-

Paikottain pakittaa

Pohdintoja ajasta

Perääntyvä Merkurius on yhtymässä Marsiin näiden ollessa leijonan tulimerkissä. Merkuriuksen ja Marsin neliöt eli haastekulmat Uranukselle saattavat aiheuttaa vauhtia ja yllätyksellisiä käänteitä. Perääntyvät Khiron sekä Ceres ovat myös tulimerkeissä ja kolmioissa Merkuriuksen sekä Marsin kanssa. Näistä muodostuu kultainen tulikolmio. Perääntyvässä vaiheessa menemme usein `hitaalla`, mutta nyt kun mukana on tulta sekä ilmaa leimahdus riski on suuri. Aikataulut, tekniset laitteet sekä liikenne saattavat tökkiä. Ajatukset saattavat myös elää aivan omaa elämäänsä. Mielikuvituksen ja luovuuden kannalta tämä voi olla varsin `materiaali rikasta` aikaa. Huumoria toki tarvitaan, koska tulos ei aina ole sitä mitä odotamme. Ajassa on sirkuksen ja tivolin kaltaista tunnelmaa. Saa nähdä muuttuuko tulenpuhallus tulennielennäksi.

`Sitten kun et enää näe todellisuutta vain yhdestä näkökulmasta, alat olla vapaa totunnaisista tavoistasi.`- Stephen Richards

Aurinko on ravun vesimerkissä. Vaikka Aurinko on ohittanut jo Kuunnoususolmun eli `tulevaisuuden pisteen`, se jatkaa edelleen sen aktivoimista. Tulevaisuuden toiveet sekä visiot nostavat päätään. Oppositiossa on Kuunlaskusolmu eli `menneisyyden piste` sekä perääntyvät Saturnus sekä Pluto kauriin merkissä. Kaikki edellä mainitut ovat neliössä Pallakseen eli tiedon ja taidon soturi asteroidiin. Tästä muodostuu T-risti kuvio. Rajat ja rajallisuus kuuluvat luonnollisena osana elämää. Välillä niitä on liikaa, välillä liian vähän. Tätä tasapainoa on hyvä aina välillä tarkistaa. Kun sekä `tulevaisuuden että menneisyydenpisteet` ovat näin aktiivisena, heijastamme entistä helpommin tulevaisuuden toiveita ja mahdollisuuksia menneisyyden kautta.  Esimerkiksi menneisyydessä koetut epäonnistumiset sekä haasteelliset tunteet voivat huomaamatta määritellä tulevaisuuden uskoa. Tämä kannattaa tiedostaa, koska se ei tarkoita ettemmekö voisi onnistua. Pikemminkin meillä on entistä vahvemmin mahdollisuus saada sokeista pisteistä kiinni. Tunnelukkojen testaaminen kannattaa. Tässä linkki yhteen erittäin hyvään sivustoon ja testiin; https://www.tunnelukkosi.fi/testi.php

Khironin avulla voimme löytää parantavia toimintamalleja sekä saada parantavista energioista paremmin kiinni. Levollisuus ja hitaus ovat ajan parhaat valttikortit. Kuunsolmut, Saturnus, Pluto sekä Aurinko ovat lempeissä kulmissa suhteessa perääntyvään Neptunukseen. Herkkyyden avulla voimme saavuttaa enemmän kuin puskemalla ja suorittamalla. Kun tunnistamme syvimmät ja alitajuiset tunteemme, meidän on helpompi hahmottaa kuinka voimme käyttää niitä tulevaisuuden rakennusaineena. Unien kautta voimme saada myös neuvoja ja oivalluksia. Aikaan kuuluu myös pelkojen kohtaaminen, joten painajaisia tai haasteellisia tunteita ei kannata pitää tulevaisuuden etiäisinä. Ajattelen niiden liittyvän menneisyyden puhdistumiseen. Intuition ja tunteiden erottelu on ensiarvoisen tärkeää. Ensiviikolla on Kuunpimennys ja tämän tunnelmat vaikuttavat jo nyt. Pelkojen kohtaaminen ja niiden purkautuminen luonnolliseen rytmiin helpottaa huomattavasti ensi viikon energioita. Silti ei ole tarkoitus lähteä ronkkimaan tai herättelemään mitään luonnottomasti. Liiallinen käsittely ei tuo yhtään sen parempaa tulosta. Kaikella on aikansa ja tätä aikaa on hyvä kunnioittaa. Elämän tarkoitus on aina juuri nyt, tässä hetkessä. 

Lopuksi ote Tove Janssonin Muumipappa ja Meri kirjasta;
– Vaaraa on ihan tarpeeksi, huusi äiti takaisin.
– Jos emme lähde huviretkelle heti paikalla, meidän kaikkien käy hullusti!

Nautinnollista viikonloppua kaikille!

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén