-

Kaikki alkoi pienestä hiirestä.

Pohdintoja ajasta

`Minun kohdallani kaikki alkoi pienestä hiirestä.’– Walt Disney

Nyt on oiva aika miettiä elämää taaksepäin ja tarkastella asioita eri perspektiivistä käsin. Miksi asut siinä missä nyt asut? Miten olet kohdannut tärkeimmät ihmiset elämässäsi? Kysymyksien listaa voi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Kaikella on alkunsa.  Meillä on elämässä valtava määrä alkuja ja muutoksia, mitä emme edes huomaa. Minulla itselläni on taipumus pelätä paljon. Ennen pelkäsin lähestulkoon kaikkea, nyt vain paljon. Ennen pelko esti minua tekemästä asioita. Sitten annoin itselleni luvan `pelätä pelon pois`. Se on toiminut erittäin hyvin. Mikään suurimmista peloistani ei ole koskaan toteutunut. Tämän oivalluksen jälkeen olen alkanut mennä pelkoja kohti. Elämässäni on muuttunut vuosien varrella paljon asioita, lähestulkoon kaikki. Silti pelkään vieläkin. Nykyisin pelko on tunne, mutta enää en usko että se on totta. Sillä on oma sanomansa, minkä kannattaa antaa tulla esille.

Muutama vuosi sitten luin artikkelin, missä todettiin että yli 90 % ihmisten peloista ei koskaan toteudu. Ensin ajattelin että tämä sotii vetovoiman lakia vastaan. Asia onkin päinvastoin. Meillä on valtava määrä alitajunnassamme tiedostamattomia ajatuksia sekä tunteita. Jos päätämme ajatella tai tuntea jotain, se ei välttämättä vastaa todellisuutta. Omalla kohdalla pelkääminen puhdisti patoutuneita tunteita ja stressiä ja koin jopa jälkikäteen helpotuksen tunnetta.  Pelkoon ei ole tarkoitus jäädä kiinni. Omalla kohdallani tämä toimi.

Ajallisesti Venus sekä Mars ovat oppositiossa Neptunuksen kanssa. Tämä voi tuoda pintaan pelkoja sekä muistoja. Mielentasolla heräävät tunteet saattavat vaikuttaa toimintakykyyn sekä aloitteellisuuteen. Parhaat ideat tulevat aina ensin nurkan takaa. Ajallisesti kyseenalaistaminen, itsensä kuunteleminen ja ennen kaikkea itsensä arvostaminen ja rakastaminen saattaa nostaa paljon vanhaa kuonaa pintaan, jotta siitä voi puhdistua ja päästä luonnollisiin tunteisiin kiinni. Jupiterin sekä Uranuksen oppositio taas pistää meidät liikkeelle. Emme jaksa tyytyä siihen, miten asiat ovat olleet, vaan muutostarve nousee vahvasti esille. Siis loppuviikon ajaksi; uskalla antaa tunteiden nousta esille. Uskalla miettiä ja kyseenalaistaa elämääsi eri perspektiivistä käsin. Mahdollisuuksia voi olla enemmän, kuin osaamme kuvitellakaan.

Emmi Vuorinen, Hipaisu

Emmi Vuorinen, Hipaisu