-

Kun syvät vedet liikahtavat…

Pohdintoja ajasta

Sunnuntaina 20.10. Kuu ohittaa Kuunnoususolmun, näiden ollessa Kuun omassa ravun merkissä. Laskusolmulla on Saturnus myös omassa kauriin merkissään. Parhaimmillaan tämä parivaljakko löytää yhteisen sävelen `epäsointujen` myötä. Riskinä on että eripariset tekijät alkavat vetämään narun päätä omille puolilleen. Silloin vaakakuppi keinahtaa ja tasapainopistettä tulee hakea uudelleen. Mars on edellä mainittujen puolivälissä ja neliössä kumpaankin suuntaan. Vaikka Mars on vaa`an diplomaattisessa merkissä, se voi aktivoida yllättäviä toimintamalleja. Mars on luonteeltaan maskuliininen, dynaaminen ja toiminnallinen. Kuu liitetään alitajuisiin reaktioihin ja salaman nopeisiin puolustusjärjestelmiin. Laskusolmulla oleva Saturnus voi herättää menneisyyden teemoja uudelleen muistiin. Siinä missä `Saturnus sulkee sisäänsä`, niin tekee Kuukin. Ne toimivat vain hieman eri tavoin. Marsin mukana olo voi toimia laukaisevana tekijänä, jolloin asiat mitä olemme ehkä jättäneet itseltämmekin huomioimatta, voivat nousta ihon pintaan.

Paras tasapaino löytyy kun tunnistamme ja tiedostamme mitkä asiat ovat aiheuttaneet epätasapainoa. Tällöin voimme löytää tapoja purkaa patoutunutta energiaa rakentavasti. Jos taas lähdemme `soitellen sotaan`, tulos on sen mukainen. Venus on skorpionin merkissä ja positiivisissa kulmissa Kuunsolmuihin, Kuuhun sekä Saturnukseen. Tämän tukikuvion kautta saatamme löytää avaimia feminiinisen ja maskuliinisen `eriparisuuden` työstämiseen. Tämmöisiä työstökeinoja voi olla useita ja keskenään hyvin erilaisiakin. Kun tunnistamme ahdistuksen laadun, nämä apukeinot voivat auttaa hahmottamaan meissä itsessämme olevia erilaisia tarpeita ja löytämään niille sopivia toimintamalleja. Viikonlopun edetessä saamme nauttia Venuksen ja Neptunuksen kolmiosta. Tätä kautta voimme ohjata herkkyyttä asioihin mitkä lisäävät hyvinvointia, harmoniaa sekä nautintoa. Liiallisiin pilvilinnoihin ei silti kannata sukeltaa, koska jälki `laskut` voivat olla turhauttavia.

`Työ on minun paras nautintoni.’ -W.A.Mozart

Tiedostaminen ja asioiden kohtaaminen ei aina ole miellyttävää. Mikään ei myöskään tuo samanlaista onnistumiskokemusta kuin `tehty työ`. Saturnuksen mukaisesti työstäminen voi olla myös henkistä. Venuksen ohella myös Merkurius ja Pallas ovat skorpionin merkissä. Tämä parivaljakko tarvitsee mentaalista syvyyttä, jotta tulee ruokituksi. Sanat voivat toimia viikatteen tavoin, jos emme saa purettua tätä kapasiteettia rakentavasti. Merkuriuksen ja Pallaksen sekstiilit Plutoon lisäävät entisestään tarvetta sisäisen viisauden käyttöönottoon. Viikonloppu voi olla mitä parhain syvällisiin sekä oivaltaviin keskusteluihin. Riskinä on että manipuloimme omia tai muiden mieltä tai ajattelua, saadaksemme haluamamme tuloksen. On parempi vetäytyä itsekseen pohdiskelemaan tai olla seurassa, mikä ei nosta puolin eikä toisin puolustusmekanismeja äärimmilleen. Eipäs-juupas väittelyt harvoin ovat kovin ravitsevia kenenkään kannalta. Vaikka emme olisi aina samaa mieltä muiden kanssa, se ei tarkoita että kannattaa ryhtyä köydenvetoon.

`Meidän täytyy olla halukkaita hankkiutumaan eroon suunnitellusta
elämästä, jotta voimme elää sitä elämää, joka odottaa meitä.`-Joseph Campbell

Meillä kaikilla on lahjamme. Usein samat asiat voivat tuntua joissain tilanteissa myös heikkouksilta. Silloin saatamme kokea lahjat pelkiksi taakoiksi. Ei ole mitään lahjaa eikä taitoa mitä ei voisi käyttää sekä väärin että oikein. Olen omassa elämässäni kokenut rajallisuutta, taidottomuutta sekä epäonnistumista todella paljon. Olen usein ollut erittäin pettynyt itseeni. Olen myös erittäin sinnikäs. En onneksi niin sinnikäs että olisin jatkanut määräänsä pidempään niiden ovien koputtelua, mitkä eivät olleetkaan minua varten. Monet kirpaisevat kokemukset ovat ohjanneet jotain uutta ja tuntematonta kohti, eikä se yleensä ole silloin tuntunut helpolta, eikä miellyttävältä.

`Älä sure sitä, että maailma muuttuu - jos se pysyi vakaana,
muuttumattomana, olisi todella syytä surra.` - William C. Bryant

Sama koskee meitä itseämmekin. Mekin muutumme ja ajaudumme uusille urille. Silti, tavalla ja toisella ne ovat luonnollinen jatkumo menneisyydelle. Mieltään saa vaihtaa.

Tunnelmallista ja oivaltavaa viikonloppua kaikille!

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén