-

Hetkittäinen epätasapaino luo tasapainoa

Pohdintoja ajasta

`Jos kuulet sisäisen äänen, joka sanoo:`sinä et osaa maalata`, jatka kaikin mokomin maalaamista -ja pian se ääni vaikenee.`-Vincent Van Gogh

Mitä tekisit, jos voisit tehdä mitä vain? Maalata, laulaa, tanssia, kirjoittaa tai vaikka etsiä uusia asioita, mistä et edes vielä tiedä mitään? Mitä tekoja voisit tehdä, jotta tämä onnistuisi? Kääri hihat ja ala hommiin. Jos ajattelemme ettemme tee mitään, ellemme osaa jo tarpeeksi hyvin, emme tekisi mitään. Kun synnyimme emme osanneet puhua. Koulussa opimme kirjoittamaan ja muitakin asioita, mitä emme ennen sitä osanneet. Rutiineiden toistosta tuli taitoja, mitä nykyisin pidämme `normaaleina`. Aikuisena meistä tulee vain skeptisempiä itseämme kohtaan.

Ajallisesti käymme ensin läpi Pluton neliön Merkuriukselle sekä Cerekselle. Pluto on dynaaminen sekä intensiivinen ja `pakottava` planeetta, minkä neliö on haastekulma. Merkurius liittyy tietoon, älyyn sekä oppimiseen ja opettamiseen. Se on `kirjailijoiden` planeetta. Ceres liittyy tarpeisiin sekä hoivaan. Viikon edetessä Pluton neliö alkaa vahvistua myös Aurinkoa kohden, vaikka se on tarkimmillaan vasta torstaina 11.10. Näin vahvat kulmat tuntuvat jo hyvissä ajoin etukäteen. Aurinko edustaa tietoisuutta, elivoimaa sekä `oman voiman haltuunottoa`. Sekä Merkurius, Ceres että Aurinko ovat kaikki Vaa´an merkissä. Vaaka painotteisuuteen kuuluu tasapainon sekä harmonian etsiminen. Lisäksi se on diblomaattinen ja ympäristöään tunnustelevaa energiaa. Silti siinä on vahvaa voimaa, mitä ei aina ensi silmäyksellä huomaa. Siinä missä Merkurius on etenee kauemmaksi Cereksestä, Aurinko ja Ceres kulkevat edelleen `kylki kyljessä`. Voisitko miettiä uskaltaisitko tuoda haaveesi päivänvaloon? Joskus niiden ääneen sanominen saa ne tuntumaan konkreettisemmalta. Uskallatko uskoa itseesi? Uskallatko tehdä mahdottomilta tuntuvista asioista mahdollisia? Pienistä askelista kasvaa matka. Joskus omat odotukset ja vaatimukset ovat suurimpia esteitä. Jos en osaa piirtää niin kuin joku toinen, minusta ei voi tulla taiteilijaa. Neptunuksen kvinkunssi sekä Auringolle että Cerekselle nostaa alitajuiset pelot pintaan. Saatamme hävetä itseämme tai taitojamme. Taidekoulussa opettaja sanoi, että siinä vaiheessa kun haluamme piilottaa teoksemme ja koemme ettemme osaa mitään, kertoo kehityksestä ja se on `pakollinen` osa matkaa. Silti se pääsi yllättämään. Tällä viikolla olisi hyvä nostaa pintaan niitä tunteita ja kokemuksia, mitkä estävät meitä `kasvamasta omaan mittaamme`. Me voimme omaan tahtiin oppia ja opetella asioita, mitkä ovat meille itsellemme merkittäviä. Ja luonnollisesti matkan varrella huomata mikä tuntuu omalta tavalta ilmaista ja tehdä kyseisiä asioita. Sitä harvoin tietää etukäteen.

Kuunnousolmu leijonassa liittyy luovuuteen sekä oman luovuuden käyttöönottoon. Mitä tahansa voi tehdä luovasti. Eroa ei välttämättä kukaan ulkopuolinen edes huomaa, mutta me itse huomaamme energia eron. Luovuus ei aina virtaa ja sekin on ok. Se ei tarkoita ettei se tulisi virtaamaan. Joskus tuntuu että me määrittelemme itseämme helpommin epäonnistumisten kuin onnistumisten kautta. Todellisuudessa se kuinka kestämme ja käsittelemme epäonnistumista on avain onnistumisiin. Jokainen meistä mokailee enemmän tai vähemmän. Mutta jokainen mokaa. Me muistamme omat mokamme ja luulemme että muutkin muistavat ne. Todellisuudessa suurin osa ei kiinnitä sen kummempaa huomiota muiden epäonnistumiseen ja silloin kun kiinnittävät, se kestää hetkensä. Jälkikäteen voimme muistelle että `jollekin` sattui jotain, muttemme enää edes muista kenelle. Sen ei pitäisi olla niin vakavaa. En ole itse yhtään sen kypsempi näiden asioiden suhteen. Harjoittelen samoja teemoja. Tärkeintä on harjoittelu, suhtautuminen ja lempeys sekä huumori. Ennemmin tai myöhemmin.

Jungin varjotyöskentely on itseensä ja varjoihinsa tutustumista. Varjoissa on paljon myös käyttämätöntä voimavaraa ja työkaluja. Usein piilotamme tai lukitsemme häpeään, syyllisyyteen tai sokeisiin pisteisiin liittyvät puolet. Niiden kohtaaminen on aluksi epämiellyttävää. Ei ole varjoja ilman valoa. Samoin kuin Jin ja Jang. Ne symboloivat maailmankaikkeuden kahta vastakkaisuutta ja perusvoimaa, mitkä täydentävät toisiaan. Jin on feminiininen, passiivinen ja pimeä. Jang on maskuliininen, aktiivinen ja valoisa. Niitä ei voi erottaa toisistaan. Ilman toista ei ole toista. Uranuksen neliöt Kuunsolmuille pistävät meidät huomaamaan, jos kenkämme ovat liian pienet. Levottomuus voi olla myös positiivinen voima, silloin kun se pistää meidät etsimään ja kokeilemaan uusia suuntia. Se ei tarkoita mitään yltiöpäistä tai aina edes tavoitteellista etsimistä. Mutta se tarkoittaa hereillä oloa ja uteliaisuutta. Khironin positiiviset kulmat Kuunsolmuille ovat eheyttäviä. Ajassa on yhtä aikaa ovet niin menneisyyteen kuin tulevaisuuteenkin avoimina. Voimme katsoa kumpaankin suuntaan ja katsoa mitä se herättää meissä. Menneisyyttä emme voi muuttaa, mutta tähän hetkeen ja tulevaisuuteen voimme herätä.

`Haasteet tekevät elämästä mielenkiintoisen - ja niistä selviäminen tekee elämästä merkityksellisen.` -Joshua J. Marine

Levollista viikkoa kaikille!

Helka Rissanen

Helka Rissanen