-

Vahvistavan voiman symboliikka

Pohdintoja ajasta

`Uusi ei synny vain uudesta vaan myös vanhan näkemisestä uudessa valossa.` - Søren Kierkegaard Usein turhaudumme eniten siitä, kun tuntuu ettei mitään tapahdu tai mikään ei muutu. Sitten `yhtäkkiä` huomaamme monenkin asian muuttuneen. Aivan kuin elämä menisi kerralla uusiksi. Todellisuudessa muutokset alkavat paljon aiemmin, kuin usein tunnistammekaan. Kun alamme oireilemaan mielemme tai tunteiden kautta, muutos on jo elänyt oman aikansa syvällä itsessämme. Siinä vaiheessa kun alamme toivoa muutosta, heräämme siihen, mikä on ollut alitajuisesti tiedossamme kypsymässä. Se aika, milloin olemme jo päättäneet tai määritelleet suuntaa, mutta se ei vielä ole konkreettisesti tapahtunut, on usein turhauttavaa. Me tiedämme, mitä haluamme tai tarvitsemme, mutta se ei vain ota tuulta alleen. Mistä silloin on kyse? 

Muutos on monen tekijän summa. Se on asteittainen. Prosessi. Siihen vaikuttaa sekä aika ennen muutosta, että itse määränpää, mitä kohti mennä. Jos yritämme oikaista tai pakottaa asioita tapahtumaan, se ei vain joko tuo tulosta lainkaan, tai sitten se tuo hetkellisen muutoksen, mihin usein emme ole sittenkään tyytyväisiä. Meidän ei siis tule nopeuttaa tai pakottaa muutosta, vaan antaa sen tapahtua ja pysyä hereillä, jotta osaamme reagoida oikeaan aikaan. Tiedän että se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta aika harvoin on niin armoton etteikö se antaisi `etiäisiä` ja merkkejä `synnytyksestä`. Se, että muutos ei aina tapahdu silloin kun haluamme, saattaa myös olla erittäin hyvä asia. Usein ajattelen että `elämän voima` on viisaampi kuin mitä me ihmiset kykenemme olemaan. Se on alkukantainen ja vaistonvarainen ja äärimmäisen iso kokonaisuus, missä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Niin kuin meidän kehommekin, missä jokaisella solulla on merkityksensä. Me ihmiset olemme taas `maapallon mittasuhteessa` soluja suhteessa toisiimme. Se mitä teemme, vaikuttaa toistemme kautta kokonaisuuteen. Meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin, elämään ja toisiimme, vaikka aina se ei olekaan niin helposti havaittavaa tai tunnistettavaa. Meillä on vastuu siitä mitä teemme ja minkälaiseksi `maailmaamme` luomme, toki sen sallivissa rajoissa. Koska kukaan meistä ei ole yli-ihminen, olisi toivottavaa löytää armollisuus keskeneräisyyttä kohtaan. Se ei tarkoita ettei kannattaisi toivoa ja tehdä asioita, vaikka ne eivät olisi siihen asti toimineet toivotulla tavalla. Meidän tulee etsiä paikkaamme, itseämme ja elämämme suuntaa aina yhä uudelleen ja uudelleen. Onhan tämä elämä jatkuvaa muutosta. Siis, vaikka tuntuu että mitään ei tapahdu, koko aika tapahtuu ja paljon. Muutos sisällämme on ja kasvaa, kuin vain annamme sille tilaa kasvaa. Mitä enemmän annamme sille tilaa `juurtua` ja vahvistua, sitä kokonaisempana elämme muutosta todeksi, kun sen aika on.

Ajallisesti Uusikuu on ollut 28.1 lauantaina. Uusikuu, uudet tuulet. Tämä on tuonut oman ihanan tuulahduksensa, mutta aika ei silti ole ihan niin vauhdikkaasti muuntuvaa. Venus on edelleen yhtymässä Khironin kanssa kalojen herkässä merkissä. Saturnuksen yhtymä Juno-asteroidille sekä neliö Venukselle, Marsille sekä Khironille saattaa tuoda tiukkojakin tilanteita, missä voimavarat, herkkyys ja ihmis-suhteet ovat tapetilla. Vaikka Saturnus tuo esille heikkoja kohtia, se auttaa myös rakentamaan niistä peruspilareita. Vertaan sitä usein `kiveen kengässä`. Silloin kun kivi on kengässä, on parempi että ärsyke tuntuu jo alkumatkasta. Näin se tekee matkasta paremman, kun taas jos kuljet kivi kengässä kilometrikaupalla. Ei se siinä hetkessä kivalta tunnu, mutta sen huomaaminen muuttaa seuraavia askeleita. Usein ärsykkeet nostavat pintaan muutakin, kuin vain kyseisen hetken teemat. Siksi saatamme turhautua siihen vyyhtiin, mitä mielemme tai tunteemme alkaa purkamaan. Lisätilan ottaminen ympärille luo avaruutta ja auttaa näkemään mittasuhteita. Ajattelen Saturnuksen hyvät puolet positiivisena vastuuna. Teemme jotain, mitä emme jaksaisi tai kiinnostaisi, mutta jos se on tehtävä, teemme silti. Sen jälkeen on tosi hyvä fiilis. Pienet asiat merkitsevät enemmän kuin usein huomaammekaan. Ne voivat olla todella arkisia tai `mitättömiä`, mutta syövät piilevästi voimia, jos emme huomioi niitä. Saturnus tuo ne esiin. Näin voimme miettiä, annammeko niiden kokonaan olla eli ovatko ne oikeasti pakollisia tai tarpeellisia vai ryhdymmekö toimeen. Mars on siirtynyt lauantaina oinaan merkkiin. Edellinen kahden vuoden jakso eläinradan ympäri on päättynyt ja uusi alkanut. Vaikka halu olisi lähteä jo uusille poluille, ei kannata pyrkiä liian nopeisiin muutoksiin. Kun reppu on pakattu kunnolla, tuleva matka on kahta nautittavampi. Sunnuntaina 29.1 on Merkuriuksen sekä Pluton yhtymä kauriin merkissä. Tämän jälkeen alkuviikosta tulee Merkuriuksen neliö ensin Uranuksen ja tämän jälkeen Jupiterin kanssa. Nämä tekijät palauttavat pilvilinnoista ja kyseenalaistavat kuinka tosissamme olemme. Siksi tilan ottaminen ja kohdistaminen konkreettisiin `muistilappu` asioihin, sopivassa mittasuhteessa, voi purkaa painetta, kun on halu tehdä ja toimia, vaikka voimavarat eivät välttämättä ole samalla linjalla. Jos reppu on pakattu ja valmiustila löydetty, voit aloittaa matkan mukavasti tunnustellen ja fiilistellen.

Lopuksi muutama aikaan liittyvä mietelause;
`Ainoa tapa hallita luontoa on totella sitä`. - Francis Bacon
Lisäksi vielä Søren Kierkegaardin kaksi mietettä; `Elämä ei ole ongelma, joka pitäisi ratkaista, vaan todellisuus joka on koettava.` sekä
`Tavallisin kärsimyksen muoto on olla tietämätön siitä, kuka olet.`

Nuori Lamassu, Tiina Poutanen, 2015

Nuori Lamassu, Tiina Poutanen, 2015