-

Elämän nälkä ja alkaneen vuoden teemat.

Pohdintoja ajasta

Auringon yhtymä Plutolle sekä neliö Uranukselle pistää tuulemaan.
Samanaikainen nopeus että syvälle menevä hitaus saattavat
herättää räjähdysherkkyyttä tai aggressiivisuutta ja tämän vuoksi on
hyvä miettiä itselle sopivia purkautumiskeinoja. Parhaimmillaan tämä
herättää elämän sekä muutoksen nälkää siinä määrin että asioita alkaa
konkretisoitua tai mielentasolla vahvistumaan. Merkuriuksen
perääntyessä en yrittäisi nopeuttaa tai pakottaa muutosta, mutta antaisin sille
tilaa syntyä oman alitajunnan ja mielen syövereistä. Ahdistus, tylsyys tai ahdistus
ovat merkkejä siitä että prosessi on käynnissä, vaikka suunta saattaakin olla vielä
hukassa. Elämän suurimmat muutokset lähtevät juuri tästä paineesta liikkeelle.
Aina kun kyse on näin isoista asioista, on hyvä antaa vastauksille tilaa syntyä. Jos
pelkäät, anna pelon tulla. Jos epäilet, anna sillekin tilansa. Näin et `vaienna`
sisältäsi tulevia ääniä, vaan ne purkautuessaan antavat tilaa oikeille päätöksille ja
sinussa olevalle totuudelle.

Jos ajattelee elämää aikajanana. Siinä on menneisyys, tämä hetki sekä tulevaisuus.
Tämän hetken kautta on mahdollisuus katsoa menneitä asioita uudessa valossa. Kun
Jupiter on Kuunyläsolmulla neitsyen merkissä, tarkoitus herättää tulevaisuuteen
liittyvät teemat nousee normaalia enemmän esille. Tämä on vahvimmillaan
perjantaina, mutta toki aktiivinen koko viikon ajan. Usein vuoden vaihteeseen
liittyvät lupaukset tulevalle vuodelle. Nyt on hyvä tunnustella ovatko lupaukset tai
toiveet semmoisia, mitä todella haluat. Mitkä saavat sinut onnelliseksi tai ne tuovat
hyvinvointia ja hyvää mieltä. Itse en tehnyt lainkaan uuden vuoden lupauksia. Se
tuntui hyvältä. Haluan tunnustella uusia asioita ja ottaa muutoksen juuri muuttuvana
elementtinä vastaan. Suuntaviivat ovat olemassa, mutta haluan vielä tilaa niiden
ympärille. Jokaisella meillä tämä on hyvin henkilökohtainen päätös. Siihen vaikuttaa
kaikki meissä ja ympäristössämme olevat tekijät. Meillä ja meissä on jo nyt niin
paljon enemmän kuin mitä voimme edes uskoa ja siksi tämmöinen aikajanan
kaltainen tarkastelu auttaa hahmottamaan paremmin kokonaisuuksia.

Merkuriuksen ja Marsin neliö saattaa vaatia hieman itsehillintää. Voi olla
parempi selvittää ensin omia sisäisiä tuntojaan, kun että alkaisi samoin tein
puida niitä toisen ihmisen kanssa. Väärinymmärrykset tapahtuvat ajatustakin
nopeampaa ja turhautuminen todennäköisesti hankaloittaa tätä lisää.
Venuksen yhtymä Saturnukselle ja näiden neliö Neptunukselle saattaa tehdä
vielä omat utopistiset lisänsä tähän pakettiin. Olen aina rakastanut Saturnuksen
rakentamaa muutosta. Vaikka se ei olekaan yhtä juhlaa, se rakentaa erilaisella
vakaudella ja sisäänpäin kääntyneellä hiljaisuudella. Se on tunnelmaltaan
hyvin luostarinomainen tai viisas kuin tarottien erakon kortti. Ajan teema on
siis hyvin monijakoinen. Siinä on paljon mahdollisuuksia, mutta avain niihin
piilee kyvyssä rauhoittaa levoton mieli ja kokea ajan voima kasvavana
kauniina liekkinä.

White tigress, Tiina Poutanen, 2010

White tigress, Tiina Poutanen, 2010