-

Rakkauden, arvomaailman ja sisäisen voiman vahvistamisen aika.

Pohdintoja ajasta

Se, että on kiitollinen ja arvostaa elämänsä
ihmisiä ja asioita, itse asiassa houkuttaa lisää
näitä arvostettuja asioita elämään.
-Northrup Christiane

Tämä on hyvinkin psykologinen miete. Usein mietimme
mitä emme halua tai mitkä asiat ovat pielessä. Sillekin on aikansa ja
tarpeensa. Ilman sitä todennäköisesti sumuttaisimme itseämme ja näin
ongelmat ja paha olo jäisi sisällemme kuin piilevä tulehduspiste. Sitä
vastoin on eriasia jäädä siihen kiinni. Luen todella paljon kirjoja. Ihmisten
elämät kiehtovat minua varsin paljon. Olen miettinyt mikä erottaa ihmisen
joka kykenee löytämään uusia polkuja ihmisestä, joka jää `elämän armoille`.
Muutama asia nousee aina esille. Heillä on kykyä mukautua muuttuviin
tilanteisiin. Elämässä tulee aina yllätyksiä, eivätkä asiat mene suunnitelmien
mukaan. He fokusoivat muutosvoiman käyttämällä kuka mitäkin menetelmiä.
Osalla kiinnepisteessä voi olla ihan konkreettiset asiat kuten terveys, talous
tai vaikkapa unelmien koti. Toisilla se voi olla psyykkisempi kuten vaikkapa
elämänlaatu, ihmisenä kehittyminen tai tasapaino. Totta kai nämä ovat
yleensä sidoksissa toisiinsa, mutta asian ydin on että he keskittyvät johonkin
itselleen tärkeään asiaan ja katsovat mitä voivat tehdä päästäkseen sitä kohti.
He hyväksyvät asiat mitä he eivät voi tehdä. Heillä on kärsivällisyyttä sekä
periksiantamattomuutta. He osaavat nauttia usein hyvin tavallisista asioista ja
osaavat myös ottaa niille aikaa. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon
ja jokaisella on myös omat mielipiteensä. Tärkeintä on joka tapauksessa että
he keskittävät muutokseen tietoisesti voimaa ja kärsivällisesti sekä muutos
kykyisesti hyppäävät siihen mukaan. Onko se helppoa? Onko heillä parempi
tuuri? Ovatko he taitavampia? Yleensä ei. Onnelliseen elämään tarvitaan
enemmänkin psyykkistä pääomaa ja oivaltamiskykyä. Ymmärrän että kaikki
ei ole niin yksioikoista, mutta pohtimisen arvoista joka tapauksessa.

Positiivareiden Juhani Töytärin sanoin;
`Olet siellä missä ajatuksesikin ovat
ja olet matkalla sinne minne ajatuksesi
sinua vievät, halusit sitä sitten tai et.`
En koe että meidän pitäisi olla vain positiivisia ja onnellisia. Negatiivisuus
kuuluu kokea alta pois, jotta voi oikeasti olla positiivinen. Se miten
käytämme negatiivisuuden `avaimen` on olennainen. Rakennammeko sillä
muutosta parempaan vai annammeko sen lannistaa ja lamauttaa meidät?
Teemmekö muutoksen itsestämme käsin, vai odotammeko että `saamme sen
maailmasta käsin`.  Olen usein myös miettinyt kuinka onnellisia olemme kun
saamme tehtyä jonkin itselle tärkeän asian. On se sitten ikkunanpesu,
kuntoiluun liittyvä tavoite tai vaikkapa uuden taidon oppiminen. On aivan
mahtava tunne saada aikaiseksi jotain, mitä ei meinaa jaksaisi millään
tehdä. Tämä tuo lisää voimia uusiin asioihin. Asiat voivat myös olla hyvin
arkisia tai pieniäkin. Yleensä jos odotamme että teemme asiat liian isosti,
emme saa samalla tavoin tehtyä. Saatamme olla väsyneitä jo ennen kuin
olemme aloittaneet.

Nämä mietteet liittyvät tämän viikon teemaan. Merkuriuksen, Venuksen sekä
8 asteen orbilla Auringon kolmiot Plutolle lisäävät tahdonvoimaa. Kestävin
muutos lähtee aina sisältämme, meistä käsin maailmaa kohti. Nyt kannattaa
miettiä elämäänsä isommassa mittasuhteessa ja tehdä vaikka ranskalaisin
viivoin muistiinpanoja. Mitä haluan? Mihin keskitän energiani? Mistä saan
energiaa? Kysymyksiä kannattaa miettiä ja kirjata lisää ylös. Venuksen sekä
Auringon sekstiili Khironille antaa mahdollisuuden oivaltaa muutokseen
tarvittavan eheyttävän voiman merkityksen.  Samoin Kuunsolmut, Jupiter sekä
Pluto muodostavat kultaisen kolmion Merkuriuksen, Venuksen että Auringon
kanssa. Tämä auttaa näkemään paremmin menneisyyden ja tulevaisuuden
syy-yhteyksiä ja vapautumaan tarvittavista haasteista. Tätä aikaa kannattaa
tietoisesti hyödyntää ja ottaa hyvä lähtölaukaus kesää kohti. Meissä on paljon
enemmän kuin mitä osaamme yleensä kuvitellakaan! Tätä kapasiteettia
voimme tunnustella ja sitä kautta ottaa käyttöön.

Mikään ei ole muuttunut paitsi asenteeni. Kaikki on siis muuttunut.
-Anthony De Mello

Maria Raasakka, 2015

Maria Raasakka, 2015