-

Kuuma, kuumempi, Täysikuu.

Pohdintoja ajasta

Huh hellettä. Vaikka ilma on lokakuun mukainen, Täysikuu on oinaan merkissä varsin tulinen. Täysikuu on tarkimmillaan torstaina 5.10 klo 21:40. Aurinko, Vesta sekä Merkurius ovat Täysikuun kartalla yhtymässä Vaa´an merkissä. Siinä, missä Merkurius on `sanansaattaja`, Aurinko elämänvoima sekä tietoisuus, niin Vesta edustaa puhtaasta sydämestä omistautumista. Pakettina tämä on varsin valovoimainen ja omistautuva. Vastapäätä edellä mainittuja tekijöitä on Täysikuu oinaan alkukantaisessa merkissä. Tämä on palavan voimakas sekä intohimoinen kuvio. Neliössä, eli haastekulmassa näihin kaikkiin edellä mainittuihin tekijöihin on Pluto, `elämän sekä kuoleman` ja sisäisen transformaation planeetta sekä kumppanuuteen ja parisielu teemoihin liittyvä Juno asteroidi. Tämä on niin dynaaminen Täysikuu, että kannattaa miettiä, miten sen käyttää viisaasti. Parhaimmillaan ajassa on valtava uusiutuva voima. Se voi auttaa menemään hyvinkin isojen kysymysten äärelle ja vapauttaa pitkäänkin kestäneitä lukkoja.

Pluton energioihin kuuluu pelkojen ja yksinäisyyden kohtaaminen. Täysikuu nostaa esille tarpeet ja tunteet ja siksi riski hallitsemattomiin tunteisiin on suuri. Kun mukana on kumppanuus asteroidi Juno sekä omistautumiseen liittyvä asteroidi Vesta, on hyvä tunnistaa mitä tunteita läheisiä ihmisiä kohtaan tuntee. Ennen kuin lähtee tekemään mitään radikaalia, kannattaa ottaa tilaa ja puntaroida asioita useammastakin perspektiivistä käsin.

Mitä intohimo on? Intohimo on kuin palava liekki, mikä pistää meidät toimimaan ja liikkeelle. Intohimo voi olla myös sokeaa. Jos kohdistamme kaiken voimamme yhteen suuntaan, voi olla, ettemme kykene näkemään asioita kunnolla. Parhaimmillaan intohimo luo polkuja ja tarkoituksellisuutta, mutta äärimmillään se myös tuhoaa niitä. Aina kun on kyseessä vahva Täysikuu, riskinä on tunneaalto, minkä mittasuhteet saattavat karata käsistä.

Mars sekä Venus ovat yhtymässä neitsyen merkissä. Tämä tarkka yhtymä on myös torstaina 5.10. Venus ja Mars ovat kolmiossa Pluton kanssa. Tämä vahvistaa ja luo voimaannuttavaa perustaa maskuliiniselle sekä feminiiniselle tasapainolle itsessämme ja totta kai on tärkeä muissakin ihmissuhteissa. Tämän viikon ja Täydenkuun aika on toisaalta sisäistä transformaation kulta-aikaa, mutta sen tuoma sato on luonnollisesti myös pitkässä tähtäimessä merkittävää. Nopeat, impulsiiviset tunteet, kannattaa käyttää synnytys-, eikä syyttely voimana. Siis jäitä hattuun, jos alkaa liiaksi kuumeta.

`Kun virtaava vesi kohtaa tiellään esteen, joka tukkii sen tien, se pysähtyy. Se kokoaa massaansa ja voimaansa, ja nousee pikku hiljaa esteen tasolle, ja lopulta ylittää sen. Älä sinäkään käänny ja pakene, koska takaa et löydä mitään arvokasta. Älä myöskään ryntää suin päin kohti vaaraa. Tee niin kuin virtaava vesi. Pysähdy ja kerää voimiasi kunnes edessä oleva este ei enää tuki tietäsi.` - I. Ching

Täysikuu, Johanna Vilén, 2017

Täysikuu, Johanna Vilén, 2017