Monta tietä perille

`Pilvi on vapaa vain kulkiessaan tuulen myötä. Sade on vapaa vain pudotessaan alas. Vesi on vapaa vain kerääntyessään yhteen, juostessaan alas, noustessaan ilmaan. Laissa on mielenrauha, jos rakastaa lakia, jos hyväksyy sen laulaen, kuin vesi laskeutuessaan.` -Wendell Berry

Se, mikä menee ylös, tulee myös alas. Tämä on osa luonnollista vapautta. Luonnossa, niin kuin elämässäkin on omat sääntönsä, mitä me ihmisinä emme pysty muuttamaan. On sanottu että jos ihmisellä on liikaa aikaa, hän saattaa tehdä ongelmia asioista, missä ei ole ongelmia. Tämä voi tarkoittaa sitä että jos on aikaa olla ja miettiä, piilossa olleet asiat voivat nousta tietoisuuteen. Samanaikaisesti tämä tarkoittaa myös sitä, että harhaileva mieli voi etsiä ongelmia, koska voi olla vaikea vain olla tyytyväinen ja rauhassa. Tämä mielipide herättää ristiriitaisia tulkintoja. Milloin voimme olla tyytyväisiä ja rauhassa? Mitä tarvitsemme että saavutamme tämän tilan? Mitä tarvitsemme turvan kokemiseen? Milloin sitä on riittävästi? Jos kysymme tätä sodan tai nälänhädän keskellä olevilta ihmisiltä, vastaus on varmasti erilainen kuin normaalimmassa elämäntilanteessa olevilla. Jos olemme menettäneet terveytemme, vastaus saattaa olla erilainen kuin ennen sitä. Positiivisuus on hyvä asia, mutta sen tulee olla aitoa. Jokainen meistä on ajoittain negatiivinen ja kokee sekä tuntee kipuja. Sekin kuuluu osana elämää. Kesän jälkeen kuuluu tulla syksy. Se on osa elämänrytmiä.

Milloin on tarpeeksi? Miksi usein käy niin, että tavoitteemme kasvavat matkan varrella? Silloin kun se kasvaa oikeassa mittasuhteessa itsemme kanssa, se on luonnollista, mutta entä jos mikään ei riitä? Olen viimeaikoina miettinyt monien ihmisten `elämänkertoja ja elämänmatkoja`. Suurin osa on sitä mieltä, `etteivät asiat menneet ihan niin kuin strömsössä`. Se vain taitaa kuulua osaksi matkaa. Jos alkumme on ensimmäinen piste ja kuolemamme viimeinen piste, matka voi edetä vaikka minkä mutkien kautta, mutta jokainen meistä pääsee perille. Tavalla tai toisella, mutta silti perille.

Se miksi pohdin tätä, liittyy tämän viikon ajankuvaan. Nyt perjantaina 13.7. on Uusikuu ravun merkissä sekä Auringonpimennys. Uusikuu on oppositiossa Pluton kanssa aiheuttaen aikamoista synnytyspainetta. Halu ja mahdollinen paine muutokselle ei tarkoita että muutosta voi pakottaa tai nopeuttaa. Joskus `sietämättömien tunteiden keskeneräisyys` on tae siitä, ettemme voi jättää alkanutta synnytystä kesken. Mars jatkaa perääntymistään Kuunlaskusolmulla vesimiehen merkissä eli viimeistelee sekä nostaa esille keskeneräiseksi jääneitä teemoja. Kuunnoususolmu leijonan merkissä muistuttaa että matkan varrella saa levätä, matkasta voi nauttia, mutta tuleen ei tule jäädä makaamaan. Khiron tekee positiivisia ja eheyttäviä kulmia Marsille sekä Kuunsolmuille.

Merkuriuksen eli ajattelun sekä oivaltamisen planeetta on leijonan merkissä. Jupiterin neliö ja Neptunuksen kvinkunssi alitajuisine kärkineen aiheuttavat omat haasteensa mielen tasapainoon. Välillä meidän mielemme tarvitsee myös lepoa. Jokaiselle lienee tuttua se tunne, kun joskus miettii päänsä puhki ratkaistakseen jotain ongelmaa. Sitten hyvin nukutun yön jäljiltä tietääkin selkeästi miten toimia. Ongelma on ratkennut silloin kun emme olekaan yrittäneet tietoisella mielellä ratkaista sitä.

Khironin kvinkunssi eli alitajuinen haastekulma Venukselle ja Cerekselle neitsyen merkissä nostaa tarpeisiin, ravintoon sekä hoivaan liittyviä teemoja esille. Myös hylkäämisen pelot saattavat nostaa päätään. Saturnus, Uranus sekä Juno ovat kolmiossa Venus-Cereksen kanssa. Tästä muodostuu hyvä, tasapainoinen sekä rauhoittava kultainen maakolmio. Jälleen kerran voi todeta että siellä missä lukko, siellä myös avaimet. Ajallisiin haasteisiin on olemassa erittäin vahva tuki. Jälleen kerran vähemmän on enemmän. Sanonta: `mikä kiire valmiissa maailmassa` pätee tähän viikonloppuun hyvin. Juoksemme, hypimme, nukumme, itkemme tai nauramme, maanantai ei tule yhtään sen nopeammin eikä hitaammin. Riitämmekö me itsellemme? Riittääkö se meille?

Levollista viikonloppua kaikille!
Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén

Emmi Vuorinen, Unelmia