Pohdintoja ajasta

Blogimerkintöjä ja ajatuksia

-
Pohdintoja ajasta
Toiset lähtee kuuhun ja toiset Ruotsiin.

Hector voisi hyvin kuvailla tekstissään Saturnuksen ja Marsin yhtymää niiden ollessa Neptunukseen neliössä. Neptunuksen haavemaailmat saattavat haastaa unelmointiin ja illuusioihin, vaikkakin parhaillaan se pistää kääntymään alitajunnan sokeisiin...

Pohdintoja ajasta
Kaksi lensi yli Täydenkuun.

Virta ei yleensä synny suurista lähteistä, vaan siihen yhtyneistä monista puroista. -Ovidius Mielemme koostuu monista muistoista, ajatuksista sekä tunteista. Elämä on niin monitahoista että on vaikea hahmottaa mistä lähteestä mitkäkin...

Pohdintoja ajasta
Jos kommunikointi ei meinaa toimia, voit vaikka vihellellä.

Evoluutiopsykologiassa ajatellaan ihmisessä olevan paljon samankaltaisia toimintoja eläinten kanssa. Samaiseen teoriaan perustuu myös ajatus että evoluutio kehittyy hitaasti suhteessa vaikkapa sivilisaation kehitykseen. Tämä on mielestäni ...

Pohdintoja ajasta
9 henkeä.

`Jumala loi kissan jotta ihminen saisi silittää tiikeriä.` - Tuntematon. Jokaisessa ihmisessä on myös primitiivinen puoli ihmisyydestä. Liitän sen selviytymisvaistoon ja tätä kautta lähteeseen, mikä säätelee alitajuisesti meidän elämäämme ja...

Pohdintoja ajasta
Äidinmaallinen.

`Jos haluat muiden olevan onnellisia, ole myötätuntoinen. Jos haluat itse olla onnellinen, ole myötätuntoinen.` -Dalai Lama Vaikka maailma tuntuu välillä kaikkine väkivaltaisuuksineen ja tuhovoimineen raskaalta sekä hyvin rikkinäiseltä...