-

Onnellista Juhannusta ja Uudenkuun aikaa kaikille!

Pohdintoja ajasta

Kipsissä? Hyvä niin; rapujuhlat ovat alkaneet.

`Ehkä jonkin asian rakastaminen on ainoa lähtökohta, josta pääsee ottamaan elämänsä omakseen.` -Alice Koller

Aurinko paistaa vaikka sitä ei aina huomaisikaan. Ajallisesti meillä on mahdollisuus herättää sisäinen valomme, kun vain annamme nuotion syttyä jostain itsellemme tärkeästä sytykkeestä. Tuossa kun istuin sohvalla ja ajattelin, kuinka sormeni syyhyävät tarpeesta päästä kirjoittamaan, Seppo soitti kysyäkseen blogi kirjoitusta. Voin vain sanoa että nuotio roihahti saman tien.  Kirjoittamisesta on tullut yksi intohimon kohteeni. Oikea käteni on kipsin jälkeen edelleen tuettuna ja joudun tekemään kaiken vasemmalla kädellä, mikä luonnollisesti hidastaa asioiden toiminnallista puolta. Rajoitteiden ei tarvitse estää meitä toimimasta, vaan parhaimmillaan ne auttavat löytämään tasapainon niin fyysisen sekä psyykkisen jaksamisen suhteen.

Aurinko on mennyt ravun merkkiin 

Rapu on siitä mielenkiintoinen otus, että se kykenee liikkumaan, niin eteenpäin, taaksepäin kuin sivuttain. Rapu pystyy katsomaan silmillään niin eteenpäin kuin taaksekin. Jos ravulta katkeaa raaja, se kykenee kasvattamaan uuden tilalle. Asuinpaikaltaan rapu vaatii tarpeeksi suojakoloja sekä puhdasta virtaavaa vettä.  Tämä kuvaus ravusta kuvastaa mielestäni hyvin tätä elettävää aikaa. Rapujuhlat jatkuvat juhannuksesta, niin Auringon, Merkuriuksen sekä Marsin ollessa ravun merkissä.

Venuksen kolmio Plutolle herättää meissä olevan intohimon ja elämänhalun esille 

Intohimon syntymiselle tulee antaa oma aikansa. Sitä ei voi päättää etukäteen, mikä sen tulisi olla. Ajanlaatu on tinkimättömän rehellistä ja aitoa. Jos teet jotain itseäsi vastaan, se jää hiertämään ja näin nuotion lämpö hiipuu kauemmaksi. Marsin ja Neptunuksen kolmio antaa meille tilaa edetä omassa luonnollisessa tahdissa.  Intohimo ei tarkoita tekemistä, vaikka se voi liittyä tekemiseen. Se on myös olemista ja tunteessa elämistä sekä siitä nauttimista. Alkaneella viikolla myös Merkurius on kolmiossa Neptunuksen kanssa eli ajassa on vahva intuition tuntuma. Unet ja alitajunta viestittävät omaa vahvaa sanomaansa. Meissä itsessämme on vahvaa viisautta, mitä kannattaa valjastaa käyttöön.

Emmi Vuorinen, Unelmia, 2013

Emmi Vuorinen, Unelmia, 2013