-

Jos se ei olekaan niin

Pohdintoja ajasta

Merkurius on leijonan merkissä ja edelleen viikonlopun ajan katvealueella perääntymisen jälkeen. Jupiterin neliö Merkuriukselle voi laittaa kielenkannat liikkeelle. Saatamme yllättää itsemmekin sillä mitä mahdollisissa haastetilanteessa suustamme päästämme. Venuksen sekstiili Merkuriukselle on taas harmoninen kuvio, missä riskinä on luvata liikoja. Venus on vaa´an herkässä merkissä. Saatamme aistia toisten toiveet ja huomaamatta vastata niihin myöntävästi, tarkistamatta omia resursseja. Pluton ja Neptunuksen kvinkunssit Merkuriukselle muodostavat Jod-kuvion, mikä nostaa esille alitajuisia pelkoja. Saatamme pelätä toisten reaktioita ja tämän vuoksi vastata joko myöntyen tai puolustautuen esimerkiksi syyllisyyden tunteen kautta. Syyllisyys ei välttämättä ole edes aiheellinen, mutta on tai ei, on sitä hyvä tutkia mahdollisimman neutraalisti.

`Yksi tietäjänkoulutukseni kaikkein vaikeimmista vaiheista oli oppia tarkastelemaan
tilannetta arvostelematta ja antamatta tunteilleen valtaa - mutta juuri tällä tavoin voit vapauttaa omaa voimaasi niin, että siitä on todella apua toisille.` 
– Karhunsydän, Creek-intiaani, Muskogee-heimon johtaja 

Kuinka usein voi mieltään vaihtaa? Jos sinä olet oikeassa, olenko minä väärässä? Yksi päivä avatessani tv:n jäin katsomaan hetkeksi lakiohjelmaa. Oikeudessa henkilöltä kysyttiin onko hän syyllinen vai syytön. Jäin miettimään asiaa toiselta kannalta. Millaiseksi tilanne muuttuisi, jos asiaa kysyttäisiin meiltä kaikilta toisin päin; `Kuka ei ole syytön tai syyllinen`? Kun meitä epäillään syyllisiksi, yleensä puolustusmekanismimme nousevat pintaan ja puolustaudumme. Jos taas meille sanottaisiin että; `Sinä et ole varmaan tehnyt koskaan mitään väärää`, ainakin omalla kohdalla muistaisin lukemattoman määrän asioita, missä olen omasta(kin) mielestä toiminut väärällä tavalla. Uskoisin että meillä kaikilla on `sisäinen giljotiini`, minkä kautta laitamme joko oman tai toisten ihmisten päitä vadille.

Merkurius edustaa kommunikointia ja `tiedon välittämistä`. Kommunikoinnissa väärinkäsitysten riski on aina olemassa. Jos on viisi ihmistä keskustelemassa samasta tilanteesta, tulkintoja on todennäköisesti viisi erilaista. Jos puhumme vaikkapa kahden ihmisen haastetilanteesta, näkemykset samasta asiasta voivat olla täysin erilaiset. Kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä? Osaammeko nähdä omat sokeat pisteemme vai jäämmekö niiden `turvaan`? Tämän pohdinnan tarkoituksena ei ole herättää vastauksia vaan pikemminkin kysymyksiä. Asiat harvoin ovat musta-valkoisia.

Ajallista musta-valkoisuutta herättää Pluton ja Venuksen välinen neliö. Tämä on sisäisen transformaation ja puhdistautumisen vuoksi toivottava, vaikka haasteinen kuvio. Elämänarvot, rakkaus, elämästä nauttiminen, mutta myös menetys, pelot ja yksinäisyyden tai hylkäämisen tunteet voivat nostaa päätään. Jos `meissä` on liikaa värejä, tarvitsemme musta-valkoisuutta. Jos taas olemme liian musta-valkoisia, tarvitsemme lisää värejä. Saman kolikon eri puolet ja monta variaatiota välissä.

Mars on edelleen kauriissa ja pysähtymisen vuoksi erittäin hidas, mikä ei ole Marsille luonteenomaista. Uranuksen sähäkkä kulma saattaa tuoda levottomuuden tuulahduksen mukanaan. Matin ja Tepon sanoin; `Näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti` sopii hyvin viikonloppuun. Me emme juokse, me tallaamme, tämänkin viikonlopun ajan. Khironin sekstiili Marsille on helpottava ja eheyttävä kuvio, kun vain osaamme antaa sille aikansa. Luonnossa oleminen, siinä hiljentyminen sekä siitä vahvistuminen olisi toivottavaa. Pienetkin hetket voivat olla merkityksellisiä.

`Elämä on aina näyttäytynyt minulle kasvina, joka elää juurakkonsa varassa. Sen todellinen elämä on näkymättömässä, kätketyssä juurakossa. Se osa kasvia, joka on näkyvillä, kestää vain kesän. Se, minkä voi nähdä, on vain kukinto, joka kuihtuu pian. Juurakko jää.`-C.G.Jung

Hyvää viikonloppua kaikille!

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén

Tiina Poutanen, Jänismetsä

Tiina Poutanen, Jänismetsä