-

Kuu seuraa meitä.

Pohdintoja ajasta

`Yksi kahvipannu sinne tai tänne- ei kai se suuria merkitse kun ollaan etsimässä pyrstötähteä.`-Nuuskamuikkunen, Tove Jansson

Lauantaina 31.3. klo 15:36 on Täysikuu Vaa´an merkissä. Aurinko ja Merkurius ovat yhtymässä oinaan merkissä ja kaikki edellä mainitut ovat neliössä eli haastekulmassa Saturnuksen, Marsin sekä Vestan yhtymän kanssa kauriin merkissä. Tästä muodostuu T-risti kuvio. Takana on myös Kevätpäiväntasauksen vahvat energiat, mitkä tuntuvat vieläkin eli vahvoissa tunnelmissa mennään. Merkurius on myös alkanut perääntymään, mikä kestää aina 15.4. saakka. Venuksen ja Uranuksen yhtymä on myös erittäin merkittävä tekijä. Venus on oinaan merkissä, mutta siirtyy lauantaina 31.3. härän merkkiin. Seuraavaksi tämä suomennettuna.

Kuu edustaa sielua, alitajuntaa, tunteita sekä turvaa ja lapsuuden kokemuksia. Teemme jatkuvasti ratkaisuja alitajunnan ohjaamana. Meissä on sisäinen viisaus ja vaisto, mikä saattaa välillä tuntua, kuin se jäisi `neljän ruuhkaan ja elämän jalkoihin`. Mutta se ei jää. Me ihmisinä jäämme aika ajoin jumiin, mutta alitajunta ei lopeta koskaan viestintäänsä. Jokainen meistä voi vahvistaa sisäisen äänensä kuulemista sekä erottelukykyä havaita `mistä äänestä` on kyse. Meillä kaikilla on sokeat pisteemme, mikä saattaa vaikuttaa miten tulkitsemme sisäiset viestit. Sokeisiin pisteisiin liittyy usein riittämättömyyden, pelkojen tai syyllisyyden kaltaisia tunteita. Nämä tunteet yrittävät kertoa jotain tärkeää, mikä voi auttaa muuttamaan elämäämme paremmaksi. Usein joko yli- tai alireagoimme näihin tunnelukkoihin. Ylireagoinnilla tarkoitan tunnetta, missä vaadimme `päätämme vadille` ja saatamme toimia itseämme kohtaan hyvin ankarasti. Alireagoimisella tarkoitan, ettemme kohtaa vastuuta itsemme suhteen terveellä tavalla, vaan esimerkiksi ajattelemme että vika tai syy on aina muissa ihmisissä ja meillä itsellämme ei ole juurikaan osuutta asiaan. Variaatioita näiden välillä on varmasti yhtä monta kuin ihmistäkin ja erilaisissa elämänvaiheissa käymme janan eri vaiheita läpi. Laitan tähän linkin tunnelukko testistä. Olen jakanut tämän ennenkin, mutta jaksan suositella tätä aina ja varsinkin nyt, kun asiat ovat astrologisesti mielestäni ajankohtaisia. Linkki on tässä; http://www.tunnelukkosi.fi/testi.php

