-

Muutos on laajentumista.

Pohdintoja ajasta

Vaikka usein koemme että muutos vaatii ponnisteluja, pitkässä
juoksussa enemmän ponnisteluja vaatii muutoksen estäminen.
Luonto, eläimet sekä vuodenajat ja vuorokaudetkin muuttuvat
jatkuvasti. Meissä itsessämme solut uusiutuvat, opimme sekä
ymmärrämme enemmän ja kehitymme vaikka emme sitä aina
huomaisikaan perus arjessa. Se että yrittäisimme olla samoja ihmisiä
kuin aiemmin, vaatisi siis valtavan suuresti energiaa ja lopulta olisi mahdotontakin.
Koemme muutoksen pelon usein siksi että koemme sen vaativan luopumista jostain
vanhasta. Kasvaminen on luonnollista. Se ei tarkoita samaa kuin mielemme
alitajuiset pelot meille uskottelevat. Jos olisimme aina 7-vuotiaita, vaikka muu
maailma ympärillä muuttuisi, toivoisimme varmasti että saisimme muutoksesta kiinni.

`Se, että kykenee tarkastelemaan mennyttä elämäänsä tyytyväisyydellä,
on sama kuin eläisi kahdesti.` -Marcus Martial
Kaikesta voi oppia. Kaikella vain on aikansa. Jos katsoo asioita vuosien
perspektiivillä on paljon helpompi nähdä opittuja asioita, kun taas kipeimpien
asioiden ollessa kohdalla. Miksi muuttuminen on niin vaikeaa? Miksi historia toistaa
itseään? Jos ajattelemme vaikka suurta valtameri laivaa. Sen kääntäminen on
hitaampaa, kuin pienen veneen. Suuressa mittakaavassa asiat ovat `pidempään
kypsyviä` ja se on vain hyväksyttävä. Leimahduspiste on asia erikseen, mutta se
onkin vain tulos edeltävistä ajoista sekä kokemuksista. Jos meidän pitäisi huomenna
aamusta olla täysin eri ihmisiä pysyvästi, se kovin monelta tuskin onnistuisi.
Toivottavasti ei. Taas kerran tarvitsemme aikaa kasvaaksemme sitä suuntaa kohti,
mitä tavoittelemme. Sen jälkeen on välietappeja ja `suuria heurekoita`, mutta sitä
ennen on kaikki se, mistä nämä voivat syntyä. Kaikkine kompastuskivineen ja
mutkineen. Ja juuri siksi. Yksi lempi mietelauseitani onkin Juhani Töytärin;
`Kaikkein eniten tämän hetkisen elämäsi laatuun vaikuttaa se henkilö, jollaiseksi
sinä olet aikonut tulla.`

Tämä pitkä alustus teksti liittyy tämän viikon päivitykseen. Venuksen, Marsin sekä
Khironin kultainen kolmio antaa lempeää `tuuppaus tukea`, kohdata kipeitä asioita,
mitkä ovat jarruna muutoksen tiellä. Tätä kannattaa tunnustella tiistaihin 12.7 saakka
ja tankata itseensä tätä emootioita tukevaa voimaa. Auringon sekä Pluton oppositio
luo muutospainetta suuremmaksi. Aivan kuin olisi liian pienissä kengissä, sitä ei
voi olla huomaamatta, eikä siihen kannata tottuakaan. Vestan, Marsin sekä
Uranuksen muodostama Jod-kuvio on terävä kivi kyseisissä pienissä kengissä. Se
aiheuttaa kipupiikkejä asioihin, mitä yrittää painaa itseltään piiloon. Yhdistän tämän
myös omien näkemysten puolustautumiseen. Usein puolustamme itseä itseltämme.
Miksi en koe että tietyt asiat ovat minulle ongelmia? Tai periaatteella `ei kai kukaan
ole täydellinen` siirrämme vastuun taka-alalle. Jos ongelmaa ei ole, ei sitä
kannata alkaa etsimällä etsimään, mutta jos ongelma on, sen katsominen ilman
puolustautumista on jo vähintään puolivoittoa. Usein se jo avaa oven, mitä kautta
voi alkaa etsimään vaihtoehtoja muuttaakseen sen paremmaksi. Voimme miettiä
samaan aikaan miten kohtelemme itseämme.  Puolustautuminen voi tarkoittaa
myös itsensä haukkumista tai aggressiivista käyttäytymistä syyttelemällä itseään.
Tämäkään ei tuo tulosta. Siinä rakennamme muurin, mikä tuhoaa kykyä uskoa
omaan voimaamme ja sen riittävyyteen. On hyvä pohtia näitä asioita sekä
suhteuttaa ne itseensä ja elämäänsä. Mitä ne tarkoittavat sinun kohdallasi?
Mihin asioihin haluat elämässäsi puuttua? Kuinka paljon olet valmis tekemään
töitä niiden eteen? Nautitko siitä mitä ja miten työn teet? Enkä tarkoita että
tehtävän työn tulisi olla aina niin hauskaa, mutta jotta sitä jaksaa tehdä, on hyvä
löytää siitä ne kiinnekohtansa, minkä vuoksi jaksaa tehdä tarvittavat asiat.
Ajattelen tällä niin yksityis- kuin työelämänkin tilanteita. On paljon asioita, mihin
voimme vaikuttaa. Joskus se vain vaatii normaalia enemmän kärsivällisyyttä.

Mikään ei pelota ihmistä yhtä paljon kuin oppia tajuamaan,
kuinka paljon pystyy tekemään ja kuinka suureksi tulemaan.
-Søren Kirkekaard

Salaiset ja kätketyt asiat, Maria Raasakka, 2013

Salaiset ja kätketyt asiat, Maria Raasakka, 2013