-

Millainen sinä haluaisit olla?

Pohdintoja ajasta

`Jokainen haluaa olla Cary Grant.
Jopa minä haluan olla Cary Grant.`
-Cary Grant

Kaikilla meillä on haaveemme ja toiveemme elämämme suhteen. Usein

saatamme ajatella mitä toisilla ihmisillä on ja miten he ovat jotain `enemmän`

kuin me. Heidän kokemus on usein aivan toinen. Luomme mielikuvia onnesta, toisista
ihmisistä tai elämänlaadusta. Se voi olla muutosta tukevaa, mutta pahimmillaan se voi
olla myös tuhoava voima. Jokaisessa meissä on vahvuutemme sekä heikkoutemme. Jos
määrittelemme itsemme vain `onnistumisten tai epäonnistumisten` kautta, näemme hyvin
suppean osan kokonaisuudesta. Hayao Miyazaki aloitti elämäntehtävänsä ohjaajana
noin 50-vuoden iässä. Tänä vuonna, hänen täytettyään 76 vuotta, hänellä on taas
meneillään uusi projekti. Hän on elämänsä aikana jäänyt useaan otteeseen eläkkeelle,
mutta palannut takaisin töihin. Saan usein kuulla, kuinka paljon iäkkäät ihmiset ovat
vaikuttaneet meidän monen elämään, hyvin vahvasti. Usein se, mitä he tekevät, jäävät
esimerkeiksi muistiimme ja näin toimivat vahvoina tukina elämän varrella. Usein kyseisillä
ihmisillä ei ole ollut mitään käsitystä siitä, kuinka paljon hyvää he ovat saaneet aikaan.

Ja kuinka se hyvä saattaa kulkea sukupolvelta toiselle. Siksi nostan vanhuuden esille,

koska tässä `neljän ruuhka elämässä`, emme usein kuule muita ruuhkassa olevia

samalla tavoin. Iäkkäämmän ihmisen läsnä ollessa, pysähdymme helpommin

kuuntelemaan, mitä hänellä on sanottavaa. Ja ikä tuo perspektiiviä sekä kokemusta.

Kyse ei tarvitse olla mistään elämän syvistä vesistä tai keskustelemisen laajuudesta,

vaan tavallisesta olemisesta, kohtaamisesta sekä sen `jonkin` kokemisesta, mille ei

edes ole sanoja. Elämä on matka. Me olemme aina `keskeneräisiä keskeneräisessä

maailmassa`, jolloin emme voi ajatella itseämme vain vaikkapa työelämän tai tekojen

tuloksena. Tunnetuimmat filosofitkin ovat parhaimmillaan vasta myöhemmällä iällä.

Siis takaisin alkuun. Millainen sinä haluaisit olla? Millaiseksi sinä haluaisit tulla?

Tuuli nousee, on uskallettava elää!`- Paul Valéry

Lauantaina 28.1 on Uusikuu vesimiehen merkissä. Menemme uusiutumisen aikaa
kohti. Tulevan Uudenkuun kartta tukee rakenteiden sekä uusien polkujen vahvistamista.
Ennen viikonloppua nostaisin esille omassa elämässä olevia ja jo kohdattujakin teemoja.
Millaisia ihmisiä, parisuhteita sekä ystäviä olet kohdannut matkasi varrella? Oletko
kyennyt kohtamaan kipupisteitä niin, että koet olevasi vapaa? Ovatko edessä olevat
kohtaamiset ja elämänmahdollisuudet kutsuvia, vai oletko alitajuisesti `varautunut`

tai ahdistunut joistain menneistä kokemuksista? Me emme voi muuttaa toisia, emmekä
myöskään menneitä kokemuksia. Niiden ei tarvitse myöskään olla esteenä tuleville
kokemuksille, eivätkä ne kerro ettemmekö olisi ansainneet hyviä asioita jatkossa.
Jokaisella meillä on kipeitä ihmissuhteita sekä kokemuksia menneisyydessä. Jokainen
meistä on ollut erittäin todennäköisesti jollekin toiselle kipeä ihmissuhde. Yhtälailla
kun elämä uusiutuu, me uusiudumme ja nyt aika tukee tätä vapautumista sekä
uusiutumista. Venuksen, Marsin sekä Khironin ollessa yhtymässä kalojen merkissä,

`laajat` tai jopa `määrittelemättömät ja oudot` asiat voivat nousta menneestä pintaan.
Ne voivat tulla unina tai yhtäkkisinä muistoina ja totta kai myös ihan kohtaamisina.

Tämä on ihan ok. Niillä on sanomansa, mutta niihin ei tule liikaa jäädä kiinni. On paljon
asioita mitä vain emme voi ymmärtää, ja jos yritämme `ratkaista` niitä, keskitämme
niihin liikaa energiaa. Kaikella on aikansa ja paikkansa, mutta virtaavaa vettä ei
tarvitse pysäyttää. Marsin, Khironin ja vielä taustalla tuntuvan Venuksen neliö

Saturnukselle, sen ollessa yhtymässä Juno asteroidiin, on sopiva kivi kengässä.

Tiedän monen ajattelevan Saturnuksen olevan se `ei toivottava tekijä`, mutta itse
olen hyvin vahva `Saturnuksen puolustaja`. Jos emme tunne kiviä kengässä, saatamme
kulkea pitkään, huomaamatta kuinka kipeiksi jalkamme ovat tulleetkaan. Saturnus

osoittaa nämä kivet ja auttaa rakentamaan kestävämpää muutosta. Ihmissuhteiden

lisäksi arvomaailma, voimavarat ja tätä kautta myös elämän mielekkyys nousevat

esille. Meissä on vaikka kuinka voimaa rakentaa uutta ja parempaa elämää. Se ei

tarkoita että kaikki pitäisi tehdä kerralla, mutta muistuttaa jokaisessa hetkessä olevasta

uusiutumisen mahdollisuudesta. Venuksen sekä Pluton sekstiili vahvistaa sitä, mihin

keskität muutosvoimasi. Se auttaa luomaan sisäistä lujuutta mennä näitä tuulia kohti,

`Kaikkein vahvin on se, joka hallitsee itseään.`-Lucius Annaeus Seneca

Polkujen voimat, Maria Raasakka, 2013

Polkujen voimat, Maria Raasakka, 2013