-

Mihin aika menee? Mitä se on?

Pohdintoja ajasta

Perjantaina 3.1. Mars siirtyy skorpionin vesimerkistä jousimiehen tulimerkkiin. Marsin ja Khironin kolmio tukee fyysistä eheytymistä ja syvistä vesistä palautumista. Marsin ja Uranuksen välinen kvinkunssi on taas alitajuisempi kulma. Se saattaa nostaa sähäkämpää ja ärhäkämpää impulssia pintaan. On hyvä tunnistaa ettei lähde paineen alaisena tekemään hätiköityjä ratkaisuja.

Jupiter jousimiehen hallitsemana planeettana on Kuunlaskusolmulla kauriin maamerkissä. Siellä on myös hieman etäämmällä taivaallinen sanansaattaja Merkurius sekä Aurinko. Laskusolmu on `menneisyydenpiste`. Se pitää sisällään vahvuuksia, voimavaroja ja menneitä kokemuksia sekä muistoja. Haasteellisista kokemuksista kertyy raskaita painolasteja, jos emme muista aika ajoin tyhjentää kuormaamme. Nyt kun `Aurinkoon valaissut ` tämän pisteen, on hyvä hetki tehdä inventaario ja miettiä mitä pakkaa reppuunsa mukaan.  Jupiter antaa matkalle oman lisäpotkunsa. Kuulostaa helpolta, vaikkei aina sitä olekaan.

`Älä anna menneisyyden varastaa nykyhetkeltäsi.’ -Harriet Piekkola

En ole moneen vuoteen tehnyt uuden vuoden lupauksia. Aiemmin positiivisella mielellä tehdyt toiveet saattoivat kääntyä itseään vastaan. Koin pettymystä kun en `onnistunutkaan` tavoitteissani. Elämä on ohjannut minua eri suuntiin kuin olisin osannut uskoa. `Parhaat valinnat` ovat tulleet matkan varrella nurkan takaa. En olisi osannut määritellä niitä etukäteen. Olen alkanut enemmissä määrin antautumaan elämän ohjaamaksi. Pois omista mielen määritelmistä. En ole kevytkenkäinen vaan pikemminkin tarkkailija. En osaa olla aina huoleton vaan välillä huolestun helposti. En osaa ajatella että elämän kuuluisi olla pääosin onnellista, vaan elämään kuuluu myös onnellisia hetkiä. Olenko oppinut mitään? Kyllä, tämä Saturnuksen ja Pluton pitkäkestoinen jakso on opettanut paljon. Vähemmän on enemmän.

Joulukuun Auringonpimennys alusti tulevaa Kuunpimennystä sekä Täydenkuun aikaa. Heti perään tulee myös Saturnuksen ja Pluton tarkka yhtymä. Olemme kaikki keskellä maagista aikaa. Tunteiden vuoristorata saattaa heitellä ja uuvuttaa tämän pimeän vuodenajan lisäksi.  Cereksen mukana olo Saturnuksen ja Pluton kupeessa auttaa tunnistamamaan tarpeitamme. Tätä kautta se ravitsee ja tukee jaksamistamme. Junon neliöt edellä mainitulle paketille voi nostaa menneisyyden ihmissuhteita ja kokemuksia esille. Venuksen kolmio Junoon nostaa taas ihmissuhteet toisella tavoin esille. Tämä positiivinen kulma voi auttaa löytämään esimerkiksi ryhmiä tai tahoja, missä on samanhenkistä porukkaa. On hyvä miettiä mistä päästää irti ja mistä pitää kiinni. Ajassa on paljon pyhää energiaa.

Vestan valo valaisee viikonlopun ajan Auringon ja Merkuriuksen kulkua. Vestan symboliikkaan kuuluu omistautuminen ja `liekin ylläpitäminen`. Jos katsot menneisyyteen, onko sinulla asioita mitkä ovat saaneet sydämesi syttymään? Asioita mitä et ole tehnyt vaan olet siirtänyt niitä `eläkepäiville`? Sisäinen nuotio on yksi olennaisin voimavaran lähde, mitä tulee varjella. Ei edes aina se tekeminen vaan itse nuotiosta nauttiminen. Neptunuksen ja Auringon välinen sekstiili tukee luovuutta sekä herkkyyttä. Ensi viikon aikana myös Merkurius pääsee samaan virtaan. Henkistä pääomaa voi ammentaa vaikka mistä. On se sitten lukeminen, taide, musiikki, luonto ja ennen kaikkea meditointi. Unet ovat portti alitajuntaan. Niiden sanomaa on hyvä tarkkailla vielä tarkemmin.

`Luonto pyrkii tasapainoon, luovalla mielellä ei ole kiirettä.’-Jan Blomstedt

Ensi viikolla olemmekin sitten H-hetkessä. Synnytys on jo käynnissä.  Lempeää viikkoa ja alkanutta vuotta kaikille! Alla linkit Katri Syvärisen ja minun haastatteluuni Joulukuu 2019.

Ohessa linkit ihanan valontuojan Katri Syvärisen haastatteluun;
https://open.spotify.com/episode/4kQ4NVz8Kjn0OQ0yNqxBfR?si=SSokknUXQGeISlODiIrgpA

https://soundcloud.com/taikaelamaa/ep60-ota-lahjasi-kayttoon-tahtikartta-kertoo-mika-sinussa-on-erityisen-ihmeellista

sekä hänen kotisivuilleen. Suosittelen tutustumaan hänen toimintaansa. Arvostan Katria suuresti!
https://www.katrisyvarinen.fi/