-

Aaltoliikettä

Pohdintoja ajasta

Sunnuntaina 6.1. klo 3:28 on Uusikuu kauriin merkissä. Saturnus sekä Pluto ovat yhtymässä Uuteenkuuhun. Kuunlaskusolmu ja Merkurius ovat myös samaisessa kauriin merkissä, joten tässä merkkisijainnissa on ruuhka-aika. Merkuriuksen siirtyminen tapahtuu lauantaina 5.1. Uusikuu on uusiutumisen kulta-aikaa. Saturnus on hidastempoinen ja Pluto intensiivinen sekä synnyttävä. Neptunuksen sekstiili Uusikuulle pehmentää tätä muuten hyvin vahvaa aikaa.

Mars on siirtynyt oinaan merkkiin ja on yhtymässä Khironin kanssa. Mars on omassa merkissään kiihkeä ja alkukantainen. Merkuriuksen ollessa neliössä Marsin sekä Khironin kanssa kielenkantojen suhteen kannattaa olla varovainen. Toki Venuksen kolmio Marsille sekä Venukselle tukee maskuliinista sekä feminiinistä tasapainoa, mutta muuten näin vahva aika voi yllättää impulsiivisuudellaan. Saatamme päästää suusta asioita, ennen kuin edes huomaamme ajattelevamme niitä. Hyvä puoli samassa asiassa on se, että tällöin huomaa minkälaisia ajatuksia sekä tunnelmia sisällään kantaa. Joskus saatamme tottua vaikean jakson aikana tai jälkeen siihen että olo on raskas ja huomaamattamme puramme sitä muualle; toisiin ihmisiin, näppäimistön `hakkaamisen` tai vaikkapa kahvikuppien paiskomiseen. Nämä ovat merkkejä siitä, että on aika pysähtyä ja miettiä mitä asialle voisi tehdä. Niin kuin jokainen on varmaan huomannut, toista ei voi muuttaa, itseään kyllä. Itseensäkin on tärkeä suhtautua lempeydellä ja rakkaudella, koska aggressiivinen tai pettynyt muutospaine harvoin tuo toivottua tulosta. Uranuksen kolmio Merkuriukselle taas auttaa oivaltamaan ja saamaan kiinni asioista sekä syy-yhteyksistä paremmin.

Toisten syyttäminen on ajanhukkaa. Vaikka löytäisit kuinka paljon vikoja muista, ja vaikka syyttäisit heitä kuinka paljon, se ei muuta sinua. -Wayne Dyer

Sisäiset vaatimukset ja pettymykset itseä kohtaan voivat olla raskaita. Usein mietimme mitä kaikkea meiltä on jäänyt tekemättä tai mitä olisi pitänyt tehdä enemmän tai paremmin. Tämäkään harvoin ratkaisee mitään. Pettymisestä voi muodostua kierre, mikä saattaa joka vääristää omaa minä kuvaamme. `En silloinkaan onnistunut`. `Aina toistan tätä samaa epäonnistumisen kaavaa`. Tämä kierre on katkaistavissa. On tärkeää nähdä asioita ja hetkiä missä olemme onnistuneet. Mitkä niistä ovat olleet itselle merkityksellisiä? Minkälaisia puolia olemme unohtaneet itsestämme? Mitä niistä voisimme vahvistaa enemmän?

Khironin ja Marsin kolmiot Venukselle, sen ollessa skorpionin merkissä tukee arvomaailman uudelleenpäivittämistä. Lisäksi Venus on positiivisissa kulmissa Kuunsolmuihin nähden. Tämänkin vuoksi on hyvä tunnistaa menneisyyden voimavaroja ja miettiä mitä niistä voisi ottaa käyttöön tähän hetkeen. Uranuksen haastekulmat Kuunsolmuille tukee parhaimmillaan kyseenalaistamista ja kapinahenkeä omien uskomusten suhteen sekä auttaa näkemään eri perspektiivistä käsin, mitä tarvitsemme muutosta ajatellen. Joskus pienellä asialla voi olla yllättävän suuri merkitys. Se voi muuttaa enemmän kuin osaamme kuvitellakaan.

`Paras lääke laiskalle mielelle on häiritä sen rutiineja.`-William H. Danforth

Lempeää ja oivaltavaa Uudenkuun aikaa sekä alkanutta vuotta!

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén