-

Täydenkuun pyörä pyörähtää.

Pohdintoja ajasta

Tunteita voisi verrata tuleen. Ilman tulen tietoista käyttöä nykyajan yhteiskunta olisi mahdoton, ja jokainen tietää mitä tapahtuu jos tuli palaa ilman minkäänlaista kontrollia. Tiedostetut tunteet toimivat meidän puolesta ja tiedostamattomat meitä vastaan`.-Antti Heikkilä. Mielenrauha kirjassa hän käsittelee myös stressin ja kroonistuneen stressin eroja. Stressi on tarpeellinen ja vaistonvarainen suojeleva voima, mutta kroonistuessaan muuttuu kehomyrkyksi ja aiheuttaa sairauksia. Hän kirjoittaa kirjassaan myös että; `Sen mitä olemme saaneet fyysisesti olemme menettäneet henkisesti. Kun reaalinen elämä on kadonnut niin tilalle on tullut illuusio, missä tunteet ja elämykset ovat korvanneet tiedon. Olemme saavuttaneet antiikin roomalaisen elämäntavan, jossa leivällä ja sirkushuveilla oli keskeinen merkitys.`

Aina välillä `elämän` luonnollinen tasapaino keikahtaa suuntaan jos toiseen milloin minkäkin asian tai tunteen suhteen. `Elämän suunnitelmat` saattavat mennä uusiksi, ilman että voimme kyseisessä hetkessä aina edes vaikuttaa sen suuntaan. Moni meistä kokee elämän varsin hektiseksi ja että ei ole aikaa pysähtyä miettimään, ovatko elämässämme olevat asiat oikeasti niitä mitä haluamme. Saatamme etsiä mielihyvää, kuka mitäkin kautta, jotta meidän olisi helpompi olla ja jaksaa. Mielihyvän etsimisestä saattaa muodostua riippuvuus. Luonnollisesti koen, että on hyvä että elämässä on mielihyvää ja asioita mistä nautimme. Ehkä kyse on enemmänkin siitä osaammeko olla ja `voida hyvin` silloinkin kun emme saa ulkoapäin mitään virikkeitä. Positiivareiden sanoin; `Hyviä asioita elämässä ei saa erillään, vaan ne tulevat kaiken muun mukana. Me tarvitsemme vain hyvän siivilän.`

Maanantaina 30.4. klo 3:58 on Täysikuu skorpionin merkissä. Saturnus ja Vesta ovat kolmiossa Aurinkoon ja sekstiilissä Täysikuuhun. Kuunsolmut sekä Ceres ovat neliössä eli haastekulmassa sekä Aurinkoon että Täysikuuhun. Siinä missä Saturnus tukee ja auttaa rakentamaan, Vesta valaisee ja tuo parhaimmillaan `rakkauden kokemuksen` tekemisiimme. Cereksen ja Kuunsolmujen haastekulma herättää esille tarpeemme. Täysikuu on muutenkin tunteellista aikaa, mutta sen ollessa vesielementissä, tunteet ovat vielä vahvemmin pinnassa. Tunteet ja tarve-teema voi olla joko puhdistava ja helpottava tai sitten se voi olla `hallitsematon hyökyaalto` ja liiallisen tarvitseva. Variaatioita on onneksi paljon tässä välissä. Jos unohdamme tarpeemme, ne saattavat jonkin aikaa alikorostua, mutta ennemmin tai myöhemmin ne nousevat pintaan ja helposti ylikorostuvat. Tämmöisinä tunnevahvoina aikoina voi `helpommin` tunnistaa, mitä kaikkea sisällämme piilee. Merkuriuksen kolmio Kuunnoususolmulle sekä Cerekselle, että sekstiili Kuunalasolmulle auttaa tiedostamaan ja saamaan kiinni paremmin ongelmakohdista sekä niihin liittyvistä syy-yhteyksistä. Toisaalta Merkuriuksen ja Saturnuksen välinen neliö tuo omat haasteet mukanaan. Merkurius on oinaan tulimerkissä. Saturnus saattaa tuntua rajoittavalta tekijältä suhteessa tähän tulikuvioon. Sisäinen kriitikkomme, joko itseämme tai toisia kohtaan, saattaa nostaa päätään.

`Ainoa tapa hallita luontoa on totella sitä.`-Francis Bacon

Ajassa olevat vahvat teemat eivät lopu vielä tähän. Marsin ja Pluton yhtymä kauriin merkissä, pitää huolen, ettemme voi lopettaa synnytystä kesken.  Jupiterin sekstiili edellä mainituille helpottaa laajentamaan näkökulmia. Vaikka kuinka nousisi välillä hiki pintaan, tämä luo uudenlaisia mahdollisuuksia sekä parhaimmillaan auttaa rakentamaan parempaa tulevaisuutta. Ei kaikkea voi, eikä tarvitse tehdä päivässä, mutta silloin kun muutos on tarpeeksi syvälle menevää, emme vain voi unohtaa tai jättää sitä kesken. Usein ihmiset toivovat `kesken elämän uutta mahdollisuutta`, mutta aika harva meistä siihen niin vain hyppää. Enkä koe että se olisi kovin viisastakaan, ennen kuin maaperä on todettu hedelmälliseksi. Jos menemme muutoksesta toiseen, kohtaamatta sen syvempää sanomaa, voimme jäädä siihenkin kierteeseen kiinni. Antaa elämän ohjata. Mitä paremmin pystymme rauhoittumaan kaiken tämän muuttuvan maailman keskellä, sitä helpommin löydämme hetkessä olevat avaimet. Elämän kerroksellisuus näyttäytyy herkemmin, kun saamme alitajunnastamme ylimääräisiä kertymiä pois. Onnellista viikkoa ja buddhalaisten Wesak-juhlaa kaikille!

Maailmanpyörä, Johanna Vilén

Maailmanpyörä, Johanna Vilén