kaksosten merkissä. 

Merkuriuksen perääntyvä vaihe on päättynyt 23.6, mutta se on vielä varjoalueella. 24.6. Neptunus alkaa pysähtyä ennen kuin alkaa perääntyä 26.6. Perääntyvä Saturnus sekä Khiron tukevat toisiaan, mutta myös Merkuriuksen ajattelevaa ja oivaltavaa luonnetta. Uranuksen sekä Vestan haastekulmat saattavat aiheuttaa levottomuutta sekä keskittymisvaikeutta. Sanansaattajan kannattaa ottaa rennosti ja luottaa, että välillä vähemmän on enemmän. Liika ajattelu saa aivosähköt kärähtämään. 

Ongelma ei ole koskaan, kuinka saada uusia, omaperäisiä ajatuksia mieleen, vaan kuinka karkottaa vanhat sieltä pois. Jokainen mieli on rakennus täynnä vanhanaikaisia kalusteita. Siivoa yksi mielesi nurkka puhtaaksi, ja luovuus täyttää sen välittömästi`-Dee Hock 

Venus on ravun merkissä ennen kuin siirtyy sunnuntaina 27.6. leijonan merkkiin. Täydenkuun kartalla sekä Venus että Mars ovat 7. huoneessa, joka edustaa ihmissuhteita. Perääntyvä Pluto sekä Venus ovat oppositiossa. Vaikka Neptunuksen sekä Pallaksen positiiviset kulmat Venukselle sekä Plutolle antavat hyvän lisän, vastakkainasetteluja ei voi välttää. Tämä voi olla myös sisäistä arvomaailman päivittämistä. Juhannuksena kannattaa ottaa mahdollisimman rennosti ja tankata sen ravitsevia energioita.  

Minä uskon, että ruohonkorsi ei ole vähempää kuin tähtien työtä. -Walt Whitman 

Mars on vastaanottamassa Venusta leijonan merkissä. Siinä missä Venus ja perääntyvä Pluto ovat vastakkain, myös Mars ja perääntyvä Saturnus ovat oppositiossa. Saturnus ja Pluto ovat karman planeetat ja nostavat esille mahdollisia vanhoja rasitteita, mutta myös lahjoja, jotka olemme saattaneet unohtaa. Marsin neliöt Mc-Ic sektorille eli keskipäivän sekä keskiyön pisteille, voi vaikuttaa sosiaaliseen sekä yksityiseen alueeseen paineisesti. Uranus on keskiyönpisteessä eli se on mukana neliökuviossa. Yhdessä näistä muodostuu Suuriristi kuvio, joka voi aiheuttaa levottomuuden lisäksi paineita tai odotuksia. Marsin positiiviset kulmat Kuunsolmuihin, Khironiin sekä Junoon, voivat aktivoida eheyttävät sekä parantavat energiat tätä hetkeä sekä tulevaisuutta ajatellen. 

Täysikuu sekä juhannus voivat olla runsasta, hedelmällistä sekä ravitsevaa aikaa, kun tunnistamme mahdolliset väsymykset sekä paineet, emmekä lähde niiden kautta reagoimaan. Tällöin voimme nauttia ajan palauttavasta puolesta ja sitä kautta takaamme pidemmän ajan satoa sekä sielun ruokaa huomaamattakin.  

Juhannusta on pidetty Ukon juhlana sekä Johannes Kastajan muistopäivänä. On hyvä ottaa aikaa lepäämisen lisäksi ainakin hetkittäiseen yksin olemiseen. Näin voimme rentoutua eri tavoin, eikä liialliset virikkeet tai energiat sotke sisäisestä viisaudesta kumpuvia sanomia. 

Onni on perhonen, jota tavoitteleva ei saa kiinni, mutta joka saattaa laskeutua hiljaa istuvan päälle.  -Nathaniel Hawthorne 

Eheyttävää ja ravitsevaa juhannuksen aikaa!

Maanantaina 28.6. klo 17.30-20.30 on zoomin kautta toteutettu
Näin tulkitset syntymäkarttaasi -workshop. Tervetuloa tutustumaan!

Lisätietoja Tämän linkin kautta

Ystävällisin terveisin  
Johanna Vilén 

Nouseva kuu, laskeva aurinko, Johanna Vilén