-

Tuulelta vastauksen saan.

Pohdintoja ajasta

Todellista onnea ei saavuteta mielihyvän tavoittelulla,
vaan olemalla uskollinen arvokkaalle päämäärälle.
-Helen Keller

Ajassa on monenlaisia tunnelmia. Taustalla olleet raskaatkin energiat
ja Uuden kuun tunnelmat ovat luoneet mahdollisuuden uusille
poluille. Se, miten lähdemme kohtaamaan tulevaisuutta, lähtee aina ensin psyyken
tasolta. Siksi siitä ensin muutama sana. Toisaalta tulevaisuus on looginen jatke
menneisyydelle. Toisaalta ei. Se, miten ja mihin asti olemme kasvaneet ihmisinä,
merkitsee paljon. Se antaa meille kapasiteettia tulevaisuuteen, mutta on myös
paljon asioita, mitkä voimme muuttaa ja tehdä toisin. Jos etenemme liiaksi
menneisyyden pohjalta, saattaa olla, ettemme näe kaikkia mahdollisuuksia ja näin
tyydymme `liian pieniin kenkiin`. Menneisyys on tärkeä ja toivottava voimavara
sekä rakennusmateriaali, mutta tulevaisuus voi tuoda asioita, mistä emme aina
edes olisi osanneet unelmoidakaan. Tärkeintä on lähteä matkalle tarpeeksi
avoimin mielin, jotta voi havainnoida mahdollisuuksia tietoisemmin.

Venuksen sekä Saturnuksen yhtymä tuo päämäärätietoisuuden uuteen valoon.
Päämäärä tietoisuus ei tarkoita sitä että pitäisi tietää tai päättää lopputulosta,
vaan pikemminkin millä energialla ja voimalla lähteä matkaan. Ja että lähtee
matkaan. Usein jos jäämme liiaksi miettimään tulevaisuutta ja kaikkia siihen
liittyviä tekijöitä, saatamme jäädä mielentasolle, ilman että asiat tulevat toteen.
Nyt tarvitsemme molempia puolia. Heräämistä, unelmista voimistumista ja
suuntaviivoja, mutta myös konkreettisia tekoja, jotta asiat tulevat mukaan
tavalliseen elämään ja arkeen. Venuksen sekä Uranuksen kolmio toimii
visionäärimäiseen tapaan herättäjänä. Tämän avulla voi saada kiinni hyvin
yllättävistäkin vaihtoehdoista ja ratkaisuista. Kannattaa katsoa onko `uusi
päivitetty minuus` samoilla linjoilla tulevaisuuden toiveiden ja arvomaailman
suhteen kuin mitä se on aiemmin ollut. Marsin neliö Uranukselle sekä Cerekselle
on laukaissut vapautumisen tarpeen ja ennen kaikkea vapautumisen suhteessa
rajoitteisiin ja velvoitteisiin, mitkä eivät anna laajenemismahdollisuuksia 
tulevaisuutta ajatellen. Paineisuus kuuluu asiaan ja sitä voi jopa käyttää
tietoisesti `synnytystä tukevana voimana`.

`On uskottava itseensä, siinä koko salaisuus. Silloinkin kun olin orpokodissa tai
kun vaeltelin katuja etsien syötävää, silloinkin pidin itseäni maailman parhaana
näyttelijänä. Tuo leiskuva ilo, joka tulee äärimmäisestä itseluottamuksesta, oli
minulle välttämätön. Ilman sitä ihminen vaipuu alas nujerrettuna.`
-Charlie Chaplin

Kuinka paljon sinä uskot itseesi? Voitko miettiä mikä saa sinut uskomaan itseesi
enemmän? Mitä tunteita sinussa nousee pintaan? Entäpä jos näyttelisit Chaplinin
tavoin osaasi itsellesi ja näin saisit kiinni tunteesta ja pääsisit muutoksen alkuun?
Mitä menettäisit siinä? Uuden kuun kartalla olleet Merkuriuksen, Kuun ja Auringon
kolmiot Neptunukselle ovat jääneet `päälle` ja auttavat tuomaan luovuutta,
herkkyyttä sekä harmoniaa tietoisuuden tasolle. Luovat menetelmät auttavat
vapautumaan ja luomaan uusia näkökulmia. Vanhojen hyvien muistojen sekä
kipupisteiden suhteen kannattaa olla tarkka. Neptunuksen ollessa Kuunlaskusilmulla
saattaa nousta nostalgiset tunnelmat pintaan. Siinä ei ole ongelmaa, mutta jos
niihin jää oleilemaan, saattaa olla vaikea saada muutosvoimaa kunnolla käyttöön.
Muutos lähtee meistä psyykestä ja sisältä käsin ensisijaisesti. Meissä on valtavasti
voimaa ja oikein valjastettuna se on ehtymätön voimavara. Nyt voimme kääntyä
sisältäpäin käsin kuuntelemaan uusia tuulia.

Maria Raasakka, 2016

Maria Raasakka, 2016