-

Vähemmän on enemmän

Pohdintoja ajasta

`Onnistumisen paras mitta: pystytkö suomaan itsellesi sen ylellisyyden, että sinulla on aikaa tehdä mitä tahdot.`-Positiivarit

Saturnuksen ja Vestan yhtymä kauriin merkissä on hyvä yhdistelmä intohimoa sekä kurinalaisuutta. Jos intohimo olisi palava roihu, hallitsemattomana se olisi tuhoava metsäpalo. Saturnus edustaa rakenteita ja selkärankaa. Se on vakava ja vaativa. Sen avulla voimme rakentaa kestäviä avaimia. Se mihin haluamme panostaa, on todennäköisesti jostain muusta pois. Meillä kaikilla on sama määrä tunteja vuorokaudessa, emmekä voi niitä suuremmaksi muuttaa.

Nyt kun kirjoitan tätä, tunnen olevani todella väsynyt. Viikko on ollut tunnelmaltaan hidas ja sisäinen matalapaine on tuntunut normaalia vahvempana. Olen tehnyt sen mitä on pitänyt, mutta en mitään ylimääräistä. Luonnollisesti me itse määrittelemme sen mitä koemme `pakolliseksi`. Tällä viikolla se on ollut vähemmän kuin pitkään aikaan. Jotain on kypsynyt, mistä minulla on vain pienen pieni aavistus. Tänään kun mieleni on alkanut pikku hiljaa heräämään, se on alkanut herättämään minua myös toiminnan tasolla. Se mitä tästä seuraa selviää itsellenikin vasta tulevaisuudessa. Jos olisin odottanut hetkeä, jolloin minulla olisi palo kirjoittaa tämä teksti, tätä ei olisi koskaan tullut. Samoin jos olisin päättänyt aiheen etukäteen ja rakentanut sitä ennen aloittamista, tätä ei olisi myöskään syntynyt. Se miksi kirjoitan tästä, liittyy keskeneräisyyteen. Joskus tarvitsemme tekoja, vaikka se ei tuntuisikaan `intohimoiselta` tai välttämättä aina edes mielekkäältä. Suuremmassa mittakaavassa tarvitsemme `liekin, jotta jaksamme kurinalaisia ja arkisia asioita sekä koemme että teemme oikeita asioita elämämme eteen.

Arnold Schwarzenegger on sanonut että; `kipu on vain tilapäistä, elokuva on pysyvää`. Hänen kohdallaan tämä on tarkoittanut 100 % keskittymistä kehonrakennukseen, enkä usko että kovin moni meistä kokisi sitä omakseen. Jos ajattelemme sitä arkisemmin, kyse voi olla vaikkapa tavoite säästää lomamatkaa varten, painonpudotus tai halu oppia jokin uusi kieli tai taito. Kun onnistumme päämäärässä, minkä olemme itse itsellemme asettaneet, tunnelma on jopa euforinen. Tarvitsemme näitä tunteita ja positiivisia tavoitteita, koska elämä on, ainakin omasta mielestäni, aika ajoin suhteellisen raskas taitolaji.

Usein haluamme että meillä olisi aikaa olla, elää ja levätä sopivassa mittasuhteessa. Matalapaineen tullen saatamme kumminkin tuntea pettymystä, koska `vain olemme`. Elämä on tasapainon etsimistä. Me tarvitsemme lempeyttä ja armollisuutta varsinkin itseltämme. Jos sitä ei ole meissä itsessämme, meidän on vaikea ottaa sitä vastaan muutakaan kautta. Jos taas olemme alkaneet kasvattamaan sen siementä, osaamme hakea tasapainoa nopeammin, silloinkin kun muu maailma ei aina tule vastaan.

Mars on Kuunalasolmulla vesimiehen merkissä. Mars perääntyy eli tavallaan `ottaa muutaman askeleen taaksepäin ja viimeistelee keskeneräisiä teemoja`. Kuunalasolmu liittyy menneisyyteen ja jo koettuihin teemoihin sekä tunnelmiin. Tämmöisenä aikana on luonnollista kokea sekä epävarmuutta että innostumista. Ajassa on Auringon, Jupiterin sekä Neptunuksen kultainen vesikolmio. Aurinko on ravun merkissä, Jupiter skorpionin merkissä ja Neptunus kalojen merkissä. Kun osaamme heittäytyä virtaan, voimme voimaantua, nauttia ja eheytyä paremmin kuin aikoihin. Vaikka tämä on vahva kuvio, se on samaan aikaan herkkä ja tarvitsee tilaa ympärilleen. Se tarvitsee myös hyväksyntää. Jos olemme väsyneitä, voimme laittaa kynttilät, rentouttavaa musiikkia ja ottaa rentouttavan asennon. Pienetkin hetket ovat arvokkaita `lataamishetkiä`. Jos siis tämän luettuasi laitat silmät kiinni, rentoutat niska- ja hartiaseudun ja hengität syvään, olet paremmin kiinni omassa voimassasi, vaikka maailman kiireet ja ruuhkat huutaisivat kuinka. Kaikki on tavallaan aina keskeneräisiä ja siinä piilee sen täydellisyys. Joku on joskus sanonut että taiteesta täydellisen tekee se, että viimeinen siveltimen veto puuttuu. Niin se taitaa olla elämässäkin.

Onnellista viikonloppua kaikille!

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén

Emmi Vuorinen, Kotikutoja

Emmi Vuorinen, Kotikutoja