-

Tärkeää on se mikä ei näy.

Pohdintoja ajasta

Usein perustamme paljon asioihin, mitkä näkyvät ja ovat
konkreettisesti olemassa. Vähintään yhtä tärkeää ovat asiat mitkä
eivät näy. Meissä olevat sisäiset voimat määrittelevät elämäämme
enemmän kuin uskommekaan. Alitajunta ohjaa meitä kuin majakka tai kartta. Se tuo
myös kaiken tiellä olevan haasteen pintaan. Ilman niiden kohtaamista, emme pääse
eteenpäin. Kaikella on aikansa. Ahdistus ei ole asia mikä vain nostetaan pöydälle ja
ratkaistaan. Se on prosessi, missä pitää sietää asioita, mille ei vielä näe merkitystä.
Joskus se liittyy menneisyyden purkamiseen, mutta usein myös tulevaisuuden tai
muutoksen pelkoon. Se on erittäin ymmärrettävää, mutta se ei tarkoita että pelkoja
tulisi uskoa. Meissä kaikissa elää sisäinen lapsi. Lapselle ominaista on pelätä asioita,
mitkä ovat uusia tai mitä ei ymmärrä. Kaikilla on omat pelkonsa. Vaistonvarainen
`pelko` tai varoitus on eri asia. Jos olemme liian lähellä nuotiota, aistimme
kuumuuden tai jos jokin ei ole kunnossa, tiedämme sen, vaikka emme välttämättä
tiedä mikä on vialla. Mitä enemmän opimme tunnistamaan tunteitamme, opimme
erottamaan niiden hienovaraisia eroja.

`Asiat, jotka päätämme jättää huomiotta, määrittävä millaisia ihmisiä meistä on
tulossa – enemmän kuin mikään muu.`-Sandor McNab

On asioita, mitkä on hyvä oppia jättämään huomiotta ja toki niitä, mitkä tulisi ottaa
huomioon, vaikka mielemme kuinka haluaisi laittaa ne sivuun. 1.9 klo 15:03 oleva
Auringonpimennys on voimakasta aikaa ja kyseisenä ajanjaksona sisäiset tunteet
nousevat vahvasti pintaan. Koko tämän viikon tunnelma saattaa olla varsin
paineinen, mutta on hyvä muistaa että sillä on jokaiselle meille oma
henkilökohtainen sanomansa. Lisäpainetta tai synnyttävää voimaa tuo tullessaan
Marsin ja Saturnuksen yhtymä. Tämä ristiriitainen aisapari on neliössä
Auringonpimennykseen sekä Kuunnoususolmuun ja näitä vastapäätä oleviin
Neptunukseen sekä Kuunlaskusolmuun. Tästä muodostuu T-risti kuvio. Mars
toiminnan planeettana ja Saturnus kurin sekä rakenteiden planeettana voivat
tuntua haasteelliselta, koska asiat eivät välttämättä etene juuri toivotulla tavalla.
Tämä kyseenalaistaa rakenteiden kestävyyden sekä kuinka tosissaan olemme
näiden suhteen. Parhaimmillaan tämä tuo mukanaan soturimaista voimaa viedä
asioita eteenpäin. Neliö Auringonpimennykseen Noususolmulla voi tuoda uhmaa
auktoriteetteja kohtaan ja tunnelma että `muut estävät omat mahdollisuudet` tai
`muilla menee paremmin` saattaa nostaa päätään. Tämmöisiin tunteisiin ei kannata
käyttää energiaansa lainkaan. Se energia, mikä meillä on käytössä vaatii
kohdistamista ja jos lähtee tälle alistumisen tielle, se voi jäädä päälle ja
pitkäaikaiseksi alitajuiseksi uskomukseksi. Neliö Neptunukseen sekä Laskusolmuun
saattaa taas nostaa menneet epäonnistumiset pintaan ja jos niitä jää muistelemaan
saattaa hyvinkin vain lamaantua, mikä myös on muutoksesta pois. Tunteiden ja
omien uskomusten tiedostaminen on siis tämän viikon pääteema.

Alexander Graham Bell on sanonut päättäväisyydestä;
`En osaa sanoa, mikä tämä voima on. Tiedän vain, että se on olemassa ja
käytettävissä ainoastaan silloin, kun ihminen on mielentilassa, jossa hän tietää
täsmälleen mitä haluaa ja on lujasti päättänyt jatkaa kunnes löytää haluamansa.`
Koska energiaa saattaa olla normaalia vähemmän käytettävissä, sen kohdistaminen
on erityisen tärkeää. Jos et tiedä mitä tehdä, anna itsellesi tilaa selvittää sitä. Se
ei selviä pakottamalla tai vaatimalla. Aika ennen päätöksiä on raskasta, koska se
ettei tiedä vielä suuntaa, voi tuntua määrittelemättömältä ja siltä että mitään ei
tapahdu, vaikka juuri silloin tapahtuukin paljon. Kaikki valmistelu ja energian
kokoaminen suunnitteluineen tapahtuu tätä kautta. Siksi kyseinen aika on varsin
tärkeää. Ja vähintään yhtä tärkeää on keskittyä hyviin tunteisiin ja olemiseen,
millä kerätä voimia itselleen, jos ei tiedä mihin vielä suunnistaa.
Guillaume Apollinairen sanoin;
`Silloin tällöin on hyvä pitää pieni paussi onnellisuuteen pyrkimisessä – ja vain
olla onnellinen.`Tämä auttaa myös näkemään asioita eri perspektiivistä.

Merkuriuksen, Venuksen sekä Jupiterin yhtymä tuo aimo annoksen lempeyttä
tullessaan. Tämä rakkaudellinen kuvio auttaa pääsemään kiinni oman sydämen
ääneen sekä saamaan tavallisista asioita uudenlaista nautintoa. Tämä vahvistaa
teemallisesti sitä että `jos et tiedä mitä tehdä, ota aikaa, nauti sekä rentoudu`.
Pakottamalla asiat eivät paremmiksi tule. Elämä uusiutuu joka tapauksessa ja
näin saa tilaa tunnustella, mitä se tarkoittaa omalla kohdalla. Tunnepohjaisesti
tämä on herkkää aikaa ja siksikin tilan ottaminen rauhoittaa mieltä ja antaa
rauhaa käsitellä asioita ajan kanssa. Tätä seuraamalla voi löytää paljon asioita,
mitä haluaa lisää elämäänsä. Lopuksi vielä Alice Kollerin miete;
`Ehkä jonkin asian rakastaminen on ainoa lähtökohta, josta pääsee ottamaan
elämänsä omakseen.`

Itäistä valoa, Tiina Poutanen, 2007

Itäistä valoa, Tiina Poutanen, 2007