Muinoin kun lapsemme oli pieni, hän seurasi auton takaikkunasta Kuuta ja sanoi että Kuu seuraa meitä. Voisi myös ajatella että me seuraamme Kuuta ja sen kiertoa. Sisäinen kellomme on hyvin vahvasti sidoksissa taivaan valoihin eli Aurinkoon ja Kuuhun. Täysikuu nostaa joka kerta hieman erilaiset teemat ja tunteet pintaan. Tämänkertainen Täysikuu etsii tasapainoa mahdollisten ääripäiden kautta. Yhtä aikaisesti tämä on introvertti eli sisäänpäin kääntynyt että ekstrovertti eli ulospäin suuntautunut ja jakava Täysikuu. Voimavaramme nousevat tapetille. Saatamme odottaa itseltämme toimintaa, ratkaisuja sekä ns. `tulosta`, mutta toisaalta haluaisimme vaan levätä ja nauttia elämästämme ilman sen suurempaa tavoitetta. Epäkohdat voivat nousta esille normaalia vahvemmin. Samaan aikaan etsimme tunne- ja energiatason harmoniaa ja luonnollisesti meillä on tähän avaimet jo olemassa. Ne eivät vain löydy vaikka tekisimme enemmän. Ne löytyvät kun annamme mielellemme ja alitajunnalle tilaa ohjata meitä eteenpäin omassa tahdissaan. Tiedän että se on helpommin sanottu kuin tehty. Merkuriuksen perääntyminen, mikä on vahvasti esillä myös Täydenkuun kartalla, voi aiheuttaa turhautumista. Usein nämä perääntyvät vaiheet ovat varsin huonomaineisia, koska ovat ärsykkeisiä esimerkiksi aikataulujen, kommunikoinnin, sopimusten ja tietotekniikan sekä laitteiden suhteen. Kyllä tässä on omat haasteensa, mutta olen oppinut jopa nauttimaan näistä jaksoista. Silloin on tietoisesti otettava enemmän aikaa asioiden ympärille. Tämä on hyvä aika viedä asioita loppuun ja viimeistellä monia keskeneräisiä teemoja. Ennen kaikkea vanha astrologia varoitti kaikesta, mitä tämmöisenä aikana ei tulisi tehdä. Olen tehnyt todennäköisesti ne kaikki ja lopputulos on ollut hyvä. MUTTA olen tehnyt ne hieman erilailla kuin ennen, enkä ole yrittänyt pakottaa yhtään mitään, vaan päinvastoin tehnyt aina siihen saakka, kun ne ovat luonnollisesti ja helposti menneet omalla painollaan. Omalla syntymäkartallani on perääntyvä Merkurius ravun merkissä yhtymässä Kuuhun. Olen kärsinyt koko lapsuuden ja nuoren aikuisuuteni kommunikoinnin pelosta ja ilmaisun rajallisuudesta. Minulla on lukihäiriö, minkä kanssa pärjään aina vain paremmin, eikä se enää estä minua tekemästä sitä mitä rakastan eli esimerkiksi kirjoittamista.  Mutta se on pitkän aikaa määritellyt paljon minäkuvaani ja itsetuntoani. Tämän esimerkin haluan kertoa siksi, että siellä missä on haaste, on aina myös avain. Joskus kestää vuosia löytää se avain, mutta tärkeintä ei ole edes lopputulos vaan itse matka. Käsittelemme asioita niin monessa kerroksessa ettemme aina edes voi tiedostaa päivätietoisuudessa, mitä kaikkea pinnan alla tapahtuu. Se mitä olemme tai `emme ole` tai mitä osaamme tai `emme osaa`, ei saisi estää meitä kokeilemasta ja tekemästä meitä asioita mistä `Sielumme laulaa`.

Edellisten astrologisten teemojen lisäksi Venus sekä Saturnus, Mars ja Vesta ovat kolmiossa keskenään. Nyt on hyvä aika etsiä sisäistä maskuliinista ja feminiinistä tasapainoa. Rauhassa edeten, tunnustellen ja huumorilla. Jos katsomme elämäämme vaikkapa 10 vuotta taaksepäin, niin sen hetkiset haasteet saattavat tuntua suhteellisen paljon pienemmiltä kuin silloin. Lihakset kehittyvät matkan varrella. Olen menossa 3.4. kolmanteen käsileikkaukseen. Oikea käteni operoidaan jälleen. Näiden kahden aiemman leikkauksen jälkeen minusta on tullut osittain vasenkätinen. Vasemman ja oikean aivopuoliskon tasapaino tukee myös meissä olevia feminiinisiä ja maskuliinisia puolia. Eräs henkilö kertoi, että hän pesee aina hampaansa vasemmalla kädellä. Moni tekee tietoisia harjoituksia, missä `haastaa` käyttämään sitä kättä, mikä ei ole itselle luonnollisesti vahvin. Vasemman ja oikean aivopuoliskon yhteydestä on nykyisin paljon tietoa. Samalla tavoin voisi ajatella toisenkin `vastakkaisuuden` kautta eli Täysikuun. Päivänvalo eli tietoinen mieli sekä yönvalo eli alitajunta ovat vastakkain. Kun näiden välinen yhteys toimii, se vaikuttaa koko elämäämme vahvasti. Alitajunnan ja luovuuden herättämiseen löytyy monenlaisia tekniikoita. Meillä on koko elämä aikaa opetella, joten nautitataan näistä, välillä haasteellisenkin tuntuisista, voimajaksoista. Tämän tekstin alle jaan yhden käyttämäni metodin.

