-

Sinä Valonkantajana

Pohdintoja ajasta

Neptunuksen, Vestan ja Auringon yhtymä kalojen merkissä edustaa herkkää, luovaa ja intuitiivista ajanlaatua. Sydämen liekki roihuaa. Tärkeille asioille omistautuminen on ajassa normaalia vahvempana. Keskiviikkona 6.3. mukana on ollut myös Kuu Uudenkuun tunnelmissa. Uusiutuminen ja merkityksellisyys ovat viikon avainsanat. Saturnuksen, Pluton ja Marsin sekstiilit edellä mainittujen tekijöiden kanssa, muodostaa pikkukolmion. Mars on härän maadoittavassa merkissä. Saturnus taas edustaa rakenteita ja Pluto transformaatiota.  Nämä ovat rakentavia sekä tukea antavia tekijöitä suhteessa Neptunusmaiseen ailahtelevaan ja aistiherkkään tunnelmaan. Ilman näitä työkaluja saattaisimme jäädä `ajelehtimaan`, emmekä välttämättä osaisi kohdistaa energiaa yhtä hyvin. Omistautuminen on myös tekoja ja joskus pienillä teoilla voi olla erittäin suuri vaikutus.

`Jos napsautat huoneeseen valon päälle, ei ole väliä sillä kuinka kauan huoneessa on ollut pimeää. Valo valaisee joka tapauksessa.` — Vernon Howard

Merkuriuksen perääntyminen kalojen merkissä on alkanut tiistaina 5.3. Perääntyminen päättyy 28.3. Merkuriuksen yhtymä Khironin kanssa ja niiden kolmio Kuunnoususolmuun ja sekstiili Kuunlaskusolmuun auttaa viimeistelemään keskeneräisiä asioita. Luovuutta on muutenkin paljon ilmassa, mutta Pallaksen ja Merkuriuksen kvinkunssi eli alitajuinen haastekulma vahvistaa sitä entisestään. Vaikka kvinkunssi on haastekulma, Pallas on luova tiedon ja taidon soturi asteroidi ja se etsii tavalla jos toisella tavan selviytyä. Merkurius on oivaltamiseen, kommunikointiin sekä oppimiseen ja ajatteluun liittyvä planeetta ja näiden yhteisvaikutus voi olla erittäin toimiva. Koska kyseessä on alitajuinen vaikutus, on hyvä tunnistaa ja erotella milloin kyseessä on intuitio ja sisäinen viisaus ja milloin kyseessä on pelko. Kun Kuunsolmut ovat aktivoituneina, voimme oivaltaa menneisyyden ja kokemusten muistista paljon uusia asioita, aivan uudella tavalla. Perääntyvän jakson aikana kannattaa ottaa rennommin aikataulujen, teknisten laitteiden ja kommunikoinnin suhteen. Väärinymmärrysten riski on normaalia suurempi.

Keskiviikkona 6.3. Uranus on siirtynyt härän merkkiin. Kyseinen `sähikäinen` muuntaa energiansa rauhallisempaan moodiin.  Jupiterin ja Auringon neliö taas luo tarvetta astua liian pienistä kengistä suurempiin. Kun valo lisääntyy, saatamme jopa sokaistua sen voimasta. Osa saattaa kokea painetta vauhdittaa muutosta, kun taas osa saattaa väsyä jo ensi metrillä. Meidän ei tule sivuuttaa ajan herkkyyttä. Se suojaa meitä, ettemme menisi `liian lähelle aurinkoa`. Sisäisen valon vahvistuminen vahvistaa muutakin jaksamista. Meissä kaikissa on valoa, mitä emme välttämättä itse edes huomaa. Voimme miettiä millaisia energioita itse jaamme. Millainen `jälki` meistä jää. Kaikilla meillä on ongelmamme ja haasteemme, mutta niiden ei tarvitse estää sisäisen valomme määrää. Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka haasteistaan huolimatta säteilevät tätä valoa. Tämä valo sytyttää aina uusia ajatuksia, toiveita ja uskoa niin ihmisiä kuin elämääkin kohtaan. Se ei ole kantajaltaan eikä keneltäkään muulta pois. Se ei myöskään tarkoita ylipositiivisuutta tai haasteiden välttelyä. Se tarkoittaa valtavaa rohkeutta olla herkkä ja sitä että haasteistaan huolimatta jaksaa uskoa hyvään. Täällä on myös paljon kaunista ja aitoa, kuten sinun valosi.

`Ihminen kantaa sisällään jotakin itseään suurempaa.` -Antoine de Saint-Exupéry

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén