-

Pää kolmantena jalkana?

Pohdintoja ajasta

Merkurius sekä Venus ovhtymässä oinaan merkissä, minkä lisäksi Mars sekä Vesta ovat yhtymässä jousimiehen merkissä. Kalapainotteisuus on alkanut muuntamaan muotoaan hieman tulisempaan suuntaan. Toki edelleen Auringon lisäksi Juno, Neptunus ja Khiron ovat kalojen merkissä, mutta isoimmat uimiset ovat jo takana. Viikonloppuna on myös Pluton ja Auringon sekstiili, mikä auttaa lisäämään voivavarojamme oikein käytettynä. Vaikka Uranuksen kolmio Marsille on positiivinen asia, se voi äärimmillään tuoda vauhtisokeutta ja saatamme huomaamattamme toimia yli voimavarojemme. Sen positiivinen puoli on innostuminen, uusiutuminen ja vapautuminen asioista, mitkä eivät enää toimi.

Täytyy olla vapaa kun etsii omaa sävelmää.  (Nuuskamuikkusen kevätlaulu) 
– Tove Jansson

Nyt kun alamme heräämään valoon ja kevääseen, saatamme olla silti vielä hieman unentokkurassa. Jos lähdemme liian vauhdikkaasti liikkeelle, voimme olla toistaitoisia. Tämän lisääntyvän energian ja heräämisen voi kohdistaa johonkin itselleen tärkeään tekemiseen tai vaikka olemiseen. Oikealla tavalla käytettynä toiminta lisää voimavaroja ja näin pääsemme paremmin hereille muunkin elämän suhteen. Tämä on hyvää etsikko aikaa. Voimme lähteä liikkeelle, mutta meidän ei vielä tarvitse tietää määränpäätä. Silti aika ei ole flegmaattinen, vaan pikemminkin tulinen ja uusia soihtuja sytyttävä.

Khironin neliö Marsille sekä Vestalle saattaa aiheuttaa hetkellisiä kipuärsykkeitä. Voi olla että vaikka olisi kuinka paljon energiaa ja tekemistä, aivan yllättäen väsymme tai koemme alavireisyyttä. Tämä kertoo vain luonnollisesti siitä että olemme ylittäneet voimavaramme. Tämä on siitä hyvä haastekulma, että se varoittaa ajoissa, jos meinaamme mennä liian pitkälle. Tämä voi toimia terveenä jarruna vauhtisokeudelle. Jos koemme ärsykkeitä, on hyvä antaa niille tilaa tulla esiin. Joskus on hyvä lähteä liikkeelle, jotta ei jäisi neljän seinän sisään miettimään elämän suurimpia kysymyksiä liikaa, mutta yhtälailla on hyvä huomata että tiettyjen tunteiden kohtaaminen voi tarkoittaa hetkittäin pysähtymistä. On taitolaji huomata mistä on milloinkin kyse. Toinen ajallinen jarru löytyy Saturnuksen neliöstä Merkuriukselle ja Venukselle. Jos tuntuu että ideoita ja toiveita löytyy, mutta ne eivät heti meinaa ottaa kantaakseen, vaaditaan joko kärsivällisyyttä tai sitten energian kohdistamista johonkin toisaalle. `Heräävän aika saa vielä olla pitkä`. Lempeydellä, kärsivällisyydellä ja uteliaalla mielellä pääsee varsin pitkälle.

Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.
(Tuu-tikki, Taikatalvi) – Tove Jansson

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén

Emmi Vuorinen, Pas de cinz

Emmi Vuorinen, Pas de cinz