`Joka tietää olevansa harhateillä, ei ole pahasti eksynyt.`-Chuangtse
Onnellista Täysikuuta ja sitä edeltävää viikkoa kaikille!

Olen käyttänyt Betty Edwardsin menetelmää omin sovelluksin. Hän on kirjoittanut kirjan; Luovan piirtämisen opas, missä hän käsittelee oikean ja vasemman aivopuoliskon välistä yhteyttä. Suosittelen tätä kirjaa kaikille! Löytyy kirjastostakin.

– Jos olet oikeakätinen, piirrä vasemmalla kädellä, vasurit oikealla.
– Piirtämisen tulee tapahtua nopeassa tahdissa ja toistoina. Esimerkiksi vastapäinen ihminen, vaasi tai huonekalu vasemmalla kädellä piirtäen 15 sekuntia. Seuraavaksi piirrä se edelleen vasurilla ylösalaisin 10 sekunnissa. Tämän jälkeen silmät kiinni samaa kättä käyttäen 5 sekunnissa.
– Taas uusi kohde ja samaa vahtia jatkaen, mahdollisimman pienillä tauoilla. Jos teet tätä pidempään, voit toki pitää tauon, mutta tarkoitus olisi että et ala ajattelemaan liikoja,
hiomaan tekniikkaa, etkä yritä onnistua. Se käsi, mitä emme normaalisti käytä, on se mitä emme voi hallita samalla tavoin. Näitä harjoituksia tekemällä tai toistamalla vaikka
päivittäin,  jotain loksahtaa kohdilleen ja alitajuntamme alkaa olla lähempänä tietoisuuttamme.
– Tämän harjoituksen jälkeen ota paperi mihin alat kirjoittamaan nopeassa tempossa vaikka näkemiäsi asioita; teekuppi kynttilä taulu käsi paperi kynä jne. Tai sitten piirrät vain nopeasti
silmukkaa niin että `väsyt siihen` etkä jaksa ajatella mitään. Tämän jälkeen hyvin usein tulee sanoja, mielikuvia ja asioita, mitkä vain kirjoitat miettimättä sen enempää paperille. Voi olla että kirjoitat kirjeen itsellesi tai kirjoitat jotain mistä et sillä hetkellä saa kiinni lainkaan. Se, mitä kirjoitat, on se mitä keräät alitajunnan pinnalta. Joskus et ehkä tunnu saavan tulosta, mutta silloin `keräät roskia veden pinnalta` ja sekin on tärkeää.

Tässä tekniikassa tärkeintä on kärsivällisyys. Tämä on hyvä keino `keskustella itsensä kanssa`. Alitajunta tietää ja rekisteröi asioita, mitkä vaikuttavat meihin, vaikka emme edes päivätietoisuudessa tiedä niiden olemassa olosta mitään. Hyvin usein esimerkiksi mietimme jotain ongelmaa ennen nukkumaanmenoa ja herättyämme, joko tiedämme ratkaisun suoraan, tai sitten meillä on aavistus siitä kuinka alustavasti toimia sen suhteen. Suurin osa päätöksistämme tulee alitajunnasta, vaikka emme usein näin ajattelekaan. Tämän tekniikan avulla voimme keventää tiiliskiviä hartioiltamme ja löytää suuntaa omin avuin. Suosittelen kokeilemaan!

Täysikuu, Johanna Vilén

Täysikuu, Johanna Vilén