-

Se ei aina ole niin yksinkertaista

Pohdintoja ajasta

Ajallisesti pääsemme nauttimaan Jupiterin ja Neptunuksen kolmiosta. Tämä on herkän lempeä, toiveikas ja tunteellinen kuvio. Toinen tehokas tuki kolmio tulee Saturnuksen sekä Uranuksen kautta. Rakenteet sekä niiden katsominen eri perspektiivistä auttaa näkemään `valuviat` paremmin. Nämä tekijät ovat vahvoja ajallisia lahjoja, mutta…

Se ei aina ole niin yksinkertaista. Perääntyvä Merkurius pysähtyy sunnuntaina 19.8. ja alkaa tästä taas edetä. Merkurius on leijonan merkissä ja neliössä Jupiterin kanssa. Me viimeistelemme perääntyvän Merkuriuksen teemoja, mutta samanaikaisesti toinen jalka voi huomaamatta jäädä jarrulle. Oivaltamisen, ajattelun ja informaation sisäistämisen kanssa voi olla hankalaa. Tulee `tieto` sitten meistä itsestämme käsin tai ulkopuolisen virikkeen kautta, sen muuttuminen tietoisuudeksi ja tiedostamiseksi vaativat aikansa, emmekä voi nopeuttaa tätä prosessia. Venus on omassa merkissään vaa´assa ja sekstiilissä Merkuriukseen. Joskus saatamme saada enemmän tilaa mieleemme, kun emme yritä käsitellä liian isoja kokonaisuuksia. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa kodin etsiminen. Jos emme tiedä muuttaako vai ei, voimme mennä katsomaan millaisia asuntoja on tarjolla. Meidän ei aina tarvitse tietää, mitä etsimme tai edes etsimmekö mitään, vaan kevyellä perspektiivin laajentamisella, voimme saada ihmeitä aikaan. Joko niin että uusia unelmia ja toiveita lähtee syntymään tai sitten saatamme huomata että meillä on jo se mitä kaipaamme.

`Onnen laita on kuin unen. Tiedämme siitä vasta, kun olemme siitä heränneet. Herätessäsi voit katsoa, mitä ympärilläsi jo on. Se on yleensä enemmän kuin mitä olemme osanneet ajatellakaan.`- Hans Ruin

Perääntyvä Mars on kauriin merkissä. Uranus on neliössä sekä Kuunsolmujen että Marsin kanssa. Khiron, haavoittuneena parantajana tekee positiivista kulmaa sekä Kuunsolmuille että Marsille, mutta on neliössä Saturnuksen kanssa. Kipujen sekä ärsykkeiden kohtaaminen on paikoin pakollista. En tarkoita että meidän tulisi ronkkia tai etsiä kipukohtia, mutta samalla tavoin kuin kehossa voi olla `piileviä tulehduksia`, meissä voi olla piileviä tunnelukkoja sekä reagointi tapoja, mitä emme aina tunnista. Nyt jäämme niistä hieman helpommin kiinni. Kivi kengässä on hyvä tunnistaa. Se palvelee olevaa ja tulevaa matkaa. Kaikissa asioissa on `kolikon molemmat puolet`. Esimerkiksi stressi on tarpeellinen ja luonnollinen hetkittäisenä muutosvoimana, mutta kroonistuessaan se muuttuu kehomyrkyksi ja vaikuttaa myös psyykkisesti haitallisesti. Tiedostaminen ja hyväksyminen ovat avain asemassa muutosten polulla. On paljon asioita, mitä emme voi hallita, mutta voimme harjoitella kuinka tiedostaa ajatuksiamme sekä kuinka annamme ajatustemme vaikuttaa itseemme ja päätöksiimme.

`Tunteita voisi verrata tuleen. Ilman tulen tietoista käyttöä nykyajan yhteiskunta olisi mahdoton, ja jokainen tietää mitä tapahtuu jos tuli palaa ilman minkäänlaista kontrollia. Tiedostetut tunteet toimivat meidän puolesta ja tiedostamattomat meitä vastaan.`- Antti Heikkilä

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén

Tiina Poutanen, Itäistä valoa

Tiina Poutanen, Itäistä valoa