-

Me muutumme, maailma muuttuu

Pohdintoja ajasta

Kevätpäivän tasauksen synnyttämät muutosvoimat tuntuvat edelleen kaikessa olemisessamme ja tekemisessämme. Astrologinen uusi vuosi on päässyt alkuun tämän myötä. Aurinko on oinaan alkukantaisessa ja vaistonvaraisessa merkissä. Aurinko ja Khiron ovat yhtymässä. Khironin eli haavoittuneen parantajan energiat nostavat monenlaisia tunteita pintaan. Perääntyvän Merkuriuksen ja Neptunuksen yhtymä kalojen merkissä on herkkää aikaa. Perääntyminen päättyy torstaina 28.3. mutta siirtymävaiheessa on aina hyvä ottaa tilaa `palautumiselle`. Jupiterin neliö Merkuriukselle sekä Neptunukselle voi toimia ylioptimistisena tekijänä. Saturnuksen sekstiili taas maadoittavana. Cereksen ja Junon neliöt Merkuriukselle ja Neptunukselle muodostaa T-risti kuvion. Luovuuden tasolla tämä on rikasta aikaa. Voimme päästä luovissa, niin toiminnallisissa kuin mielen kerroksissa aivan uusille tasoille. Aikataulujen, mahdollisten ylisuurten lupausten tai odotusten sekä kommunikoinnin suhteen kannattaa olla varovaisempi. Samoin on hyvä tunnistaa, ettei uhraudu liiaksi toisten ihmisten toiveiden tai rakkauden eteen. Omat ja toisten tarpeet voivat olla ristiriidassa keskenään. On hyvä ottaa tilaa syntyvälle muutokselle ja pikemminkin saattaa loppuun tämän hetken keskeneräisiä tekijöitä. Valmiiksi ei tässä ajassa eikä välttämättä tässä elämässäkään tarvitse tulla.

`Älä lupaa kenellekään mitään suuren ilon hetkellä. Älä kirjoita kenellekään kirjettä syvän vihan hetkellä.`-Kiinalainen sananlasku

Lauantaina 30.3. Pluto siirtyy 23 asteeseen kaurista ja samoissa asteissa Kuunlaskusolmun kanssa. Ihan minuutilleen tarkka yhtymä menee hieman kauemmaksi, mutta koska Pluto etenee sen verran hitaasti, olemme näissä tunnelmissa `kypsyneet` jo hienoisen tovin. Kuunlaskusolmu on menneisyydenpiste. Siellä on sekä kerättyjä voimavaroja että koettuja hyviä sekä haasteellisia kokemuksia. Saturnus aloitti aikaisemmin tämän kohtaamisen, mistä Pluto jatkoi ja jatkaa sitä edelleen. Saturnus on edelleen mukana, mutta hieman etäämmällä. Saturnus ja Pluto ovat karman planeettoja. Ne ovat sekä vahvistavia että vaativia. Ajatellaan vaikka ihmistä, joka on juuri valmistunut opinnoistaan. Tai urheilijaa kilpailuiden jälkeen. Usein loppurutistuksessa annamme itsestämme kaikkemme. Se on kuin maratonin viimeinen metri. Mikään ei myöskään anna vastaavaa tunnetta, kuin tämän jälkeen oleva tunne. Olemme voittaneet itsemme. Jupiterin kvinkunssi eli alitajuinen haastekulma Kuunnoususolmulle, herättää unelmat, tavoitteet ja tulevaisuuden toiveet henkiin. Uskallammeko unelmoida? Kuunnoususolmu on ravun merkissä ja rapumaisesti saatamme kulkea suuntaan jos toiseen. Tankkaamme luottamusta itseämme ja voimavarojamme kohtaan. On hyvä tiedostaa ettei lähde liikoja vain odottelemaan tulevaa muutosta. Jos muutostoiveet ovat isoja, ne on hyvä pilkkoa sopivan kokoisiin palasiin ja edetä askel kerrallaan. Vauhti ei aina vie nopeammin perille. Rikkinäisen auton kanssa ojanpenkassa saattaa olla huumori vähissä.

