-

Uiskenteleva Uusikuu

Pohdintoja ajasta

Keskiviikkona 6.3. on Uusikuu kalojen merkissä. Aurinko, Kuu, Vesta sekä Neptunus ovat yhtymässä keskenään. Juno sekä Ceres ovat oppositiossa sekä neliössä edellä mainittuun pakettiin. Ceres on ravitsevuuden ja hoivan planeettana. Juno edustaa korkeampaa rakkautta sekä ideaali yhteyttä ihmisten välillä. Vesta on omistautumisen ja valonkantajan asteroidi. Näiden väliset haastekulmat etsivät tasapainopistettään. Näin vahva kala ja Neptunus painotteisuus voi toimia äärimmäisen luovana, intuitiivisena ja inspiroivana aikana. Yhtä lailla riski todellisuudesta pakenemisiin on olemassa. Meidän tulee harjoitella kuinka ohjata tätä paattia, jotta se toimii kohdallamme toivotulla tavalla. Sumuvaroituksen ollessa ilmassa ajattelen että etsiminen on enemmänkin tunnustelevaa hakemista. Jos asiat ovat liian hahmottomia, niiden valjastaminen käyttöön on erilaista kuin selkeämpänä jaksona. Marsin sekstiili Auringolle, Uudellekuulle, Vestalle sekä Neptunukselle on erittäin hyvä ja vahvistava tekijä. Mars on härän merkissä. Ajassa voi myös löytää enemmän tai eri asioita kuin mitä olisi olettanut. Uusikuu on uusiutumisen aikaa. Sen ollessa kalojen merkissä, Neptunuksen sekä Vestan kanssa, herkkyys on moninkertainen. Mars lujittaa ja maadoittava vaikutus tulee siksikin tarpeeseen. Saturnuksen sekstiili tukee myös rakenteita. Emme siis ole aivan vain tunteiden armoilla. Silloin kun olemme herkillä, voimme tunnistaa paremmin miltä mitkäkin asiat elämässämme tuntuvat. Voimme ajatella olevamme kuin kalat vedessä, jolloin tunnemme koko aika veden värähtelyt ja sen ohjaavuuden. Ihmissuhteissa on hyvä ottaa tilaa tunteiden ja mahdollisten käsittelyjen kannalta. Herkässä mielessä saatamme ylireagoida ja esimerkiksi pelot ja kivut voivat nousta ihon pintaan normaalia vahvemmin. Jos kokemukset ja totuudet eivät vastaa toisiaan, kuka on oikeassa?

Tiistaina 5.3. alkaa Merkuriuksen perääntyminen. Merkurius on kalojen viimeisessä asteessa ja yhtymässä Khironin kanssa, sen ollessa oinaan merkissä. Merkuriuksen ja Khironin yhtymä on kolmiossa Kuunnoususolmuun ravun merkissä ja sekstiilissä Kuunlaskusolmuun kauriin merkissä. Venus on ohittanut laskusolmun ja herättänyt mennessään elämänarvoihin, rakkauteen ja elämästä nauttimiseen liittyviä mietteitä. Pluto on Kuunlaskusolmulla ja jatkaa synnytystään feniks linnun voimalla. Pallaksen kvinkunssi eli alitajuinen haastekulma saattaa nostaa vanhoja pelkoja pintaan. Nyt voi olla otollinen aika antaa niiden tulla. Kaikkia asioita ei voi käsitellä toisen tai toisten ihmisten kanssa, mutta tämä ei tarkoita ettei niitä voisi käydä läpi suhteessa itseensä ja elämäänsä. Merkuriuksen perääntyessä kannattaa viimeistellä keskeneräisiä asioita loppuun. Aikataulut, suunnitelmat ja varsinkin tekniset laitteet voivat elää aivan omaa elämäänsä. Jos tämän pystyy hyväksymään, pääsee helpommalla. Tilan ja liikkumavaran ottaminen tukee ajan seikkailuhenkeä.

`Jos Kolumbuksella olisi ollut neuvoa antava komitea, hän olisi luultavasti yhä telakalla.`-Arthur Goldberg

Keskiviikkona 6.3. Uranus menee härän merkkiin. Uranuksen Oppositio Pallaksen kanssa sekä neliöt Kuunsolmujen sekä Venuksen kanssa nostavat sisäisen niin tiedollisen kuin taidollisen `soturin` esille. Oinaan energioista siirtyessä härän energiaan, voimme ajatella tätä erilaisena `maan muokkauksena`. Khironin ja Merkuriuksen positiiviset kulmat tuovat tähän toivottavan eheyttävän energian mukanaan. Unien merkitys on monen tekijän kautta normaalia vahvempana ajassa. Samoin ilmapiirin tunnelman merkitys korostuu alkavalla viikolla.

`Kaksi nuorta kalaa ui yhdessä. Niitä vastaan tuli vanhempi kala. Se nyökkää ja sanoo; Huomenta pojat, millaista vesi on tänään. Nuoret kalat uivat vähän matkaa, sitten toinen kääntyy ja kysyy toiselta; Mikä ihmeen vesi?` -David Foster Wallace