-

Kaksi lensi yli Täydenkuun.

Pohdintoja ajasta

Virta ei yleensä synny suurista lähteistä,
vaan siihen yhtyneistä monista puroista.
-Ovidius

Mielemme koostuu monista muistoista, ajatuksista sekä tunteista.
Elämä on niin monitahoista että on vaikea hahmottaa mistä lähteestä
mitkäkin ajatukset sekä tunteet tulevat. Usein myös haluamme asioita,
mitkä saattavat olla ristiriidassa suhteessa toisiinsa. Tai että toivomme
jotain, mutta emme halua tehdä siihen vaadittavia asioita. Tämä lienee
varsin yleinen ja tunnistettava tunne. Silloin kun ei tiedä mihin suuntaan
haluaisi elämänsä menevän, voi olla hyvä että ottaa hetken itselleen ja
asioiden selkeytymiselle. Muutosta tapahtuu silloinkin, kun emme aina
edes näe sitä. Torstaina saamme tunnelmoida taas Täydenkuun tunnelmissa.
Tähän voi valmistautua ottamalla hieman rennommin. Tämän viikon teemat
ovat muutenkin sen verran tunteikkaat, ettei kannata heittää lisää vettä
myllyyn.

Venus on Kuunnoususolmulla oppositiossa Laskusolmulla olevaan
Neptunukseen. Arvomaailma sekä rakkaus ovat omanlaisessa kuplassa,
minkä voi toki saavuttaa. Se että asiat eivät välttämättä suju toivotulla tavalla,
ei välttämättä tarkoita etteivätkö ne sujuisi hyvin kokonaisuutta ajatellen.
Silloin kun olemme liian lähellä muutosta, voi olla vaikea ottaa tarpeellista
perspektiiviä. Neptunus nostaa pintaan hyvinkin herkät menneisyyden muistot
ja pelot, vaikkakin voi olla vaikea yhdistää niitä elettäviin tapahtumiin. Olo
saattaa tuntua hetkittäin varsin hauraalta. Onneksi Noususolmulle sekä
Venukselle tulee Pluton kolmio sekä tätä kautta Laskusolmulle ja Neptunukselle
sekstiili. Tämä tuo vahvaa tukea mukanaan.

Marsin sekä Saturnuksen yhtymä sekä neliö Neptunukselle on kuin majakka
sumuvaroituksineen. Voimavarojen kanssa kannattaa olla tarkka. Silloin jos
olet jo löytänyt päämäärän minne edetä, voit hyvin antaa mennä, kunhan vain
otat aikatauluille sopivaa väljyyttä. Jos suunta taas on hukassa, mieti elämääsi
tienä suhteessa toivomaasi asiaan. Mieti, mitä toivot tien päässä odottavan.
Mieti myös mitä voit tehdä sen eteen että saavutat sen ja onko se mahdollista.
Jos tuntuu että asia ei ota kantaakseen, voit keskittää energian johonkin toiseen
asiaan. Kaikella on aikansa, eikä varsinkaan nyt kannata haaskata energioita
semmoisten asioiden eteen, missä on ovi toisensa jälkeen vastassa. Auringon
sekä Uranuksen välinen kolmio auttaa uusiutumaan ja löytämään uusia asioita
tai vaikkapa uusia lähestymistapoja, kun vain annat mielelle tilaa. Kun sinulla
ja sinussa on tilaa, asioiden mittasuhteet näyttäytyvät eri valossa. Näin voit
myös löytää yllättäviä ratkaisuja. Khironin sekä Jupiterin välinen oppositio
pistää mielen raksuttamaan ja tätä kautta toimimaan. Mieti millaisia asioita
haluat laittaa liikkeelle sekä toteen. Toivotko eheyttävää kierrettä, vai laitatko
mahdollisen pahan olosi liikkeelle? Se kaikki mikä lähtee meistä, myös palaa
meihin. Tämän viikon aikana on hyvä puntaroida oman elämän arvoja, toiveita
sekä tuntumaa ja miettiä kuinka sen saa päivitettyä paremmaksi. Meissä on
voimaa enemmän kuin usein uskommekaan.

`Älä lupaa kenellekään mitään suuren ilon hetkellä. Älä kirjoita kenellekään
kirjettä syvän vihan hetkellä.` -Kiinalainen sananlasku

`Mieli on niin kuin muukin pelto; ellei se tuota hyötykasveja, se puskee
rikkaruohoa.`-Markku Envall

Onnea matkaan, Emmi Vuorinen, 2010

Onnea matkaan, Emmi Vuorinen, 2010