-

Vapaita työpaikkoja perhosen virkaan

Pohdintoja ajasta

Jokainen hakemus käsitellään ja jokainen hakija saa viran. Palkaksi saat sielun ruokaa.

Auringon ja Vestan yhtymä ravun vesimerkissä valaisee ja lämmittää. Se on puhtaan sydämen rakkautta ja omistautuvaa paloa. Mutta eikös aina kuulukin sanoa se kuuluisa mutta? Neliössä tähän valaisevaan soihtuun on Lilith, mikä edustaa Kuun pimeää puolta. Lilith on oinaan tulimerkissä. Vuorokauden vaihtuessa maanantain puolelle, myös Kuu ylittää Lilithin. Alkaa kuun viimeinen neljännes ennen 20. 7 olevaa Uudenkuun aikaa. Taivaan valot ottavat mittaa toisistaan.

Auringon ja Vestan vastapäätä ovat perääntyvät Pallas, Jupiter, Pluto sekä Saturnus. Tämä oppositio vahvistuu ensi viikon aikana, mutta tuntuu jo nyt viikonloppuna. Onneksi Auringon ja Vestan kolmio perääntyvälle Neptunukselle vahvistaa oikeanlaista herkkyyttä ja pehmentää näitä ajallisia kovia kulmia. Nyt ei ole oikea aika lähteä barrikadeille eikä käyttää tahdonvoimaa seinien kaatamiseen. Nyt on aika istahtaa penkille ja katsoa kuinka elämä omalla painollaan ohjaa meidät laskemaan hartiat. Tämän jälkeen voimme kuulla paremmin sisäisen viisauden äänen, kun sen aika on.

Voiko puuta päin mennä takaperinkin? Voi. Ainakin tämän perääntyvän Merkuriuksen aikana on tapahtunut enemmän teknisiä ongelmia, muuntuvia aikatauluja ja väärinkäsityksiä kuin koskaan ennen. Merkuriuksen osalta pakittaminen loppuu sunnuntaina, mutta vaatii oman aikansa ennen kuin se on normaalissa vauhdissaan. Marsin ja Khironin neliöt saattavat kirpaista. Kun ne ovat oinaan merkissä ja Merkurius ravun merkissä, nopeat reaktiot ja puolustusmekanismit saattavat yllättää. Uranuksen sekstiilin kautta Merkurius saa kumminkin tilaa. Tuuli tuo, tuuli vie, sopii tähän mielen puhdistumisen kulta- aikaan paremmin kuin hyvin.

`Kun tanssit, tarkoituksesi ei ole päästä lattialla tiettyyn paikkaan. Tarkoituksesi on nauttia joka askeleesta matkan varrella. ` -Wayne Dyer

Sitten se ihana kuuluisa mutta. Venus on kaksosten raikkaassa ilmamerkissä. Sen positiiviset kulmat Marsiin sekä Khironiin, että Junoon, ovat enemmän kuin toivottavia. Venus ja Mars kuvaavat meissä olevia feminiinisiä ja maskuliinisia puoliamme. Ne liittyvät ihmissuhteisiin sekä rakkauden ja arvomaailman kautta toimimiseen. Juno symboloi korkeampaa rakkautta. Tämä voi olla ihanaa aikaa ihmissuhde rintamalla, mutta ennen kaikkea se liittyy oman itsensä päivittämiseen. Kun näemme hyvät puolemme, voimme vahvistaa niitä. Voimme löytää asioita, mistä nautimme ja päivittää arvomaailmaa itsemme näköiseksi. Vaikka kuka sanoisi mitä hyvää meistä, emme usko sitä, jos se ei vastaa omaa näkemystämme itsestämme.

Ainakin itse olen viimeaikaisten jatkuvien perääntyvän Merkuriuksen haasteiden uuvuttama ja kyllä se on vaikuttanut siihen mitä ajattelen itsestäni. Miinus merkkiset ajatukset kuluttavat enemmän kuin aina huomaakaan. Se kuinka puhumme itsellemme voi muuttua kestävämmäksi uskomukseksi, ellemme puutu siihen. Jos puhuisimme ääneen kaiken sen mitä ajattelemme, voisivat korvat punottaa hieman enemmänkin. Eli kyllä, kirjoitan siitä mitä itsekin nöyrästi harjoittelen.

`Me käyttäydymme niin kuin mukavuudet ja ylellisyys olisivat elämän päätarpeita, vaikka onnellisiksi tullaksemme tarvitsemme vain jotakin mistä innostua. ` -Charles Kigsley

Vaikka Juno on positiivissa kulmissa Venukseen, se on silti haastekulmissa Marsiin sekä Khironiin. Venuksen kaksosmainen energia on kuin kaunis perhonen. Sen tuoma oppi onkin hetkestä nauttiminen sekä kuinka keveys ja ilo voivat puhdistaa sekä vahvistaa meitä. Se on erilaista uusiutumista, kuin intensiivinen syvän meren sukellus. Mars, Khiron ja Juno ovat parhaimmillaan siihen `antautuvia`. Parantavat energiat pääsevät virtaamaan myös kehollisesti, kun emme yritä väkisin pakottaa rautalankaa haluamaamme muotoon. Kädet olisivat haavoilla, eikä muoto olisi koskaan toivomamme näköinen. Voimme toimia pakottamatta tai pakottamalla. Se näkyy voimavaroissamme, eikä tulos ole yleensä sen parempi, vaikka puskisimme kuinka. Se ei tarkoita flegmaattista luovuttamista, vaan yllätyksellisiä tankkaushetkiä, jolloin kovempikin pää saa tarvittavat happihetkensä.

Jupiter laajentaa sen mihin osuu. Auringon ja Vestan oppositio Jupiterille, voi tuntua rajoitteelta, mutta todellisuudessa siinä on isot mahdollisuudet. Kun Neptunus on positiivisissa kulmissa kaikkiin edellä mainittuihin, voimme löytää ratkaisun sitä kautta. Neptunus on herkkyyden ja luovuuden planeetta. Sen kauneus ja pehmeys on kuin höyhenen sipaisu. Jos emme edes pysähdy katsomaan tätä kaikkea kauneutta, mitä maailmassa on, on aika pysähtyä.

`Olin juuri työhön valmiina, kun lintu lauloi laulua, perhonen leijui kaukana ja ruoho kutsui minua. `-Richard LeGallienne