-

Jos kommunikointi ei meinaa toimia, voit vaikka vihellellä.

Pohdintoja ajasta

Evoluutiopsykologiassa ajatellaan ihmisessä olevan paljon
samankaltaisia toimintoja eläinten kanssa. Samaiseen
teoriaan perustuu myös ajatus että evoluutio kehittyy hitaasti
suhteessa vaikkapa sivilisaation kehitykseen. Tämä on mielestäni
erittäin loogista, vaikkapa suhteuttaen ihmisen kykyyn ja vaikeuteen
muuttaa itseään sekä perustavalaatuisia alkukantaisia ongelmia. Jos
vaikka ajattelemme historiaa ja mietimme tätäkin kautta, on asioita missä
tunnumme hakkaavamme päätä kerta toisensa jälkeen. Sama pätee niin
globaaleihin että henkilökohtaisiin ongelmiimme. Tästä voi päätellä että osa
muutoksesta on aina hitaasti kehittyvää sekä kypsyvää ja että `oivallus` on vain
tämän tulosta. Oivallus voi taas olla nopea ja hyvinkin äkillinen. Mielestäni on
myös lohdullista ajatella että muutos saakin olla yhtäaikaisesti hidasta että nopeaa.
Se antaa lempeyttä suhtautua asioihin toisin ja näin myös vapauttaa kipeitä asioita
mahdollisesti hieman helpommin.

Karhut osaavat myös viheltää. Tämä on hauska ajatus. Ties vaikka metsässä
ollessamme viheltelemme karhujen kanssa yhtä aikaa. Maailmassa on paljon asioita,
mitä ei voisi kuvitellakaan, mutta se ei estä niitä olemasta. Me muodostamme itse
paljon esteitä ajatuksissamme sekä mielessämme.  Merkurius edustaa astrologisesti
kommunikointia, ajattelua sekä älyä. Merkurius on omassa merkissään neitsyessä,
tehden neliön Saturnuksen kanssa sekä opposition Neptunukselle. Tästä muodostuu
T-risti. Tämä aiheuttaa väistämättä paineisuutta sekä sekavuutta, jolloin voi kokea
ettei saa ajatuksistaan kunnolla kiinni. Vaikka se tuntuu epämukavalta ja jopa
ahdistavalta, antaa näin olla. Merkuriuksen ollessa Kuunnoususolmulla, mille Pluto
tekee vielä kolmion, voimme tätä kautta päästä kiinni ajatustemme sekä
uskomustemme solmukohtiin. Lempeästi kyseenalaistamalla ja herättelemällä
mieltämme, voimme päästä kiinni alitajunnan loputtomaan aarrearkkuun. Sieltä
käsin saamme vastauksia ja vahvistuksia elämämme suuntaan.

Kiinan kielellä kriisi, uhka, vaara sekä mahdollisuus ovat sama sana. Venuksen
sekä Marsin neliö luo aggressioita ja ahdistavaa paineisuuden tunnetta. Asiat
eivät välttämättä suju niin soljuvasti kuin toivoisi. Olisi hyvä että olisi esimerkiksi
älyllinen tai fyysinen harrastus, mihin kohdistaa toimintaa, silloin kun mikään ei
ota toimiakseen. Jo pieni irtioton hetki voi olla ratkaiseva teko, minkä jälkeen asiat
toimivat eritavoin, tuoden lisä perspektiiviä. Khironin sekä Jupiterin oppositio
saa `kivun kokemukset` helposti `räjähtämään` tai laajenemaan. Siksi hetkelliset
irtiotot ovat helpoin ja mahdollisesti tehokkain tapa päivittää tilanne kevyemmäksi.

Meillä jokaisella on sisäinen unelma, joka voisi toteutua, jos meillä vain
olisi rohkeutta myöntää mikä se on. Sen myöntäminen on usein se vaikein asia.
-Julia Cameron

Otavan synty, Tiina Poutanen, 2014

Otavan synty, Tiina Poutanen, 2014