-

Määränpää tuntematon.

Pohdintoja ajasta

`Elämän oppii tuntemaan rakastamalla monia asioita`. -Vincent van Gogh

Jos päätämme, mitä kohti menemme, saatamme ajoittain sulkea silmämme muilta asioita, mitä elämäämme olisi tulossa. On aikoja, jolloin fokusoiminen on äärimmäisen tärkeää, mutta yhtälailla on myös aikoja, jolloin on hyvä uskaltaa mennä tai laajentaa `tuntematonta` päin. Nämä eivät välttämättä pois sulje toisiaan. 22.1 alkavan viikon teema on uteliaisuus. Se ei tarkoita, että tulisi mennä ja etsiä tulen palavalla energialla, vaan herätä huomaamaan, että on asioita, mitä ei ole tullut aiemmin huomanneeksi. Voimme laajentaa reviiriämme uusien asioiden, ihmisten ja ennen kaikkea itsemme suhteen.

Aurinko sekä Venus ovat siirtyneet vesimiehen merkkiin. Keskiviikkona 24.1 on Merkuriuksen ja Pluton intensiivinen yhtymä kauriin merkissä. Merkurius edustaa kommunikointia ja älyä sekä tiedon sisäistämistä. Pluto on intensiivinen ja syvälle porautuva omassa dynaamisessa voimassaan. Oikein käytettynä aika tarjoaa avaimet sisäiseen tietopankkiin ja tätä kautta voimme saada vahvan yhteyden itseemme ja itsessämme oleviin vastauksiin. Jupiterin sekstiili edellä mainituille tuo lisätehoa viedä prosesseja eteenpäin. Pluton haaste on samainen intensiivinen voima. Jos kohdistamme kaiken energian liian yksioikoisesti johonkin tiettyyn `päämäärään`, voi olla ettemme, näe metsää puilta. Syventäminen ja yhtäaikainen laajentaminen muihinkin suuntiin, herättää meidät huomaamaan muitakin värejä, kuin vain mustan ja valkoisen. Uranuksen neliö auttaa kyseenalaistamaan ja herättämään uteliaisuutta aivan uusiinkin vaihtoehtoihin. Kun löydämme näitä uusia ovia, mitä kohti haluamme mennä, on aika ottaa mukaan tahdonlujuutta. Luovuus ohjaa perille, kun annamme sille mahdollisuuden.

`Jos suljet ovesi kaikilta virheiltä, totuus jää ulkopuolelle`. - Rabindranath Tagore

Yleensä eksyessämme löydämme enemmän vastauksia, kun jos etenemme tarkkaan määriteltyä tietä, uskaltamatta poiketa siitä. Elämä on elämistä varten. Se ei aina tunnu niin helpolta, varsinkaan silloin kun emme tiedä mitä kohti menemme. Elämä on aikamoinen laji, missä kukaan ei pääse helpolla. Se saattaa tehdä meistä vakavia ja aika ajoin pettyneitäkin, mutta kun katsomme taaksepäin, elämä on myös aina ohjannut meitä eteenpäin. Tavalla tai toisella elämä etenee silloinkin kun siltä ei tunnu. Marsin ja Khironin kolmio opettaa etenemään lempeällä tavalla. Ylisuuret odotukset tai vaatimukset itseämme kohtaan uuvuttavat. Silloin ei uteliaisuutta tai seikkailu henkeä enää meinaa riittää. Opettelu on armollista ja parhaillaan siitä oppii myös huumoria. Lauantaina 27.1 Mars siirtyy jousimiehen merkkiin. Tämä tuo oman luontevan voimansa toimintaan sekä etenemiseen. Silloin on helpompi ottaa viikon aikana heränneet ideat käyttöön. Siis vaikka määränpää olisi vielä tuntematon, niin yhtälailla etsivä löytää. Onnellista viikkoa kaikille!

Kristallivuori, Emmi Vuorinen, 2013

Kristallivuori, Emmi Vuorinen, 2013