Silloin kun voimavarat ovat koetuksella, on entistä tärkeämpää katsoa, mihin ajan ja energian kuluttaa. Elettävä aika ei ole kevyttä  `hypettämistä`, vaan se on pikemminkin sisäistä vahvistumista. Se ei ole pikatie onneen, vaan vaatii kärsivällisyyttä, mutta muutos on parhaimmillaan juurevaa. Kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestamme. Joudumme myös varautumaan siihen, että jos käymme läpi vanhoja asioita, joudumme käymään niitä läpi yksin tai mahdollisen ulkopuolisen auttajan tai terapeutin kanssa. Aina emme voi käydä niitä läpi siihen liittyvien ihmisten kanssa. Siis aika vaatii myös itsenäisyyttä. Se ei tarkoita silti yksinäisyyttä. Voimme löytää uudenlaisia tukipilareita ja saamme olla tarvitsevia. Tämä on osittain ristiriitaista. Emme voi saada aina apua tai tukea sieltä mistä toivomme, mutta se ei tarkoita etteikö sitä tulisi etsiä. Tämä itsenäistää ja vahvistaa voimaantumista.

`Täytyy olla vapaa, kun etsii omaa sävelmää.`-Tove Jansson, Nuuskamuikkusen kevätlaulu

Marsin positiiviset kulmat Kuunsolmuille sekä Plutolle aktivoivat ja herättävät meitä. Vestan ja Khironin positiiviset kulmat eheyttävät ja tuovat omistautumista mukanaan. Venuksen neliö Marsille taas aiheuttaa kitkaa ja kipinää. Mars siirtyy härän merkistä kaksosten merkkiin sunnuntaina 31.3. ja Venus siirtyy vesimiehen merkistä kalojen merkkiin tiistaina 26.3. Viikonkin aikana tunnelmat muuntuvat moneen kertaan. Feminiininen ja maskuliininen tasapaino sekä kumpaisenkin puolen erilaiset tarpeet ovat hakusessa. Marsin siirtyminen maaelementistä ilmaelementtiin ja Venuksen siirtyminen ilmaelementistä vesielementtiin on iso muutos. Varsinkin kun kyseiset planeetat ovat suhteessa toisiinsa haastekulmassa. Uranuksen sekstiili tukee Venuksen tilan tarvetta, mutta jättää silti paljon kysymyksiä esille. Toki kysyminen on joskus arvokkaampaa kuin uskommekaan. Saatamme luulla että toivomme asioita, mitä olemme aikaisemmin toivoneet, vaikka ne eivät olisikaan enää meille niin merkittäviä. Mitä sinä kaipaat lisää elämääsi? Miksi? Mitä se mahdollistaa? Mitä voit tehdä päästäksesi tähän tavoitteeseen? Oletko valmis ottamaan sen vaatiman ajan? Joskus kannattaa katsoa isoja teemoja myös koko elämän mittasuhteesta käsin. Näin emme pety, jos resurssimme eivät heti riitä toivomiimme asioihin, mutta menemme silti kohti itsellemme merkityksellisiä asioita. Saatamme jopa huomata kuinka paljon niitä on jo olemassa tälläkin hetkellä. Tärkeintä on löytää ja käyttää meissä itsessämme olevia lahjoja. Ne ovat kaikilla erilaisia. Vaikka emme aina tunnista niitä, eikä niitä aina tunnu olevan edes mahdollista käyttää, se ei tarkoita ettei niitä olisi. 

`Äitini sanoi minulle: " Jos sinusta tulee sotilas, pääset varmasti kenraaliksi. Jos sinusta tulee munkki, pääset vielä paaviksi." Mutta minusta tulikin maalari ja minä päädyin Picassoksi.`- Pablo Picasso